Torstai-iltana vietimme juhannusta hieman etukäteen.
Hyvää ruokaa, juomaa ja herkkuja.
Seuranamme oli hyvä ystäväni, joka on kyllä tullut tärkeäksi koko meidän perheelle.
Samalla kun kokkasimme ja sen jälkeen herkuttelimme
suunnittelimme ystäväni kanssa kahta erillistä reissua.
Tärkein ja odotetuin reissu tulee olemaan syksyllä,
kun minullakin pyörähtää täydet mittariin. (Apua!)
Itselle reissuun lähtö ilman lapsia on jotenkin iso juttu.
Napanuora paukkuu kun äitikin vähitellen huomaa ettei tytöt tarvitse minua niinkuin ennen.
Kyllä tytöillä menee kotona olo yhtä hienosti isänkin kanssa,
ja sitä en ole kyllä epäillyt koskaan.
Jotenkin on ollut vaikeaa lähtä ilman lapsia minnekään.
Kerran olen käynyt samaisen ystävän kanssa kahden yön reissun Helsingissä.
Ajatuksissa on pyörinyt olenko yksin oikeutettu lähtemään hurvittelemaan,
eikö pitäisi tässä vaiheessa tarjota huvit lapsille.
Pitäisikö minun olla nyt äitinä saatavilla, lapsille läsnä.
Kumpi pitää laittaa tärkeäksi omat huvit vai lapset.
Toisaalta eikös se ole vähän niinkin että kun äiti voi hyvin,
myös lapset voivat hyvin.
Suuria ajatuksia pää täynnä.
Miehen kanssa kaksin ei olla myöskään käyty kuin pari kertaa reissussa
ilman lapsia tämän kahdeksan vuoden aikana kun ollaan oltu vanhempia.
Toisellakin kerralla meidän piti olla kaksi yötä pois,
mutta ikävä kotiin kasvoi liian suureksi ja lähdettiin suunniteltua aikaisemmin kotiin.
Toisaalta emme ole kaivanneet edes kahden keskisiä reissuja.
Molemmat ajattelevat että lapset ovat pieniä vain hetken aikaa.
Meillä on vielä myöhemmin paljon aikaa.
Kuitenkin olemme toisillemme myös puolisoita,
eikä vain äiti ja isä.
Onko nämä kenellekään muulle tuttuja ajatuksia
vai onko sinun helppo ottaa ns. omaa aikaa pidemmällä kaavalla?
En nyt saanut tähän postaukseen kaikkia kuvia,
mitä olin suunnitellut kun kone jostain syystä hieman temppuilee.
Ensimmäisen kuvan kakusta on tulossa ihan oma postaus.
Niin herkullinen, että ansaitsee täysin oman huomion.