Kaunis syksy

Tänä vuonna syksy on kyllä antanut parastaan.

Tänäänkin ollut aivan ihana ilma.
Ulkoilessa tuli aivan keväinen olo.

Ilmat on kyllä vaihdelleet melkoisesti. 

Viime viikolla - 8 pakkasta, kun taas tällä viikolla 8 plussan puolella.

On tullut kuvailtua sumussa ja pakkasessa,
ja jossain siltä väliltäkin.

Lauantaina oli jotenkin todella hienon näköinen hetki.

Pihalta katsottuna talon toisella puolella taivas oli aurinkoinen,

toisella puolella taas synkkä taivas.

Olimme lähdössä liikenteeseen, kun äkkiä piti hakea kamera.

 Koivuun paistaa aurinko, kun edessäpäin on aivan toisenlainen tunnelma.

Onni

 Onni tuli meille käymään,

sinut toi se tullessaan.

Kutsui meidät katsomaan.

Onni lauloi pienen laulun,

lauloi lauluista kauneimman.

Lapsen unista kertovan.

Kertoi meille, kertoi muille,

kertoi rannan koivupuille,

kertoi tuulenpoikasille,

kertoi koko kaupungille:

Katsokaa pikkuista pilvien piirtäjää

sydänlohkareen suloista siirtäjää.

Katsokaa kultaa äidin, isän, koko suvun,

katsokaa tätä tarinaa, alkua uuden luvun. 

-Eppu Nuotio-

Tämän onnen myötä aika se vaan tuntuu olevan kortilla.

Oikeastaan tämäkin postaus oli tarkoitus julkaista ajat sitten.

Ylläoleva kuva oli ristiäiskutsussa.

Tarkoitus oli tämä ihana runokin siihen liittää,

mutta oli lopulta liian pitkä.

 

Oi, noita suloisia vastasyntyneen jalkoja ♥

Kuva otettu pojan ollessa yhdeksän päivän ikäinen.

Ristiäisiä vietimme viime viikonloppuna.

Juhlat olivat oikein onnistuneet.

Itse sankarikin hyvällä tuulella, vaikka päivän aikana ei juuri malttanut nukkua.

Jotain kuvia tännekin tulossa, kun ehdin ne käydä läpi.

On syksy niin ihmeellinen

 Kaunis syksy on saapunut.

Eräänä päivänä hieman kuvasin pihamaalla.

Syksyisin tulee mieleen laulu..

On syksy niin ihmeellinen. Minä kaikkea ymmärrä en.
Miten vihreä maa, värin uuden nyt saa,
linnut lentävät merien taa.

Mihin siilit ja etanat käy? Niitä syksyllä missään ei näy.
Mihin pois katoaa, missä siilien maa,
mullan allako ne asustaa?

Kuka vaahterat kauniiksi saa, värit muuttaa ne, nyt punertaa?
Kuka pensselillään lehdet käy värjäämään?
Missä maalarin tuon kotimaa?

Miten kypsyvät puolukat nuo? Mistä karpalot päälleen saa suo?
Mikä punertumaan saapi marjat ja maan?
Syksyn ihmeitä kaikki on vaan.

On syksy niin ihmeellinen, minä kaikkea ymmärrä en.
Miten muutoksen saa koko kesäinen maa?
Värit hehkuvat nyt loistossaan.

 Hieman vielä kukkiikin.

KAUNISTA SYKSYISTÄ VIIKKOA!

Reissussa, osa 5 - Länsi-Gotlanti

Hypätään näin sunnuntain kunniaksi kesään ja meidän lomareissuun.
Viimeinen postaus Gotlannista.

Gotlannin länsirannikolla Visbyn pohjoispuolella sijaitsee Lummelunda Grottan.

Tippukiviluola, mikä oli kyllä hieno nähdä.

Valitettavasti luolan sisältä ei saanut oikein onnistuneita kuvia.

Luolassa kulku oli opastuksella ja samalla kerrottiin historiasta.

Vinkkinä muille, että siellä on mahdollisuus saada myös suomenkielistä opastusta.

Tämän voi vaikka tilata etukäteen.

Itse ei oltu asiaa huomattu edes ajatella,
mutta meidän tarvitsi vain kuluttaa reilu puoli tuntia aikaa kun alkoi kierros,
 minkä sai kuulla myös suomeksi.
Lapsillehan tämä oli mielekkäämpää, niin hekin saivat tällä tavoin enemmän paikasta irti.
Luolaan on myös syytä pukeutua lämpimästi, sillä siellä on vain 8 astetta lämmintä.

Visbyn  pohjoispuolella sijaitsee myös Krusmyntagården.
Ihana yrttipuutarha, missä on mahdollisuus syödä ja kahvitella sekä tehdä putiikista ostoksia.
Sieltä tulikin ostettua tuliaisia sekä itsellekin mausteita.

Villi kaneja oli Gotlannissa joka paikassa.

Visbyyn tutustuimme lähtöpäivänä.

Vaikka meillä oli useampi tunti aikaa, niin se meni vauhdilla.
Harmittamaan hieman jäi, kun niin paljon jäi näkemättä.
Vanha kaupunki muureineen oli tietysti näkemisen arvoinen.
Muutamissa ihanissa putiikeissa käytiin, ja jotain tuli ostettuakin.

Huh, itse olin kyllä väsynyt tuon päivän jälkeen.
Lämmin päivä, valtava vatsa, turvotus ja niin kipeät jalat.
Ehdottomasti joskus uudestaan.
Kesäisin Visbyyn menee myös lentoliikenne Helsingistä,
joten se voi olla yksi vaihtoehto jos ei laivoilla kulje.

Mikä päivä vain voi muuttaa suuntaa

Mistä alkaisin...

Tänä kesänä perhettämme on hieman koeteltu.
Tämän johdosta blogi on jäänyt hieman taka-alalle.
Kun elämässä on isoja murheita ja suruja tuntuu blogin sisustus ja muut jutut turhan pinnallisilta.
Toisaalta taas tuota pintaliitoakin hieman kaipaa.
Antaahan se jollain tavoin myös voimaa ja saa ajatuksia myös toisaalle.
Ehkä se on vähän sama kuin joillakin rankka urheilusuoritus.
Itse tykkään valokuvaamisesta ja blogimaailmasta.
Toisaalta taas välillä on tuolla jossain joku ääni puhunut voinko ja saanko nyt sellaisesta nauttia.

Niinkuin blogissani aikaisemmin kirjoittelin, niin pihamme isomummu nukkui pois kesällä.
Tätä ennen ja sen jälkeenkin oma raskaus tuotti välillä huolta ja murhetta.
Tuntui, että siinä on jo ihan tarpeeksi.
Kovasti odotettiin pienen syntymää.
Ajateltiin lopulta, että niinhän se elämä menee
- yksi lähtee, ja toinen tulee.
Nyt vain keskitytään enää vauvan tulemiseen.
Iloon ja onneen.

Viisi viikkoa sitten meillä kuitenkin taas tapahtui.
Appiukko sai ison sydänkohtauksen.
Mikä onni, että ei ollut yksin kotona.
Itse olin toisena henkilönä elvyttämässä ennen avuntuloa.
Kuinka pitkältä tuntuu minuutit siinä vaiheessa.
Kuinka ihmeellisesti sitä itsekin sai siinä vaiheessa voimaa.
Iso kiitos kuuluu puhelimessa tsempanneelle ja lopulta ensiavun antajille.

Viisi viikkoa on mennyt vauhdilla.
Joka päivä sairaalassa käyntiä, useammankin kerran päivässä.
 Hieman edistystä, mutta ei mullistavaa.
Tässä vaiheessa kaipaisi ennustajaa, joka kertoisi jatkosta.
Toivomme ja uskomme parempaa.
Nyt vain taistellaan.

Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Elämä voi heittää aivan yhtäkkiä kunnolla kuperkeikkaa.
Kun osaisi iloita juuri tästä hetkestä ja olla kiitollinen siitä mitä on ♥

Nauttikaa niistä pienistä hetkistä!

Reissussa osa 4 - Gotlanti, Fårö

Arki kohta koittaa, niin hyvä vielä palata muistelemaan kesälomareissua.
Oikeasti tässä ollut kaikenlaista, ettei juuri blogia ole ehtinyt miettimään.
Toisaalta tällä nyt yrittää saada ajatusia vähän toisaallekin.

Kävimme Gotlannissa ollessa päivän reissun Fårö-saarella.
Saari sijaitsee Gotlannin pohjoisosassa, ja sinne on lyhyt lauttamatka.

Seuralaisemme ovat vanhojen autojen, ja sen ajan musiikin ystäviä.
Pysähdyimme paikkaan, jossa oli kaikenlaista tällaista.
Valitettavasti en enää muista paikan nimeä,
mutta oli kuitenkin Fårön ns. päätien varrella.

Jottei reissu olisi vain lapsille pelkkää autossa istumista
ja nähtävyyksien katsomista, niin pysähdyimme isolle leikkialueelle.

 Sieltä löytyikin simpukoita.
Leikkialueen hiekka näytti kyllä hieman siltä, että olisiko tuotu läheiseltä rannalta.
Kävimme myös rannalla, että tytöt saivat varpaita kastella.
Todellisuudessa kyllä sattuivat kastelemaan itsensä selkään asti.

Vaatteita oli hyvä lähtä kuivattelemaan kahvilaan.
Tilasin itselleni mansikka-raparperi marenkipiirakan.
Tuli aivan älyttömän iso pala!
Makean nälkä katosi hetkeksi tuon syötyä.

Lapsista oli hauskoja nämä kyltit, missä varoitettiin eläimistä.
Ja kyllähän niitä lampaita sitten sattuikin matkan varrelle.

Ihanan näköisiä taloja.
Itselläni näistä tuli hieman mieleen Saarenmaa, missä olen käynyt yläasteen luokkaretkellä.

Langhammars nähtävyyttä katsomassa.
Lapset etsivät kiviä, ja yrittivät katsoa mitä ne esittää.
Tiedätkö mitä kuopus tässä näki?
(Paljastan myöhemmin)

Taas lisää raukkeja.
Aivan uskomattoman hieno paikka.
Kyllä sitä voi vaan ihmetellä, miten luonto on tuollaista tehnyt.

 Aaltojen ääni, auringon paiste, iloisten lasten nauru.
Siitä oli mukava nauttia tuolla ylhäällä.
Pois ei olisi halunnut tuosta hetkestä.

 Ja lapset näkivät siellä sydämen muotoisen kolon, mikä oli täyttynyt vedellä.

Niin, ja se kuopus näki siinä kivessä koiran pään.
Katsopa tarkasti, niinhän se on.

NAUTTIKAA PIENISTÄ HETKISTÄ! ♥