Suru

 

 En olekaan vielä blogiin kertonut,

että tyttöjen synttäreiden aikaan saimme surua.

Samassa pihassa asunut isomummu nukkui pois pari viikkoa sitten.

Aikoinaan ostettiin tämä tontti, Varvikko, rakennuksineen isomummulta.
Hän asui jo silloin tontilla, vanhasta navetassa kunnostetussa mökissään.
Itse rakensimme tontille uuden talon.
Mummulle jäi asumisoikeus taloonsa niin kauan kuin elää.
Tuntuu oudolta ajatella, että mummu ei oikeasti ole enää tulossa taloonsa.

Meillähän on nykyajaksi hieman erilaisempi pihapiiri.
Naapuritontilla asuvat miehen vanhemmat.
Tonttien väliin ei olla tehty mitään selvää rajaa, esim. aitaa.
Ollaan useampi sukupolvi yhdessä.

Jotenkin surullista, että kun kohta tähän tulee yksi lisää,

niin yksi lähtee.

 Elämää.

Eilen saateltiin isomummu viimeiselle matkalle.

On pihamme nyt tyhjä ja hiljainen, et kulje sä kanssamme siellä.

Sait kodin toisen ja rauhaisan, on kesä ainainen siellä.

Kaunista matkaa isomummu!

Hän jota rakastin

Kuva blogin kätköistä

Hän, jota rakastin ei ole täällä.

Hän kauas lähti sade hiuksillaan.

Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä

ja kylmä kaste peittää maan.

Hän, jota rakastin on poissa,

vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.

Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa

ja yhä kuulen äänen vaienneen.

Hän, jota rakastin käy yli sillan,

vaan sydäntäni yhä soittaa hän.

Ja aina saapuessaan uuden illan

käyn hänen kanssaan halki pimeän.

Hän, jota rakastin - ei ole toista.

Sain kerran lahjan kaikkein suurimman.

En avaruuksista, en maailmoista

voi löytää toista, häntä rakastan.

- Anna-Mari Kaskinen -


Tänään tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta,
kun sanoimme viimeiset hyvästit mummulle.
Tarkoitus oli käydä eilen illalla haudalla,
mutta ei ehtinyt.
Tärkeintä kuitenkin, että mummu on ajatuksissamme.
 " Kyllä ne siellä haudassa pärjää, kun pärjättäis me täällä."
Näin sanoi mummukin.

Muistan, kuinka silloin kolme vuotta sitten pelkäsin jääkö kuopuksellemme mitään muistoja isomummusta.
 Neiti kun oli silloin kolmevuotias.
Muistot ovat jääneet. Onko syynä se, että mummu oli paljon elämässämme mukana.
Vai auttaako myös se, että mummu on edelleen paljon puheissamme.

Itsellä on viime aikoina ollut mummu entistä enemmän mielessä.
Syynä varmaan tämä raskauteni.
Tyttöjä kun aloin odottamaan, niin mummu oli nähnyt asiasta unta ennen uutisen kuulemista.
Kun tämä raskaus alkoi tuli mieleeni, että mummu olisi varmasti tämänkin heti tiennyt.

Surettaa, kun pikkuinen ei saanut tutustua meille näin tärkeään ihmiseen.
Surettaa, kun mummu ei nähnyt kuinka meille vielä kolmas lapsi on tulossa.
Tytöt kun olivat hänelle kaikkikaikessa.
Varmasti myös tämä kolmas olisi saanut paikkansa hänen sydämessä.
Meidän täytyy sitten kertoa pikkuiselle tarinoita mummusta.
Mummusta, jota niin kovasti rakastimme.

Pyhäinpäivä

Täällä ollaan uupuneita kiireisen ja raskaan työviikon jäljiltä.
Tänään vielä tein tekemässä loppurutistuksen.
Nyt saan viettää ansaittuja vapaapäiviä.

Alkujaan oli tarkoitus tehdä lapsille jotain kivaa halloween-juttua,
mutta pitkiksi venyneet työpäivät veivät kaiken voiman.

Pyhäinpäivänä meillä on tapana käydä viemässä haudoille kynttilät.
Halutaan myös lapsille opettaa tällainen kaunis tapa.
Tyttöjen kanssa ihasteltiinkin hautausmaiden kaunista kynttilämerta.

Muutaman rakkaan hauta on kauempana,
mutta onneksi hautausmailla on paikka muualle haudattujen muistamiseen.

Tuolla syksyn pimeydessä loistaa nyt kynttilänliekit
minun mummuille, papalleni, miehen papalle ja
serkulleni, joka joutui lähtemään aivan liian varhain.

Kynttilän liekki kertoo,

että en unohda

sinua, joka kuljit

kanssani matkalla,

sinua joka täältä

sait kutsun lähteä,

sinulle joka lensit

lähelle tähteä.

Kynttilän liekki kertoo:

muistelen sinua

mielessä kipu ja kiitos,

haikeaa kaipausta.

Olisin tahtonut vielä

kanssasi kulkea,

olemuksesi rakkaan

syliini sulkea.

Kynttilän liekki kertoo, 

että en yksin jää.

Hennoinkin liekki voi kantaa

ikuista elämää.

Hän joka rakasti kerran

ei kuole milloinkaan.

Syttyvät tuhannet liekit

haudoille palamaan.

-Anna-Mari Kaskinen-

Kaunista matkaa, mummu ♥

Eilen laskimme mummun papan viereen nukkumaan.

Nyt on jollakin tavoin helpompi olla.

Vielä ei kuitenkaan todellisuutta kunnolla ymmärrä, niinkuin ei varmaan pitkään aikaan.

 Tässä tytöt kun odotellaan kellojen soittoa. 

Lempeä kesätuulen henkäys

vei sinut mukanaan.

Kaunista matkaa sinulle, 

rakas mummu.

Hautajaiset oli kyllä ihan mummun näköiset ja oloiset.

Ihania puheita saimme kuulla papin (mummun ystävä), sukulaisten ja ystävien suusta.

Aina kun luuli pyyhkineen viimeiset kyyneleet, niin silti ne tulivat uudestaan.

Sain kuitenkin itseni koottua esitykseen. Soitin pianolla ja lauloin pari laulua (On hetki ja Mun sydämeni tänne jää).

Tyttöjen kanssa myös harjoiteltiin kotona TuikiTuiki Tähtönen.

Olin jo melkein unohtaa tyttöjen esityksen, mutta itse siitä muistuttivat.

Niin reippaasti ja suloisesti lauloivat laulun.

Minun pienet rakkaat <3

Suruaikaa

Viikonlopun juhlahumun keskelle tuli myös surua kun mummuni nukkui pois.

Uskon että nyt on mummulla hyvä olla. Ei enää kipuja.

Niin vähän sanoja, mutta kuitenkin paljon

Täällä on reilu viikko menty hieman ikävissä tunnelmissa.

Mummuni on todella huonossa kunnossa eikä toivoa enää ole.

Mennään päivä kerrallaan. Joka päivä en voi käydä mummua katsomassa välimatkan takia.
Eilisen illan hänen luonaan vietin. Ajatellen jälleen, että tämä voi olla viimeinen hetki kun näen mummuni.
Yritin painaa mieleeni kasvojen piirteen, sen miltä hänen ihonsa tuntui minun sormieni alla.
Kuinka vaikeaa oli lähteä kotiin, vaikka tiesin lapsien minua täällä odottavan.

Kuva pinterest

Joka kerta kun puhelin soi odotan sitä pahinta. Toisaalta se hetki olisi kaikille parasta.
 Eilinen oli raskas päivä. Tänään mummu ollut joka hetki mielessäni. Yritin silti jaksaa töissä.
Sielläkin oli hieman raskaampaa ja lopulta padot silmistäni aukenivat ja oli siirryttävä syrjään muiden katseilta.
 Nyt jään mielellään viettämään vapaita.

Bloggaamalla edes jotain olen yrittänyt saada ajatuksiani hieman muualle.
Viikonlopun juhlahumu saa myös päähäni muuta mietittävää.
Katsotaan millaiset juhlat jaksan järjestää.
Onneksi lapset eivät kaipaa ja vaadi mahdottomia.
Pienemmällä vaatimaton lahjatoivekin - omena, banaani ja appelsiini.
Ehkä tuo toive toteutetaan <3

Words

Musiikki vaikuttaa paljon minuun.

Joistakin kappaleista tulee tiettyjä asioita mieleen. Ihmisiä, tapahtumia, ajatuksia.

Nostaa esiin iloisia ja mahdollisesti myös surullisia tunteita.

Eräänä aamuna radiosta alkoi soimaan tämä alla oleva kappale.

Samantien padot silmistäni aukesivat.
Luulin, että ikävän itkut on jo itketty mutta onkohan näin koskaan.

Tästä kappaleesta tulee niin vahvasti serkkuni mieleen,

jonka menetin yhdeksän vuotta sitten.

Tätä me teineinä kuunneltiin.

Vuosi sitten

Varoitan, että nyt tulee hieman surullisempi postaus.
Pakko oli saada kirjoittaa.

kuva otettu eilen, palmusunnuntaina

Siitä on jo vuosi kun rakas mummuni nukkui pois. Oli minulle todella läheinen ihminen.

Vielä vuosi sitten silitin mummua. Yritin helpottaa hänen oloaan.

Tiesin, että mummu tietää meidän olevan lähellä vaikkei enää jaksanut silmiään aukaista.

Välillä hän silitti ja taputti myös minua kädestä. 

Tiedän, kuinka hän vielä silloinkin mietti kuinka meidän täytyy jaksaa eteenpäin.

Kuinka hänellä oli isovanhemman huoli, että meidän pikkutytöistä on pidettävä hyvää huolta.

Hän piti meitä hyvinä vanhempina, mutta isovanhempana tunsi olevan vastuussa vielä siitä sanoilla varmistamaan.

Koko päivä oltiin hänen lähellään. Illalla sanoimme heippa ja lähdimme kotiin.

Kotiin saapuessa saimmekin ikävän puhelun. Mummu oli päättänyt nukkua pois kun on yksinään.

Lähdimme vielä sairaalaan sanomaan loput hyvästit.

Kuinka ihminen voi olla kaunis. Niin levollisin näköinen.

Mieheni ei halunnut tulla enää tässä vaiheessa katsomaan. Olen sanonut, että olisi kannattanut. 

Näin jäi paljon paremmat muistot, koska tuskaa ei enää näkynyt.

Sinä lähdit salaa, et kertonut minne.
Tähdeksikö asetuit,
vai tuulenako kuiskaat koivupuissa?
Vai olitko se häikäisevä aalto,
jonka rannalla näin?
Vaan kun kuuntelen tarkkaan,
sydämelläni kuuntelen,
sinä sittenkin kerroit: -teihin jäin.

Vielä tuntuu, ettei vuosi ole paljon muuttanut surua.

Tällä hetkelläkin, kun tätä kirjoitan kyyneleet valuvat poskeani pitkin.
Kurkussa on iso pala ja sydäntä puristaa.

Vieläkään en ole voinut poistaa puhelimestani mummun numeroa.

Välillä pysähdyn tuijottamaan sitä. Olisi niin paljon asiaa!
 
Mummu, me täältä vilkutamme,
kun tähtenä taivaalta meitä katselet. 

Lapsilla on tietysti ollut myös raskasta aikaa.
He myös näkivät läheltä hautajaistenjärjestelyä ja mummun tavaroiden jakoa.
Näitä hetkiä elettiin elokuulle asti.
 Kuopuksella meni kauan aikaa, kun iltaisin vaan itki itsensä uneen.
Oli meille vanhemmille vihainen, kun ei päässyt enää sairaalaan mummua katsomaan.
Esikoista ollaan taas yritetty saada avautumaan. Mielessään pohtii asioita.
Isoja kysymyksiä on heitetty ilmaan ja niihin ollaan parhaimman mukaan yritetty vastata.
Toisaalta lapset saavat surullisestakin asiasta välillä hauskan.
Keskenään ovat jo tehneet perinnön jaon mun vanhempien luona.
Esikoinen tuumasi "minä haluan mummun korut". Kuopus "minäpä haluan Koko talon"

Meillä on ollut jo kaksi raskasta vuotta.
Eletään nyt luottaen siihen, että paljon hyvää olisi tulossa.
On käytävä alhaalla, että osaa taas nauttia siitä noususta.

Laulu mummulle

Surullisesta postauksesta huolimatta haluan toivottaa jokaiselle
MUKAVAA MAANANTAITA!

Suruaikaa

Blogi ollut hiljaiselossa vähän pidemmän aikaa. Lopputalvi ja kevät on mennyt vauhdilla.

Maaliskuun päivät meni siinä, kun normaalin perhe-elämän lisäksi hoidin itseäni
ja kävin mummua katsomassa sairaalassa.
Maaliskuun lopussa rakas mummuni nukkui pois.

Vieläkin välillä olen kuulevinaan mummun äänen, tunnen mummun kosketuksen.

Joskus yöllä herään itkemään. Pelkään että unohdan ihanat muistot.
Välillä tulee ajatuksia että soitan mummulle, käyn mummulla kylässä.
Sitten muistankin todellisuuden.

Lapsilla on ollut isomummua myös kova ikävä.

Eilen äitienpäivänä käytiin haudalle viemässä kukkia ja kynttilä <3