Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiraatio. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Vanha tiilitalo

Kurkataan näin lauantaiaamuna erästä kaunista taloa.
Doctors Villa.
Arvoisa vanha tiilitalo, 100 vuotta jo elämää nähtynä.
Tämän bongasin Fantastic Frankin sivuilta.
Upea talo!

Annetaan kuvien puhua puolestaan.


Tykkäsitkö sinä?

INSPIROIVAA VIIKONLOPPUA!

Kuvat: Fantastic Frank



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Inspiraatiota ja muuta

Mistä haette inspiraatiota?
Onko käytössä jotain leikekirjaa tms. mihin keräätte kivat kuvat?
Entä Pinterest? Styleroom?

Ennen Pinterest aikaa minulla oli leikekirja käytössä.
Nyt kerään siihen vain ne Todella parhaimmat ideat.
Monesti ovatkin jotain Diy-juttuja.
Sitten tuli Pinterest, joka vei mennessään.
Sinne kun itsensä klikkaa niin ei meinaa malttaa pois lähteä.
Nyt minulla onkin ollut jonkun aikaa taukoa sieltä, kun tuntuu ettei kaikkea ehdi/jaksa.

Tykkään myös hakea inspiraatiota toisen blogeista.
No sehän on selvää.
Asunnonvälitysfirmojen sivuilta.
Varsinkin ruotsalaisten.
Koneellani on inspiraatio kuvakansio, johon kerään joitakin kuvia.
Tässä poimintoja, mitä sieltä nyt löytyi.

Kaikki kuvat Alvhem.
Niin kaunis yöpöytä/penkki. Tuollaisen kun löytäisi!

Viherkasveilla sisustusta. Mielestäni kasvit tuovat kotoisuutta.
Viime aikoina olen pohtinut pitäisikö itsellekin ostaa vielä jotain kasveja.
Kaunis keittiö. Keltaisen välitilan pirteys ja raikkaus.
Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat käyttää värejä.
Seinät ♥
Viikko alkaa olemaan taas lopuillaan.
Monet varmasti nauttivat, kun on perjantai.

Itselläni kieltämättä ajatus "apua, nyt on jo perjantai!"
Tänään pitäisi aloittaa pakkaaminen.
Miettiä, mitä otetaan mukaan.
Pestä vielä vaatteet, mitkä ehdottomasti lähtevät reissuun.
Huomenillalla auto on oltava jo lastattuna lähtöön.
Sunnuntaiaamuna lähdemme lähes kolmeksi viikoksi reissuun.
Aluksi menemme juhlimaan kummipoikaani, joka pääsee ripiltä.
Taas apua-ajatus "olenko jo niin vanha, että kummipoikanikin on rippikoulun käynyt".

Saa nähdä, kuinka pitkälle pääsemme kun kuopus jo itkee koti-ikävää.
Meidän oma pieni kotihiiri.
"Kyllä kotihiirikin voi käydä reissussa". Näin tuumasi neiti 3-vuotiaana.

Neidillä taitaa tulla suurin ikävä meidän eläimiä.
Eläimet jäävät kotiin/naapuriin mummulaan,
ja ovat täällä varmasti hyvässä hoidossa.
Itsestänikin olen kyllä huomannut, että aikaisempaa enemmän mietin meidän vanhaa mäyräkoiraa.
Huoleksi tullut koiran terveys, mikä ei ole enää niin parhaimmasta päästä.

Jos nyt lähtisi vielä kahvikupposen kanssa inspiraatiomatkalle toisten blogeihin.
Sitten olisi aika lähteä käymään neuvolassa.
Eilen kävimme kurkkimassa vauvaa ultrassa,
 koska istukka oli aikaisemmin hieman ns. väärässä paikassa.
Nyt oli siirtynyt eikä tarvitse sektiota.
Kaikki oli muutenkin oikein mainiosti.
Lähes 2kg täyttä rakkautta masussani ♥

Vielä tänään neuvolassa rutiinitarkastukset,
niin voidaan hyvillä mielin lähteä nauttimaan matkasta vielä nelihenkisenä perheenä.

IHANAA VIIKONLOPPUA!





tiistai 26. toukokuuta 2015

Kodin1 sisustusiltapäivä

Pohjois-pohjanmaan sisustus- ja lifestylebloggaajat tapasivat jälleen lauantaina.
Tällä kertaa pääsimme vierailemaan Oulun kodin ykkösen tavarataloon.
Alkuun saimme herkutella ja nauttia ihanan makuista alkoholitonta kuplivaa.
Tässä hyvä vaihtoehto jos joku kaipaa tuleviin juhliin alkoholittoman kuohuvan.
Samalla kun nautimme herkuista meille kerrottiin kodin ykkösestä, annosta ja uutuuksista.
Anno on kyllä nostanut hienosti päätään. Itsekin olen tykästynyt tähän sarjaan.
Kaikkea kivaa uutta on taas tullut!
Luonnon läheisiä sävyjä, materiaaleja ja kuvia.
Kauniit nuo puiset kukkamaljakot.
 Uutuutena on hauska tuoli. 
Sarjassa on monta erilaista istuin- ja tuoliosaa.
Voit yhdistellä itselle mieluisimman vaihtoehdon.
Jalat käyvät myös sohvapöytänä!
Metalliseen keinutuoliin taisi useat ihastua.
Niin ihana, että kelpaisi kyllä kesällä siinä istuskella samalla nauttien kesästä.
Keinu siis kestää ulkona. Talveksi voi keinun ottaa sisälle osaksi sisustusta.

Kyllä on taas tämä nainen niin inspiraatiota täynnä!

Kiitoksia Kodin1:lle ja Pop-bloggaajille mukavasta päivästä!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Popit Karlalla


Eilinen oli mahtava päivä. Kokoonnuimme Pop-blogien, eli Oulun seudulla asuvien sisustus- ja lifestyleblogien kanssa.
Meitä oli tapaamisessa iso joukko naisia. Mahtavaa oli nähdä jo ennestään tuttuja, mutta tutustua myös uusiin kanssasisariin.
Oven kotiinsa meille tällä kertaa aukaisi ihastuttava Karla blogista, All i ever wanted is here.
Karlan koti on hyvällä silmällä, modernisti remontoitu ja sisustettu 70-luvun omakotitalo.
Ihastuin erityisesti talon suuriin ikkunoihin, joista tulvi valoa sisään.





Tapaamisessa mukana olivat mukana minun ja Karlan lisäksi seuraavat bloggaajat:
Valkoista Harmoniaa, http://valkoistaharmoniaa.casablogit.fi/
Valkoisen kartanon elämää, http://valkoinenkartano.blogspot.fi
Valoisaa vaaleaa, http://valoisaavaaleaa.blogspot.fi/
Vinttikissa http://vinttikissa1.blogspot.fi/
Täyttä Elämää, http://hannele78.blogspot.fi
Valkoista ja Kiekuraa, http://valkoistajapellavaa.blogspot.fi
2 x ILO = kaksinkertainen ilo, http://2xilo.blogspot.fi
La Dolce Vita, http://ladolcevitadisandy.casablogit.fi/
Materian taju, http://materiantaju.blogspot.fi/
Elämää tuomipellon laidalla, http://elamaatuomipellonlaidalla.blogspot.fi/
Kootut murut, http://www.kootutmurut.com
Kolmen Karuselli - Carouselia, http://www.carouselia.blogspot.fi/

Kiitos eilisestä naiset ja erityiskiitos talon emännälle! <3

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tässä keittiössä on sitä jotakin

Olen niin ihastunut tähän keittiöön.
Löysin kuvat Pinterestin kautta.
Alunperin ne ovat täältä.
Louwerse de Jong sivuilta löytyy paljon lisää upeita isnpiraatiokuvia.
 Kaikki materiaalit sointuvat niin hyvin yhteen.
Kaunis Octo-valaisin.
Tiiliseinä.
Vanhaa puuta oleva pöytä.
Vitra DSW-tuolit.
Tummaa ja vaaleaa.




maanantai 29. syyskuuta 2014

Onni

Kauppareissulla silmiini on sattuneet s-ryhmän house-sarjan huima kehittyminen.
Ihania tuotteita, mitä mielellään voisi itsellekin kotiuttaa.
Muovon suunnittelijat Kaisa Lehti ja Anni Kääriä loivat s-ryhmälle Onni-sarjan.
"Järjestyksen ja epäjärjestyksen vastakkainasettelulla halusimme kuvata käsitystämme onnesta ja elämästä yleensä.
 Asioilla on omat paikkansa, mutta elämä kuljettaa niitä välillä kummallisiin paikkoihin", Kääriä selittää.
Mieleeni on yläkuvassa kynnysmatto.
Kori on sellainen minkä ensimmäisenä bongasin kaupasta.
Lehtiteline on myös kiva. Ja kaikki muut.
Kuvat: s-ryhmä/ Kreetta Järvenpää
Hienoa että ruokaostoksillakin voi erehtyä ostamaan myös sisustusjuttuja.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Jos minulla olisi mökki..

Lähdetään sunnuntain kunniaksi pienelle haaveilumatkalle.

Tykkään todella paljon erilaisista sisustustyyleistä.
Jos minulla olisi mökki olisi sen sisustustyyli ehkä vanhahtava,
maalaisromanttinen.

Tiettyihin pintamateriaaleihin minulla on myös tarkka mielikuva.
Poimin Pinterestin ihmeellisesti maailmasta,
millaiseksi voisin sen kuvitella.

Lähdetään siitä, että suurin haaveeni on hirsimökki.
Hirsiseinät ovat vain yksinkertaisesti niin kauniita. 
 Jonkun osan seinästä haluaisin tiilellä
Kuva Stadshem
 Katto valkoisena, jossa menisi tummat parrupuut.
Keittiö valkoinen, jossa olisi myös avohyllyjä.
Kuva täältä
 Puupintaa näkyisi sisustuksessa,
niinkuin tässä alempana olohuoneen pöytä ja naulakko.
Kuva täältä
Kuva täältä
  Ehdottomasti olisi ihanaa saada pönttöuuni.
Leveät vaaleat lautalattiat.
Kuva täältä
Mökissäni olisi ulkosauna, mutta myös sisällä pesumahdollisuus.
Ja mikäs tärkeintä, mökki olisi vesistön äärellä.
Millainen sinun (kesä)mökkisi olisi?
Olisiko sisustustyyli samaa kuin kotona vai jotain aivan muuta?