Nyt tulee kuvapläjäys meidän ekaluokkalaisen huoneesta.
Viime kuvien jälkeen muutosta ei paljon ole tapahtunut.
Verhot saatu ikkunaan, kun löytyi Marimekolta verhoa,
mikä sopi neidin väritoiveeseen.
Edelleen ei olla löydetty mattoa, mikä sopisi sekä huoneen asukille että myös äidille.
Hieman haastetta tuo, kun matossa täytyy kuulemma olla turkoosia mitä muutenkin huoneessa.
Nyt olen saanut kuulla, että synttärilahjaksi matto täytyy viimeistään saada.
Eli aivan kohta asiaan täytyy tehdä päätös.
Eli aivan kohta asiaan täytyy tehdä päätös.
Neiti tykkää koruista. Korutelineeseen ei edes mahdu kaikki.
Huoneeseen täytyisi saada vielä peili ja naulakko.
mutta eihän se niin justiinsa.
Kirjoja löytyy ja niitä paljon luetaan.
Jalkapallo mitalleille yms. pitäisi keksiä joku paikka.
Vaaleanpunaisesta Iittalan vitriinirasiasta neiti on onnellinen.
Hieman oli kyllä huolissaan, että entäs jos kaverit sen ottavat ja rikkovat.
Tällainen on meidän Pikku Myyn huone.
Neidin jolta löytyy vauhtia, mutta tykkää kaikesta kauniista.
Katsoo minun kaverina sisustus- ja puutarhaohjelmia.
Oma sisustuskaveri kotona, joka yleensä tahtoo pitää huoneensa siistinä.
Tässä mukana hieman oveluutta.
Yhteiset leikit kannattaa leikkiä siskon huoneessa.