Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Hedelmäsmoothie

Tykkään todella paljon Frooshin smoothieista.
Suortuva-blogin Nanni kirjoitti vasta itse tehdystä samantapaisesta smoothiesta,
minkä ohjeen oli Frooshin pullon kyljestä napannut.
Tuli kyllä olo, että tuota on tehtävä.
Mahtava vitamiinipomppi.
 Miksi en ole edes aikaisemmin asiaa hoksannut,
että aina pitäisi tehdä maitopohjainen smoothie.
 Hieman kuitenkin Nannin ohjetta muutin.
Minun smoothieen tuli

3 omenaa
2 appelsiinia
puolikas banaani
puolikas lime
1 mango
hieman appelsiini-verigreippitäysmehua

Kaikki vain blenderillä sekaisin ja mehua sekaan sen verran että oli juotavaa.
Ennen mehun laittamista otin smoothieta meidän 7kk ikäiselle vauvalle.
Poika tykkää paljon kaupan hedelmäsoseista,
mutta tätä syödessään tuli kunnon maiskutus.
Tänään voisi tehdä smoothien mihin tulee appelsiinia, päärynää, omenaa ja mangoa.
Aurinkoa sisältäpäin, kun muuten näyttää taas olevan harmaa päivä.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

torstai 17. joulukuuta 2015

Kanelitähdet

"Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?"

Tuolta kaikelta joulu nyt tuntuu.
Kuka tämän kiireen ja huiskeen tekee.
Minäkö?

Joka joulu kokeilen jotain uutta herkkua.
Tänä jouluna tein kanelitähtiä.
Herkullisia on.
Lisäksi sokeri tähtien päällä tekee pikkuleivät kauniiksi.

Ajattelin jakaa reseptin myös täällä,
jos vaikka sinä haluaisit kokeilla

KANELITÄHDET

250 g voita
2 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
6 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl soodaa
1 1/2 tl kanelia

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna seokseen.
Sekoita vehnäjauhoihin sooda ja kaneli.
Lisää jauhoseos sokerivaahtoon.
Laita taikina jääkaappiin kovettumaan.

Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla levy
 ja paina siihen tähtimuotilla kuvioita.
(Tai miksei vaikka jollakin muullakin kuviomuotilla).
Ripottele pikkuleipien päälle kanelia ja sokeria.
Paista 180-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia,
kunnes pikkuleivät ovat saaneet kauniin värin.


HERKULLISIA JOULUN ODOTUKSEN HETKIÄ!

torstai 17. syyskuuta 2015

Kauraiset marjamuffinssit

Pitkästä aikaa teki mieli leipoa muffineita.
Kotvasia-blogin Sanna oli leiponut tällaisia mustikka-kauramuffinsseja.
Koska näyttivät niin herkullisilta ja ennenkaikkea kun ohje on niin yksinkertaiselta, 
niin päätin itsekin kokeilla.
Olivat kyllä hyviä, ja koska nämä oli niin helppo tehdä 
niin ajattelin jakaa ohjeen myös omassa blogissani.

Kauraiset marjamuffinssit n. 12 kpl

2 munaa
2 dl  ruokosokeria
150 g sulatettua voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta maitorahkaa
3-4 dl mustikoita ja puolukoita

tomusokeria

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi puuhaarukalla.
 Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa 15–20 minuuttia
. Siivilöi jäähtyneiden muffinien pinnalle tomusokeria.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Klassikkoherkku gluteenittomana ja maidottomana

 Mokkapalat on varmasti kaikille tuttu herkku.
Ehdottomasti lasten mieleen, mutta ainakin tämä allekirjoittanutkin
 tykkää siitä edelleen yhtä paljon kuin silloin lapsena.

Koska meillä täytyy nykyään olla gluteenitonta ja maidotonta
tein myös mokkapalan kaikille sopivaksi.
GLUTEENITON JA MAIDOTON MOKKAPALAT

4 kananmunaa
3 dl sokeria
200g  maidotonta margariinia
2 dl kaurajuomaa
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
6 dl Semper karkeaa jauhoseosta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Kuorrutus

50g maidotonta margariinia
6 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
n.4dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Kananmunat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaakaojauhe lisätään siivilän läpi.
Kananmuna-sokeri vaahtoon sekoitetaan vuorotellen
 sulatettu ja jäähdytetty rasva sekä kaurajuoma.
Lopuksi kuivat aineet.
Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia.

Kuorrutus: Sulata margariini. Lisää muut aineet. Sekoita.
Kaada hieman jäähtyneen pohjan päälle.
Koristele nonparelleilla/stösseleillä.
Herkuttele ja nauti!

Mulla on nykyään aamupäivisin omaa rauhallista aikaa.
Vauva nukkuu silloin pidemmän pätkän.
Isommat vielä koulussa.
Herkästi aika menee siihen, että alkaa suorittamaan pois alta kaikkia kotitöitä,
mutta hyvä olla välillä myös hieman itsekin.
Kuppi kahvia ja vaikka lehden lukemista.

Eilen meillä pyörähtikin oikea arki käyntiin, kun mies lähti isyyslomalta takaisin töihin.
Heti ensimmäisenä päivänä saatiin vauvan kanssa lähteä esikoista kuljettamaan harrastukseen.
Samalla myös pakolliset ruokaostokset hoitaa.
Hieman vaan hankaloittaa, kun minullehan tehtiin hätäsektio ja vauvaa painavampaa en saisi vielä kantaa.
Erityisen varovainen pitäisi olla, kun sisältäni jouduttiin ompelemaan normaalia enemmän.
Siinä sai kaupassa miettiä, mitä ostaa ettei lasti käy aivan liian painavaksi.
Illalla taas sai miettä, miten suorittaa koiran iltapissatuksen.
Vauvalla kun on iltaisin tapana olla hereillä ja tankata maitoa vähän väliä.
Onneksi tytöt ovat jo isoja ja heistä on paljon apuakin!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Raparperipiirakka

Hieman on sellaista fiilistä, että tänä kesänä olen myöhässä kaiken suhteen.
Parhain raparperiaika oli ja meni, mutta kyllähän ne on vieläkin toki käyttökelpoisia.
Mitä kesä olisi ilman raparperipiirakkaa?
Tällä kertaa päätin testata reseptiä, minkä huomasin Voikukkapelto-blogista.
Oli hyvää, joten ehdottomasti kannattaa testata.
Mietin, että tämä voisi olla myös hyvä resepti vaikka punaisilla viinimarjoilla.
Kondensoitu maito on hyvä vastapaino kirpeydelle.

Itse tosin käytin tavallisten jauhojen sijasta gluteenittomia jauhoja.
Mantelilastuja ei ollutkaan kaapissa, joten ne jäivät puuttumaan.
Piirakan myös tein irtopohjavuoan sijasta tavalliseen piirakkavuokaan.
Olisi tosin saanutkin olla isompi vuoka, kun hieman sai jännittää tuleeko reunoista yli.
RAPARPERIPIIRAKKA

Pohja

100 g voita / margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja

Täyte

4-5 raparperin vartta
kanelia
1 prk kondensoitua maitoa
1 prk (150g) creme fraichea tai n. 1,5 dl turkkilaista jogurttia
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle
mantelilastuja

Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri.
Sekoita joukkoon muna ja leivinjauhe-jauhoseos.
Painele taikina voidellun ja korppujauhotetun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Lado viipaloidut raparperit taikinapohja päälle.
Ripottele raparperien päälle kanelia.

Sekoita loput täyteainekset keskenään
ja kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja.

Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia.
Anna viilentyä ennen tarjoilua.

Kuviin ei ole kyllä nyt yhtään panostettu.
Äkkiä yritin räpsiä kuvat talteen, kun tytöt jo vieressä kiireisiä odottivat maistiasia.
Ja kyllähän toinen neiti jo ehti ottaa piirakan reunasta pienen palasen.
Tytöt ei yleensä tykkää kovin monista leivonnaisista.
Tätä kyllä söivät ja hetkessä piirakka katosi oman perheen kesken.
Toisen neidin kommentti kyllä oli, että rapaperipiirakka olisi parempaa ilman raparperia.

Tässäpä vinkki vaikka näin sunnuntain jälkiruoaksi!

LEPPOISAA SUNNUNTAITA!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kaikki syö sitä - Bataattiburgeri

Serkkuni juhlissa tarjoiltiin bataattiburgereita.
Niitä kun maistoi niin tiesi heti, että näitä tehdään kotonakin!
Täytyy myöntää, että bataatti oli meille hieman vieras,
mutta onhan se kyllä hyvää.
Ja mikä parhainta, menee myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle!
Kuopuksen kanssa tehtiin jauhelihapihvit itse.

GLUTEENITTOMAT JAUHELIHAPIHVIT

1,5 dl  gluteenitonta korppujauhoja
3 dl kermaviiliä
1 sipuli
2 kananmunaa
1,5 tl suolaa
pippurisekoitusta
paprikajauhetta
700 g jauhelihaa

Sekoita korppujauho ja kermaviili keskenään.
Hienonna sipuli ja lisää joukkoon.
Lisää kananmunat, mausteet ja jauhenliha.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Muotoile taikinasta pihvejä.
Kypsennä 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Muuten otin ohjeen Torkkuja ja Nokosia-blogista.

Bataatit:

Osta mahdollisimman pyöreä ja muhkea bataatti.
Pese bataatti kunnolla ja leikkaa siitä sentin paksuisia kiekkoja.
Laita ne vierekkäin pellille ja lorauta päälle oliiviöljyä.
Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet.

Fetakastike:
 
Murskaa haarukalla 200 grammaa fetaa kulhossa. 
Lisää joukkoon 3 ruokalusikallista turkkilaista jugurttia,
 tuoretta timjamia, suolaa, pippuria, 
tuorepuristettua sitruunamehua ja oliiviöljyä. 
Sekoita.

Sitten vain hampurilaisen väliin salaattia, tomaattia ja vaikka yrttejä.

Lapset meillä eivät oikein innostuneet bataateista,
joten he saivat herkutella muuten samoin
mutta hampurilaisleivillä.

Tässä vaikka ruokavinkki tulevalle viikonlopulle!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Gluteeniton Vadelma-Daimjuustokakku


GLUTEENITON VADELMA - DAIMJUUSTOKAKKU

Pohja

2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
3/4 perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne muna-sokerivaahtoon.
Sekoita vielä kevyesti.
Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuoka. Kumoa taikina siihen.
Paista 225 asteessa noin 7 minuuttia.
Kumoa valmis pohja ja irrota vuoasta.
Laita jäähtyneenä takaisin vuokaan, kostuta ja lisää täyte.

Kostutus
maitoa
vaniljasokeria

Täyte

6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
400 g tuorejuustoa
1 limen kuori
2 rkl limemehua + 1 rkl vettä
1 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 (a 56 g ) Daim-patukkaa
200 g vadelmia

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Rouhi Daim-suklaa. Raasta limestä kuori ja purista mehu. Vatkaa kerma.
Yhdistä tuorejuusto, raastettu limen kuori, sokerit ja Daim-rouhe.
Lämmitä limemehu+ vesi kiehuvaksi. Lisää liivatelehdet hyvin puristaen.
Sekoita täytteeseen. Yhdistä täytteeseen myös kermavaahto.
 Kaada 2/3 osaa täytteestä vuokaan. Lisää päälle jäiset vadelmat (tuoreet marjat sellaisenaan)
 ja laita päälle loput täytteestä. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa.
Koristele ennen tarjoilua.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Suklaa-kauraneliöt

 Tytöillä oli koulussa järjestetty pienten päivä eskareista kakkosluokkalaisiin.
Siellä olivat mm. leiponeet suklaa-kauraneliöitä.
Reseptin toivat kotiin ja toivoivat että yhdessä näitä tehtäisiin.
Helppo ja nopea tehdä.

SUKLAA-KAURANELIÖT

200 g voita
9 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
4 rkl siirappia
2 dl sokeria (laitoin kyllä hieman vähemmän)
päälle 1-2 suklaalevyä paloiteltuna

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisulan joukkoon.
Lisää siirappi. Levitä seos tasaisesti uunipellille.
Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.
Paloittele suklaa. Laita suklaa kuuman keksilevyn päälle ja vielä hetkeksi uuniin,
jotta suklaa sulaa. Levittele tasaisesti.
Koristele halutessasi nonparelleilla.

Tein hieman vastaavia herkkuja viime kesänä tyttöjen synttäreille.
Pieneen makeisvuokaan ns. kauraseos ja päälle hieman suklaata.
Ne olivatkin lasten suussa yksi parhaiten maistuvimmista herkuista.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Sitruunajuustokakku

Viime viikolla järjestin Pompdelux-vaatekutsut.
Aika vähän tuli itse kutsuilta kuvia otettua.
Ei siinä vaan millään ehdi ja muista kun emännän roolissa on.
Miten te muut onnistutte?
Vaate-esittelykin taisi minulla mennä hieman puolella korvalla.
Fiksuja ajattelin että laitan lapsille tarjoilut esittelyn ajaksi.
Meillähän oli myös kuopuksen hyvä kaveri yksinään kylässä.
Neidit on yhdessä aikamoinen vauhtikaksikko,
ja niihin huomioni menikin.
Onneksi mies oli kutsujen ajan kotona,
koska ilman häntä minulla olisi tainut jäädä kokonaan itse vaate-esittelyt kuuntelematta.

Leivoin keväisen sitruuna juustokakun.
 Ohjetta hieman katsoin Kinuskikissa leipoo-kirjasta,
mutta jotain muutoksia tein.
Tässä minun mukaani.

Sitruuna-juustokakku

Keksipohja
160g gluteeniton digestivekeksi
50g margariinia

Sitruunatäyte
6 liivatelehteä
2 ½ dl vispikermaa
200g sitruuna tuorejuustoa
250g maitorahkaa
1-2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuoriraaste
3/4 dl sitruunamehua

Appelsiinikiille
3 liivatelehteä
4 dl appelsiinitäysmehua

Hienonna digestive-keksit. Sulata margariini ja lisää sekaan keksimurska.
Sivele reunavuoan sisäpintaan ruokaöljyä,
niin kakku irtoaa siistimmin vuoasta.
Aseta reunavuoka tarjoilulautaselle ja painele keksiseos sen pohjalle.

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Yhdistä tuorejuusto, rahka, sokerit ja sitruunakuoriraastekeskenään.

Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Sulata liotetut liivatelehdet mehun joukkoon.
Lisää liivatemehu tuorejuustoseokseen. Yhdistä vaahdotettu vispikerma täytteeseen.

Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Kiehauta noin puoli desilitraa appelsiinimehusta ja sulata liotetut liivatelehdet siihen. 
Yhdistä kylmän mehun kanssa.
Anna kiilteen seistä jääkaapissa, kunnes se on muuttunut hieman paksummaksi.
Kiillemehun jähmettämisellä estät sen vuotamisen kakkuvuoasta.
Kaada kiille sitten täytteen päälle ja anna hyytyä vähintään pari tuntia.

AURINKOISTA PÄIVÄÄ!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Mustikkamuffinit


Heinässä heiluvassa-blogin Laura oli leiponut herkullisen näköisiä ja kuuloisia muffineita.
Päätin testata tätä reseptiä, mutta niinhän se meni että jotain kuitenkin muutin.
Jätin pois kaakaojauheen ja kaupasta ei löytynyt mustikka-vaniljarahkaa, 
joten korvasin sen kuningatar-rahkalla.

Kuvat nyt ei ole parhaimpia kun luonnonvaloa ei enää silloin ollut tarjolla
kun muffinit pääsi esille.

Mustikkamuffinit

2 kananmunaa
1 dl ruokosokeria
100g sulatettua margariinia
1 dl kuningatar-rahkaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
mustikoita

Päälle
vaahdotettua vaniljakastiketta
mustikoita

Sulata rasva ja jäähdytä. Vatkaa munat ja ruokosokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä vehnäjauhoihin leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Lisää taikinaan vuorotellen rasvaa, jauheseosta sekä rahkaa.
Kääntele taikina varovasti sekaisin.
Kääntele taikinan joukkoon varovasti mustikoita tai lisää niitä taikinan sekaan muffinivuokia täyttäessä.
 Jaa taikina muffinivuokiin.
 Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vahdota vaniljakastike ja pursota se jäähtyneiden muffineiden päälle.
Koristele muutamalla mustikalla.

HERKULLISTA VIIKKOA!

torstai 11. joulukuuta 2014

Luumu-kanelikakku


Testasin valion luumu-kanelikakku reseptiä.
Tapansa mukaan tietenkin hieman muokkailen.
Täällä alkuperäinen resepti.
Alkuperäisessä ohjeessa oli vielä kakun päälle puolukkakastike.
Tämä on varmasti hyvä lisäys kakun päälle.
Itsellä jäi kastike tekemättä,
kun kesken kakun leipomisen päätin hakea äidin töistä
ja lähteä heille kyläilemään kakku mukanani.

LUUMU-KANELIKAKKU

Piparimurupohja
150g gluteenittomia piparkakkuja
100gmargariinia
1 tl kanelia

Täyte
4 liivatelehteä
2dl laktoositonta vispikermaa
2 prk (a 200g) valio maustettua rahkaa luumu-kaneli
1rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Murskaa piparkakut. Kiehauta margariinia ja kaneli kattilassa.
Nosta levyltä. Sekoita sekaan piparimurut.
Taputtele seos leivinpaperilla vuoraton irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
(Itsellä ei kyllä riittänyt reunoille asti)
Paista murupohjaa uunin alatasossa 175 asteessa 7-8min.
Anna jäähtyä.

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 5 minuutiksi.
Vaahdota kerma. Yhdistä rahka ja sokerit.
Kiehauta 1 rkl vettä ja sekoita siihen hyvin puristetut liivatelehdet.
Lisää liivate rahkan joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen.
Lisää kermavaahto.

Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle.
Anna hyytyä jääkaapissa n. 4 tuntia tai yön yli.


Puolukkakastike

4 dl puolukoita
n. 2½ dl vettä
1/2 - 3/4 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä

Mittaa kattilaan puolukat ja vesi. Anna kiehua keskilämmöllä noin 3 min.
Purista marjat siivilän läpi. Makeuta mehu sokerilla.
Sekoita maissitärkkylys pieneen tilkkaan kylmää vettä.
 Sekoita puolukkamehuun ja anna kiehua hetkisen. Tarkista maku. Jäähdytä.
Valuta kastikkeesta raitoja kakkupaloille.
Koristele halutessasi tomusokerissa pyöritetyillä kokonaisilla marjoilla tai suklaalastuilla.










sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Luumu-kanelitähdet

Tuli kokeiltua Valion uuttajouluista rahkaa, luumu-kaneli.
Samoin Valion reseptiä, mikä löytyi joululehdestä.

Tässä ohje teillekin:

1/2 pkt (a 500g) voitaikinalevyjä
100g luumumarmeladia
1½ prk luumu-kanelirahkaa
tomusokeria

Kauli sulatetut voitaikinalevyt 1-2mm:n paksuisiksi.
Ota levystä haluamallasi piparkakkumuotilla kuvioita.
Voitele munalla ja pistele haarukalla.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 13 minuuttia.
(Paistoaika vaihtelee kuvioiden koon mukaan)
Jäähdytä.
Halkaise kuviot terävällä veitsellä.
Lusikoi pohjalle noin 1 tl marmeladia ja 1 rkl luumu-kanelirahkaa.
Sulje kannella ja sihtaa päälle tomusokeria.
Nämä herkut maistuvat varmasti todella hyvältä glögin kanssa.
Itse kuitenkin nautin kaverina kahvia,
ja tietenkin uudesta muumimukista.
Nyt täytyy kiittää teitä lukijoita!
Kaunis kiitos teille jokaiselle!
Jotenkin uskomatonta että 200 virallista lukijaa jo sivuillani,
ja kyllä teitä on siellä muitakin.

Täällä ollut viime aikoina vähän kaikenlaista.
Välillä aika ja inspiraatio ollut kortilla.
Elämä näyttänyt ja muistuttanut taas asioiden tärkeyksistä.
Itselläni taitaa sairauslomailu vain jatkua.
Kunpa vaan osaisi ottaa tämän pelkän loman kannalta.

MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA!

tiistai 18. marraskuuta 2014

DIYrtti-haaste: Paikka yrteille ja minttuinen jälkiruoka

Syyskuussa kirjoitin haasteesta/yhteistyöstä (klik),
mihin Järvikylä pyysi minua mukaan.
Haasteen toisen vaiheen aika on nyt.


Järvikylältä sain tällä kertaa yrtteinä:
thai basilika, oregano, minttu ja raakuna.
Haasteessa sai jälleen vapaat kädet tehdä yrteistä/yrteille,
mitä mieleen sattui tulemaan.

Tämän haasteen julkaisu onkin minua jonkun aikaa jo poltellut,
sillä itse Diy-juttu on ollut jo jonkun aikaa valmiina.
Yrttejä tulee jonkinverran syötyä.
Tuntui että niille täytyy paikka löytää keittiöstä.
Amppelin pohjaksi virkkasin pienen ympyrän valkoisesta kuteesta.
Fimo-massasta muovailin helmiä amppelin koristeeksi.
Sitten vain kuteesta amppelia rakentamaan.
Näin yrtit roikkuvat kivasti keittiössä.
Eivät vie pöytätilaa ja ovat kuitenkin lähellä ruokaa laittaessa.

Kun tämä idea oli jo toteutettu en vielä tiennyt tulevan haasteen yrttejä.
Siellä olikin yksi minun lempimausta - minttu.

 Siitä tuli tehtyä
Minttuinen kerrosjälkiruoka

Minttuinen kerrosjälkiruoka
250 g rahkaa
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeri
tuoretta minttua
(sokeria)

marjoja
digestivekeksejä

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sekaan pieneksi silputut mintun lehdet, vaniljasokeri ja rahka.
Laita jälkiruoan pohjalle keksinmuruja, päälle rahkaseosta, marjoja jne.
Lopuksi nauti!


Tämän kertaisessa postauksessa oli todellakin haastetta.
Harmaat päivät eivät tuntuneet olevan puolellani,
ja valokuvat on sen mukaisia.
Onneksi itse sisältö on kuitenkin mielestäni mukava.

Kiitos Järvikylälle mukavasta yhteistyöstä!

torstai 6. marraskuuta 2014

Mutakakku

Blogitapaamisessa maistoin Saikun tekemään todella herkullista mutakakkua.
Ehdottomasti samaa oli kokeiltava kotona.
Kakun sisältö oli kuin pehmeää moussea.

Kun meillä kävi päivällisvieraita,
niin jälkiruoaksi tein vastaavan kakun.
Kokeilin siihen uutta Fazerin tummaa vadelmasuklaata.
(eli 100g vadelma tummasuklaa ja 100g tumma suklaa)
Päällä oli koristeena vadelmia.
Oli kuulkaas niin herkullista,
että kuvaa en muistanut ottaa ja kakku katosi lautaselta samantien.
Lasten toiveesta  tuli pyhäinpäivänä leivottua uusi kakku,
kun tumma suklaakin huusi kaapissa.

 MUTAKAKKU

200g tummaa suklaata
200g voita
5 kananmunaa
2,5 rkl mantelijauhoa
1,5 dl ruokosokeria

Leikkaa irtopohjanvuoan pohjalle leivinpaperista sopiva pala.
Sulata tumma suklaa ja voi. Jäähdytä hetken aikaa.
Lisää sokeri.
Vatkaa yksi kananmuna kerrallaan seoksen joukkoon.
Lisää mantelijauhot.
Kaada seos irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia
Tarjoa kerman, jäätelön tai marjojen kera.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Päivällisvieraita

Alkuviikosta saimme päivällisvieraita.
Serkkuni perheen kanssa harrastamme toisinaan yhdessä syömistä.
Tuntuu että kiireisellä arkiviikolla on enemmän aikaa nähdä toisia,
kun tehdään ruoka yhdessä tai toinen perhe tulee valmiiseen pöytään.
Tällaiset yhteiset hetket on niitä arjen pieniä iloja!
Tällä kertaa meillä oli ruokavaihtoehtoinen liha-ja kasvisruoka.
Kokeilin Yhteishyvä-lehdessä ollut kasvislasagne-rseptiä,
jota tuttuun tapaan hieman muokkasin.
Hyvää tuli, joten laitetaan resepti tännekin talteen.

KASVISLASAGNE

9 lasagnelevyä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
100g herkkusieniä
1 ruukku basilikaa
8 kirsikkatomaattia

Tomaattikastike

2 rkl öljyä
1 sipuli
3rkl tomaattipyreetä
1 tlk yrttinen tomaattimurska
2 dl omenamehua
ripaus sokeria
Nicolas Vahe secred bland suolaa

Juustokastike

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
150g mozzarella-juustoraastetta
mustapippuria, suolaa

Viipaloi munakoiso. Ripottele viipaloille suolaa ja anna niiden itkeä.
Pyyhi pois pinnalle noussut neste.
Leikkaa kasvikset pieniksi paloiksi. Viipaloi sienet.
 Paista kasviksia öljyllä pannulla.

Hienonna sipuli. Kuullota sipuli öljyssä.
Lisää tomaattipyree, tomaattimurska, omenamehu ja mausteet.

Sulata voi kattilassa, lisää sekoittaen jauhot ja maito.
Hauduta hetki, mausta ja lisää puolet juustosta.

Levitä tomaattikastiketta vuoan pohjalle,
lisää lasagnelevyjä, kasvisseosta, basilikanlehtiä ja tomaattikastiketta kerroksittain.
Kaada päälle juustokastike, lisää puolitetut tomaatit, juustoraaste ja basilika.
Kypsennä 200asteessa n. 45minuuttia.
Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Nauti!


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kutsut

Ensiksi täytyy sanoa, että olen aivan yllättynyt
kuinka paljon eilen startanneeseen arvontaan on jo osallistujia.
Uusia ns. virallisia lukijoitakin on tullut paljon.
Tervetuloa jokaiselle!

Viime viikolla sain ihania naisia lapsineen vierailulle.
Ensimmäistä kertaa pidin PompDeLux-lastenvaatekutsut.
Olohuoneemme täyttyi valtavasta määrästä ihania lastenvaatteita.

Ei sitä muistanut paljon kuvailla kutsujen aikana.
Aika meni siinä kun ihasteli vaatteita, touhusi keittiössä
ja seurasi pikkuväen puuhia.

 Juhliin leivoin gluteenittoman kääretortun.
Tortun täytteen idean otin Kinuskikissalta
hieman sitä muokaten.
Näin sen tein:

 2 liivatetta
2 pkt (a 56g) Daim-suklaata (osa koristeeksi päälle)
1 limen kuori
1 rkl limemehua
1 rkl vettä
2 dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
200g jäisiä vadelmia
 Tytöt olisivat halunneet joulutorttuja pöytään.
Torttutaikinasta lupasin leipoa jotain muuta.
Eli taikinan päälle vaniljatuorejuustoa ja mansikkamarmeladia
Nyt on isompi lapsi lähetetty kouluun.
Talossa vieno kahvin tuoksu.
Jos alkaisi nauttimaan aamupalaa ja lähtisi blogikierrokselle.