Näytetään tekstit, joissa on tunniste kädentaidot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kädentaidot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Korttiaskartelua

Meillä alkaa keväästä kesään asti juhlaputki.
Parhaimmillaan samalle päivälle parit juhlat.
Osalle sankareista tein itse kortin.
Tässä muutamia.


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Nimipäivän muistamista

Jonkun aikaa sitten juhlittiin esikoisen nimipäivää.
Meillä on tapana muistaa pienesti tyttöjä nimipäivänä.
Yleensä silloin käy kylässä mummut ja papat.
Toisinaan myös kummit.

Tapa on oikeastaan lähtenyt siitä, kun tytöt joutuvat synttärijuhlat jakamaan
niin nimipäivä on sitten aivan oma juttu.

Kuopuksen kanssa askarreltiin esikoiselle pöllö-kortti.
Lahjaksi sai meiltä Oppi&Ilo-sarjan sanapuuha-paketin.
Kuopuksellakin on oma paketti, joten nyt myös siskolla.
Oppi&Ilo sarjan jutut ovat kyllä kivoja.
Näissä tehtäväpaketeissa on kortteja ja tussi.
Tussin jäljen saa pyyhittyä pois, joten tehtäviä voi tehdä aina uudelleen.
Luulen, että nämä lähtevät meillä kesälomareissulla mukaan.

Esikoinen sai mummulta ja papalta kirjan, 
mikä hieman huvitti.
Heinähattu, Vilttitossu ja Vauva.

Vuosi sitten kirjoitinkin tänne blogiini postauksen Heinähattu & Vilttotossu.
Pääset sen lukemaan tästä.
Nyt siskosten mukaan on meilläkin tulossa vauva.
Toivottavasti meidän tytöt ottavat tulokkaan paremmin vastaan,
mitä kirjassa lopulta kävi.

Onko teillä tapana muistaa lapsia nimipäivänä?

tiistai 7. tammikuuta 2014

Usko itseesi

Aikaisemmin kirjoittelin kuinka täällä on nykyään virkkuukoukku heilunut.
Minulla, joka inhosi koulun käsityötunteja.
Minulla, joka ei ennen uskonut mahdollisiin omiin taitoihin.
Minulla, joka ei uskonut saavan jotain näkyvää aikaiseksi.

Ei, taitoni eivät ole edelleenkään priimaluokkaa,
mutta jotain olen saanut luoduksi.
Sekin on jo jotain! 
Olen opetellut itselleni parhaan tavan oppia virkkausta.
Minulle ei virkkausohjeiden tekstit sano paljon mitään.
Jos sanookin niin niitä täytyy ensin miettiä ja pohtia yön yli,
tai toisenkin, ennenkuin aukenevat.
Aina en aloittaessani edes tiedä mitä teen, kunhan kokeilen.

Näin syntyi laukku esikoiselleni.
Olipa vaan jotain harmaan-sinertävää lankaa josta aloin jotain tekemään.
Lanka loppui ja sitten mietin mitähän tästä tulisi.

Lopulta siitä syntyi tälläinen.
Minä itse tein jotain!
Siitä olen iloinen.
Iloisena myös neiti keikuttaa laukkua olkapäällään.

Usko sinäkin itseesi! <3

perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuoden loppu ja uuden alku

Hei blogistania!
Miten siellä on vuosi 2014 alkanut?

Täällä ainakin oikein mukavasti.
Sää saisi olla kyllä hieman talvisempi.

Uutta Vuotta tosiaan vietettiin ihan kotosalla.
Tänä vuonna tulee muuten mulle pyöreä luku täyteen.
Vanhaksi kai sitä tulee, kun vuoden vaihtuessa oli jo nukkumassa.
Rakettien paukekaan ei häirinnyt unta.

Laitetaanpa muutama kuva meidän uudesta vuodesta.
 Ulkoilua lumisateessa
Rakettien ihailua
 Lumipallojen pyörittämistä ja lumisotaa.
Herkkujen syömistä.
Niistä oli meidän uuden vuoden juhla tehty.

Sain Saatiin muuten nuo jalalliset kastehelmikulhot joululahjaksi.

Ja miksi blogissa on nykyään hiljaisempaa?
Mä oon taas ihan hurahtanut virkkaamiseen.
Tässä jotain..
Jos yhden kokonaisen työn esittelisin omana postauksena.
 Lisäksi kirjat ovat vieneet mennessään.
Dekkareita on tullut luettua useita.
Tällä hetkellä hieman erilaista.
Tätä kirjaa ehdottomasti suosittelen.
On puhutteleva ja ajatuksia herättävä!

KAUNISTA VIIKONLOPPUA!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukortti

Tänä vuonna meiltä lähti useampaa erilaista joulukorttia.
Aikaisemmat korttipostaukset täällä, täällä ja täällä.

Joulupalloja hopealla ja kullalla


tiistai 19. marraskuuta 2013

Virkatut sydänvalot

Innostuin virkaamaan pieniä sydämiä.
Ne kiinnitin ledvaloihin.
Nyt löysi paikkansa kuopuksen ikkunasta, 
mutta luulen että siirtyvät tuosta vielä muualle.

Älkää vain kysykö ohjetta sydämeen.
En todellakaan ole mikään käsityöihminen enkä itse ymmärrä ohjeista mitään.
Eri sydämiä katsellessa, kokeilemalla ja purkamalla sain tällaisia lopulta aikaiseksi.


VALOA PÄIVÄÄN! <3

torstai 14. marraskuuta 2013

Joulukortteja jatko-osa

Antekee anteeksi, vielä tulee jouluhöpinää.
Lupaan, että ainakin ensi kerraksi yritän postailla jostain muusta.

Ajattelin tehdä vielä oman postauksen toisesta korttivaihtoehdosta,
mikä syntyi tässä eräs ilta samalla kun tvtä katselin.

Joku minulta edellisen korttipostauksen (klick) yhteydessä laittoi toivetta tekovaiheesta.
Tässä on käytetty tarroja, joten hyvin yksinkertaista on,
joten en ala sen erikoisempia ohjeita laittamaan.



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Lapsimessuilla ja askartelupuuhaa

Tänään kävimme tyttöjen kanssa oulun lastenmessuilla.
Esiintymässä oli Muumit, Pressan katit ja Tuuli.
Nyt meidän esikoinen ihastui Tuulin musiikkiin ja levy pitäisi saada.
Hih, itse ei kovin mielellään kuunnella esim. teinitähtiä Robinia ja Tuulia, 
joten lapsetkaan eivät vielä ole tienneet tällaisesta musiikista.




Messuilta olisin voinut odottaa enemmänkin.
Viime kerralla esiintymislava oli paremmalla paikalla.
Nyt oli istumapaikoilta pitkä matka lavalle.
 Loppujen lopuksi näytteileasettajia oli vähän. 
Enimmäkseen tuotteet olivat pienemmille lapsille kuin meillä on.
Jotain tuli kuitenkin ostettua.

Lapset saivat eräässä pisteessä askarrella kivoilla pehmeillä palasilla.
TiPit on valmistettu perunatärkkelyksestä. 
Pelkkä kostuttaminen saa liimaamaan palaset toisiinsa tai muuhun materiaaliin.
Äidin unelma kun askartelussa ei tule liimasotkua!!
Ostettiin oma laatikko kotiin ja tytöt aloittivat heti askartelun kotiin tultua.

Esikoisen työt
Kuopuksen taiteet
Nyt hakemaan lapsia kavereilta kotiin. 
Saa nähdä kuinka pian nukahtavat, kun ollut tapahtumarikas päivä.


Kuvat: Kotihiiri Varvikossa

maanantai 13. toukokuuta 2013

Lahjoista parhaimmat

KAUNISTA ALKANUTTA VIIKKOA!

Meillä oli aivan valtavasti jännitystä ilmassa viime viikolla.
Eilen kuopus loisti iloa kun osasi pitää salaisuuden loppuun asti.

Kuopukselta sain äitienpäivälahjaksi avaimenperän ja kortin, jossa runo.
Esikoiselta käsikoru ja kaksi korttia. Toisessa oli kerrottu vähän äidistä.
Esikoinen loppuviikosta kyseli minulta lempiväriä. 
Sanoin tykkääväni monista väreistä, mutta yksi on pinkki.
Hyvin satuin sanomaan. Paketin aukaistua esikoinen ilahtuneena "äiti, minä tiesin sinun lempivärin".


esikoiselta
kuopukselta

Miehen kanssa ei ostella toisillemme lahjoja. Jos ostetaan, niin jotain hyvin pientä esim. toisen lempikarkkia.
Yhteinen talous kun on, niin tuntuisi hieman typerältä ostaa toiselle lahja.
Lahjoista parhaimmat on ne mitä tytöt antaa. 
Myös se kun lasten kanssa herää aamulla laittamaan aamupalan valmiiksi ja yhdessä tulevat herättämään. 
Tänä vuonna mies hieman yllätti.  Oli leiponut kääretortun lasten kanssa. Se kertoo enemmän rakkaudesta kuin joku tavara.

Miehen ukkia ja mummia en ehtinyt näkemään, kun lähdin jo töihin.
Ukki oli tuonut minulle kolme pelargoniaa.
Huvittavaa, kun enemmän olen saanut kukkia tältä ukilta ja appiukolta kuin mieheltäni.
Onneksi sentään kaksi muuta miestä välillä muistaa :)


Kuvat: Kotihiiri Varvikossa

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Popin alesta

Esikoinen sai popin alesta luistelutreeneihin vaatteet. 
Voihan tuota takkia tietenkin keväällä käyttää muutenkin.


Joululahjaksi neiti sai kummitätiltä, minun hyvältä ystävältä, säärystimet.
Ne vielä housujen ja luistimien päälle.
Sinne tekijälle ruudun toiselle puolelle terveisiä, että hyvät on olleet käytössä ;)





keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tuikkukupit

Eräänä iltana olimme tyttöjen päiväkodin jouluillassa. 
Siellä vanhemmat saivat yhdessä lapsensa kanssa tehdä pilttipurkista tuikkukupin.

Käytössä silkkipaperia ja liisteriä. Tällaiset tytöt teki.



Ihanat tietysti nämäkin ja lasten näköiset. Tällä äidillä kuitenkin ajatus alkoi liikkua.
 Itse voisi tehdä samanlaisen yksivärisestä silkkipaperista, esim. hopeasta.

Pilttipurkin sisällä kannattaa käyttää led-tuikkua.
Purkki ei välttämättä kestä oikean tuikun kuumuutta!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Viiri paikoillaan

Jonku aikaa sitten sain valmiiksi viirin, jota jo aikaisemmin vähän näytin. Tein sen kyllä leikkimökkiin, mutta antaa olla talven ajan esikoisen huoneessa. Vihdoin sain viirin kuvattua. Tämä on elämäni toinen virkkaus työ. Ensimmäinen on tehty aikoinaan ala-asteella.



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä

Tänään isät saavat juhlia. 
Meillä on perinteisesti isän- ja äitienpäivänä lasten kanssa tehty aamupala valmiiksi. 
Sen jälkeen menty herättämään isi/äiti, joka ehkä enää vain esittää nukkuvaa.
Pikkuneidillä ollut hieman jännittävä viikko. 
Niin tehnyt mieli paljastaa isin lahja, mutta saanut kuitenkin pidettyä salaisuuden. 
Aamulla ei kuitenkaan malttanut enää oikein odotella. Ihana.

Esikoisen kanssa laitettiin aamupala. 
Mies toivoi, että leivotaan tämän vuoden ensimmäiset tortut isänpäiväksi, 
joten kakkua ei ollu.

Esikoinen oli tehnyt eskarissa pefletin ja kortin. 
Kortti ihana kun siinä oli kysytty kolme asiaa isistä.
* Meidän isä näyttää vähän vaaleatukkaiselta.
* Isä on taitava tekemään temppuja
* Isän kanssa on mukava pelata afrikantähteä

Kuopus oli tehnyt avaimenperän ja työkalukortin.
Meillä ei ole tapana toisille ostaa mitään erikoisempaa lahjaa. 
Parhaimpia on ne, mitkä lapset antavat.
Kauppareissulla satuin näkemään Tobleronea tummalla suklaalla, joten ostin miehelle.
Ei tule meillä muilla syötyä.



Seuraavaksi naapuriin pappaa muistamaan. Kohta sinne pitäisi myös tulla ukki ja mummi.
Iltapäivästä minun vanhempien luo. 
Tytöt tekivät papoille ja ukille heijastimet. 
Korttien tekemisessä saivat vaan käyttää omaa luovuutta.



Ihanaa isänpäivää kaikille!