Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaisimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaisimet. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. helmikuuta 2016

Nukkumatti

Nukkumatti, nukkumatti lasten....

ja miksei myös aikuistenkin.
 Ennen joulua tein valaisin-postausta, millä osallistuin taloon.com haasteeseen.
Tässä postauksessa mietin meidän vanhempien makuuhuoneeseen valaistusta.
Yhtenä valaisin vaihtoehtona minulla oli tämä Eero Aarnion Nukkumatti-valaisin.
Ja siitä taka-ajatuksena, että tämä tulisi myöhemmin olemaan pojan valaisin.
Niinkuin kuvista huomaattekin,
 niin valaisin ei olekaan siellä vanhempien makuuhuoneessa.
Valaisimesta tuleva valo on todellakin pehmeä niinkuin sen luvataan olen, 
mutta kuitenkin myös yllättävän kirkas.
Tämän vuoksi ei sitten oikein onnistukaan sinne meidän makuuhuoneeseen,
kun poika on nukkuessaan aika herkkä valolle.
Ja itse kun haluaa vaikka kirjaa hetken aikaa lukea ennen nukahtamista.

Esikoinen sai valaisimen sillä aikaa käyttöönsä,
kun pojan kasvaessa hänelle taiottaisiin jostain joku oma tila.

Valaisin pääsi tv-tasolle, mikä toimii tällä hetkellä osittain myös yöpöytänä.
Kuinka sisustuksen kannalta ärsyttävä tuo musta möhkäle onkaan,
mutta eihän sitä poiskaan voi laittaa.
Lapsilla tuo toimii tällä hetkellä pelitv:nä ja netflixistä saattavat jotain ohjelmia katsoa.
Täällä on muuten pientä jännitystä ilmassa.
Tytöt on hieman hurahtaneet hevosiin ja ovatkin tänään menossa ekalle ratsastustunnille.
En tiedä kuinka paljon tyttöjä jännittää,
mutta äitiä jännittää ainakin tyttöjen puolesta tosi paljon!


lauantai 19. joulukuuta 2015

Valaisinhaaste

 Jossu blogista Maailman Paras Paikka kysyi minua mukaan valaisin haasteeseen.
Pimeä aika vuodesta, joten valaistus on tärkeää.
Sitä tarvitsee, mutta sillä voidaan tuoda myös tunnelmaa.

 Tämä kirjoitus siis osallistuu nettirautakauppa taloon.com:in blogikilpailuun
 http://sisustusniksit.fi/ valaisinhaaste kutsuttuna.

Makuuhuoneen ns. pienempi valaistus on ollut jo hieman pidemmän aikaa mietinnässä.
Ei vain ole löytynyt sopivaa valaisinta, ja nyt jonkun aikaaa menty tällä tuunatulla/diy valaisimella. 
Hieman söpöstelyä makkariin sydämen muodossa.
Kun vauvan sänky ja hoitopöytä valtasi makuuhuoneemme,
jouduimme luopumaan yöpöydästä.
Tällä hetkellä siis tietokonepöytä (jolle ei valitettavasti ole muuta paikkaa)
toimittaa myös yöpöydän virkaa.

Koska pöytätilaa ei siinä kauheasti ole,
 olen pohtinut lattiavalaisimen ja pöytävalaisimen väliltä.
Tutustuin taloon.com valaisin vaihtoehtoihin. 
Sieltä poimin vaihtoehdoiksi nämä allaolevat.
Lattiavalaisin Vanila
ja Gille.
Molempia on saatavilla mustana ja valkoisena.
Näistä ehkä enemmän kallistun modernin ilmeisen Vanilan puoleen,
josta hieman tulee kyllä mieleen eräs design-valaisin.

Pöytä valaisimena houkuttelisi Torona,
 minkä puinen jalka sopisi meidän kodin muuhunkin sisustukseen.
Taloon.com:sta löytyy myös Eero Aarnion ihastuttavia design-valaimia,
joita voisin mielellään meille kotiuttaa kun sopivaa tilaa olisi.

Näistä vaihtoehdoista Nukkumatti-valaisin päätyikin minun valaisin vaihtoehtolistalle.
Hauska muotokieli. Toisaalta taas mietin sitä näenkö itse tämän valaisimen enemmän lastenhuoneessa.
Vai voisinko kuvitella tämän meidän makuuhuoneeseen?
Onko valaistus ollut sinulla viime aikoina mielenpäällä?
Mikä on vaikka lempivalaisimesi?

Haluaisiko Jassu blogista My life kertoa asiasta myös omassa blogissaan?



// Blogiyhteistössä Taloon.com

lauantai 3. lokakuuta 2015

String uudessa asussa

Heipä hei ja mukavaa viikonloppua!

Täällä on string hylly saanut pitkästä aikaa uutta asustetta ylleen.

Kaapista on kaivettu esille pieni radio.
Tykkään hiljaisuudesta, mutta nykyään pidän radiota päällä silloin
 jos olen vauvan kanssa kaksin ja hän nukkuu sisällä.
Haluan totuttaa vauvan ääniin, ettei aivan hiljaisuudessa nukuta.

Pitkästä aikaa myös nostin esille arabian vanhat kahvikupit.
Ne on löydetty pappani lapsuudenkodista.
Varmasti niistä on monet kahvit ja teet juotu, nyt saa toimia koristeena.



tiistai 24. maaliskuuta 2015

Keltaiset kassit taas tulevat

Joko siellä on katseltu Hullujen päivien kuvastoa?
Onko tarkoitus mennä hulluttelemaan?

Itsellä kyllä jää tällä kertaa hulluttelu ihan välistä
ja oikeastaan siellä ei ollut sellaista, mitä just nyt oikeasti tarvisin.
Katsoin kuitenkin jokaiselta päivältä sisustuksellisesti kiinnostavat tuotteet.
Tässä poimintani.

Keskiviikko
mielestäni tuotteiden suhteen parhain päivä.
Tuota Artekin valaisinta olen joskus miettinyt ja nyt olisi kyllä hyvässä tarjouksessa.



Torstai
Kivoja valaisimia ja tarjoiluastioita.
Verso Designin avainnaulakko alkoi kiinnostamaan.
Kivan näköinen!

Perjantai
Ihana Alessin sitruspuristin. Kaunis koristeena, raaskisko käyttää.

Lauantai
Suloinen lintupariskunta, mazen naulakko.
Nomess Copenhagenin säilytyslaatikoita olen joskus miettinyt pesuhuoneeseen.


Sunnuntai
Kaunis Le Klint-valaisin
Johtoi-valoroikkaa olen joskus miettinyt esikoisen huoneeseen.

Sellaisia poimintoja tällä kertaa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Rakas Joulupukki

Rakas Joulupukki, tiedän että aikuisena minun ei pitäisi ilmoittaa toiveitani
mutta jokatapauksessa tässä jotain..

Kirja-lahjana joku näistä olisi kiva.

Seuraava keräilykohde jota hieman olen jo aloitellut.

Muutama kiva sisustusjuttu Muutolta, Haylta ja By Lassenilta

Haaveet ja toiveet sen kun vain kasvaa

Sain Maailman Paras Paikka-blogin Jossulta haasteen Taivas rajana.
Ideana on luoda kolme joululahjakollaasia - Minulle, yksi hänelle ja yksi ystävälle tai lapselle.
Ideana on se, että rahasta ei tarvitse välittää, vain taivas on rajana.

Koska itselläni tämä joululahjalistaus/haavelistaus odotti jo luonnoksissa jaan haasteen kahteen osaan ja tässä on minun osio.
Tietenkin kun taivas on rajana voisin lisätä tähän vielä mökin järven/meren rannalla,
 matkan maailman ympäri, täysi remontti kotiimme, uudet kalusteet.

Onneksi saa haaveilla eikä se maksa mitään.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tässä keittiössä on sitä jotakin

Olen niin ihastunut tähän keittiöön.
Löysin kuvat Pinterestin kautta.
Alunperin ne ovat täältä.
Louwerse de Jong sivuilta löytyy paljon lisää upeita isnpiraatiokuvia.
 Kaikki materiaalit sointuvat niin hyvin yhteen.
Kaunis Octo-valaisin.
Tiiliseinä.
Vanhaa puuta oleva pöytä.
Vitra DSW-tuolit.
Tummaa ja vaaleaa.




torstai 16. lokakuuta 2014

Väriä viikkoon: Keltainen

Väriä viikkoon-haasteen sain Vaihtelevasti valkoista-blogin Hanilta.
Alkujaan All you need is white-blogin Satu mietti blogissaan pitävänsä teemaväriviikon.
Tästä Syhinä-blogin Syhi innostui itsekin, ja muutti Satun ajatuksen haasteeksi asti.

Hauskassa haasteessa ideana on jokaisena arkipäivänä löytää kodistasi uusi väri
ja tehdä tästä postaus.
Viisi päivää ja viisi eri väriä.
Jokaisella värillä haastetaan joku mukaan.

Itse kyllä muutan sen verran haastetta,
 että peräkkäisinä päivinä en ehkä väripostauksia tee.
Ensimmäisen päivän väriksi valitsin keltaisen.





Ihanainen nainen Jossu, blogista Maailman Paras Paikka.
Löytyisikö teiltä viisi eri väriä?

maanantai 6. lokakuuta 2014

Keltaisten kassien aikaa

Mukavata viikkoa! 
Minulla alkoi ihan oma viikonloppu. 
Olo on kyllä ihan rättipoikkiväsynyt, joten vapaat ovat enemmän kuin tarpeeseen.

 Tässä viime päivinä on tullut selattua Hullut Päivät-kuvastoa.
En ole oikeastaan koskaan erityisesti mennyt ns. sekaisin stockmannin hulluista päivistä.
En ole niissä edes käynyt moneen vuoteen.
Joten on aika ihme, että nyt puhun siitä jopa postauksessa asti.
Keskiviikkona voisin käydä jopa paikan päällä, kun on sopivasti vapaapäivä.
Viime vuonna jotain yritin netistä tilata,
mutta kasilta aamulla tuote oli jo loppuunmyyty.

Keskiviikko on tuotteiden osalta mielestäni paras päivä.
Tältä päivältä poimintoina:
Hay DLM-pöytä
Calligaris New York-työtuoli
String Työpistekokonaisuus
Maze Now-lehtiteline
Georg Jensen Moneyphant-säästölipas
Stelton Laivalamppu

Torstaina voisin meille kotiuttaa:
Design House Stockholm Work-riippuvalaisin
Aalto-vati
Marimekko Siirtolapuutarha-astioita


 
Perjantaina hulluilta:
Kartell Victoria Ghost-tuoli
Everyday Design Paperikassiteline ja kassi
Lauantaipäivän ohitan kokonaan.
Viimeiseltä hullaripäivältä, sunnuntailta:
Nomess Dress Up-vaaterekki
Kay Bojesen Apina
Artek 606-sivupöytä

Kollaasien kuvat Stockmann
Sitten oli vielä jotain lasten- ja naistenvaatteita yms. mitkä jäivät mielenpäälle.
Tässä keskityin vain tähän sisustuspuoleen.

Joko olet haamulehteä lueskellut?
Oletko jo kenties jotain suunnitellut ostavasi?

tiistai 9. syyskuuta 2014

Timantti

Timantti on meilläkin.
Tätä valaisinta olen miettinyt kauan. 
Lyhyen johdon vuoksi ei pysty laittamaan sinne minne ensisijaisesti haluaisin.
Valaisin ei jättänyt mieltäni rauhaan ja lopulta se tuli ostettua ilman suurempia suunnitelmia.
Harvinaista minulle.
Timantti pääsi tyhjillään olevaan paikkaan.
Lopulta päähäni tuli ajatus.
Tästä se tulee jonku ajan kuluttua vielä siirtymään,
mutta siitä sitten vähän myöhemmin.



keskiviikko 20. elokuuta 2014

Asuntomessut vol. 4

Vielä jotain pientä fiilistelyä tämän kesän asuntomessuilta

Kohteessa nro 11, oli mieleeni painuvin kattaus. Kaunista.
Kyllä tuon pöydän äärellä ruoka maistuisi.

Kohteessa nro 18, Deko 149, oli käytetty kivoja materiaaleja.
Kuten tässä kauniit betoni-valaisimet ja puunsävy pöydässä.

Hailuoto 177, kohde 17, oli jätetty hieno aukko keittiön työskentelytason päähän.
Valaistuksella voi korostaa lasihyllyillä olevia tuotteita.

HB Kivitalo, kohde 31, todella hieno seinä,
mikä tuo talon sisälle samaa mitä ulkopuolellakin on.
Kohteessa nro 25, Kastelli Moderni 147, oli mielestäni ehkä kivoin
keittiökaapisto. Mustat reunat yläkaapistossa on se juttu!
Välitilan musta osa vie kokonaisuuden hienosti yhteen.

Talo A:ssa, kohde 34, näyttävä koivuvaneri katto.
Hieno kirjahylly katseenvangitsijana ja säilytyspaikkana.

Lammi-Kivitalo Sampossa, kohde 19, keittiö oli erillään missä sijaitsi pieni ruokailupöytä.
Suuremmalla joukolla ruokailu tapahtuu olohuoneen puolella.

Noppakoti B:ssä, kohde 16, huomioni kiinnittyi keittiöön hauskaan valaisimeen.

Skammin talo, kohde 23, on saanut paljon huomiota.
Eikä yhtään suotta.
Marimekko kun on mieleeni, niin tämän sisustuksesta tykkäsin.
Puu seinät antavat kivan kotoisan vaikutelman.

 RTV-Pintamateriaalitalossa, kohde 12, oli yläkerran aulassa tehty kiva yksityiskohta tapeteista.
Heti tuli mieleeni voisiko tällaista ideaa hyödyntää meillekin.
Mielestäni kokonaisuus olisi näyttänyt vielä paremmalta kun verhotanko olisi ollut tapetin yläpuolella.

Villa Lumous, kohde 22, keittiön värimaailma koostui mustasta, valkoisesta ja tammesta.
Hienon näköistä kaikki yhdessä. 

Talossa Deko 159, kohde 30, oli keittiössä kiva Arne Jacobsenin tapetti.
Kaunis värimaailma.

Nyt sitten jäädään odottelemaan ensi kesän asuntomessuja.