Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaveet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaveet. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. maaliskuuta 2016

Liebster Award-haaste

Viime vuoden puolella jo sain tämän haasteen blogista Elämää tuomipellon laidalla.
Katsotaan, mitä saan vastattua.

1. Mitä blogisi merkitsee sinulle?
harrastusta, omaa juttua, irtautumista,
hyvää mieltä

2. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?
Täällä samassa paikassa vanhempana ja ryppyisempänä!
Ajatella, esikoinen silloin jo kohta 20-vuotias.
Minähän voisin olla vaikka jo mummu. Eiiii!

3. Sisustushaaveesi tällä hetkellä?
Oijoi, niitähän riittää mutta rahaa ei.
Tällä hetkellä olohuoneen pöydän uusiminen on ollut kovasti mielessä.
Siitä suurin haaveeni on Normann Copenhagen Tablo.
Aijai, kun se olisi kiva!

4. Aiotko tehdä uudenvuodenlupausta?
En

5. Mistä arkipäiväsi koostuvat eli millainen on päivärytmisi?
Tällä hetkellä oma rytmini menee paljon lasten mukaisesti.
Aamulla herätän tytöt kouluun.
Vielä jonku aikaa sitten pienimies nukkui siihen aikaan,
mutta nykyään herää jo aikaisemmin.
Aamupuuron keittämistä ja itsellä kahvin juontia.
Vauvan kanssa touhuamista ja kotihommia.
Lounaan lämmittäminen pikkumiehelle,
jonka jälkeen päiväunet.
Tällöin yleensä käyn itse lenkillä.
Mahdollisesti saan naapurin rouvasta lenkkeilyseuraa,
jos vauvoilla rytmi samanlainen.

Silloin yleensä onkin jo ekaluokkalainen ehtinyt kotiin.
Sitten ruoan laittamista.
Illasta mahdollisesti tyttöjen harrastuksiin kuskaamista.
Lasten kanssa touhuilua ja iltahommat.
Tytöillä alkaa iltajutut klo 19.
Puol ysi heidän täytyisi olla sängyssä.
Usko tai älä, mutta niihin iltahommiin menee se 1,5 tuntia!

Kun kaikki lapset mahdollisesti ovat sammuneet klo 22 mennessä, 
on sitä itsekin niin väsynyt että silmät kiinni ja pää tyynyyn.
Valmiina yöllisiin herätyksiin ja seuraavaan päivään.

6. Suurin sisustusmokasi?
En kyllä tiedä onko mitään varsinaisia mokia tapahtunut.
Välillä on vain maku muuttunut, ja nytkin kotona muuttaisi
vaikka ja mitä kun vaan olisi mahdollista.

7. Mitä muita sosiaalisen median kanavia käytät kuin blogia?
Facebook, instagram

8. Paras matkailumuistosi?
Jokaisesta matkasta on jäänyt mukavat muistot.
Sanotaan vaikka, että erityisesti jäänyt mieleen
 mieheni ja minun autoreissu Ruotsin ja Tanskan kautta Etelä-Saksaan ja takaisin.
Lähdettiin reissuun etukäteen kauheasti suunnittelematta missä leirintäalueilla yövytään jne.
Ainoastaan Nurnbergista varattiin hotellihuone muutamaksi yöksi.
Paikalle päästyään hotelli osottautui aivan kauheaksi.
Siellä oli todella likaista, haisi pahalle jne.
Petivaatteet näytti siltä ettei niitä olisi edellisen käyttäjien jälkeen vaihdettu.
Saatiinkin sanottua meidän yöpyminen irti ja vaihdettiin majapaikkaa leirintäalueelle,
jossa oli parempaa ja kaikenlisäksi halvempaa.
Tuosta reissusta on jäänyt mieleen se jonkinlainen vapauden tunne.
Ei me nytkään aina tarkkaan kaikkea suunnitella,
mutta kyllä lasten kanssa tietysti mennään kuitenkin erillätyylillä.
Kiva olisi lastenkin kanssa käydä autoreissulla tuolla jossain keski-euroopan tienoilla.

9. Miten kuljet työmatkasi?
Omalla autolla

10. Toiveesi joulupukilta?
Pienen toiveen joulupukille esitin Marimekon astioista,
ja se toive toteutettiin.
En kuitenkaan koe että aikuisena tarvitsisin lahjoja.
Kyllä se nykyään on vaan niin, että joulu tulee jostain muusta.
Kyllä äidin sydäntä lämmitti, kun huomasi lapsen silmien palon,
 kun viimein joulupukin säkistä nostettiin paketti mikä oli just sen mallinen kuin ykköslahjatoive.
11. Terveiset lukijoillesi?
Kiitos että olette siellä!
Kaikki aikanaan lähti liikkeelle, kun halusi vaan tehdä jotain.
Saada itselleen hyvää mieltä.
Nyt voin rehellisesti sanoa, että en varmaan olisi jaksanut tätä näin kauan ilman teitä lukijoita.
Puuro on hyvää ilman suolaakin, mutta parempaa suolan kanssa.
Näin myös blogi on itselleni parempi teidän lukijoiden ansiosta!

Mielellään aina kuulisin teiltä palautetta ja ehdotuksia.
Risuja, mahdollisia ruusuja.
Mistä toivoisitte minun kirjoittavan?
Ihanaa, että olette siellä.
Kiitos paljon! ♥
 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Gotlanti kutsuu

Vihdoin ja viimein yksi matkahaaveemme on toteutumassa.
Kesäkuun puolessa välissä suuntaamme kohti Etelä-Ruotsia.
Siellä olemme aluksi sukulaisteni luona.

Tytöt, varsinkin esikoinen, on suuri Astrid Lindgrenin satujen ystävä.
Esikoisen toiveena onkin päästä käymään uudestaan Astrid Lindgrenin maailmassa.
Täällä postausta edellisestä käynnistä.
Olemme hieman suunnitelleet, että tämä voisi olla kiva juhannusretki kohde.
Juhannuksen jälkeen lähdemme tätini ja serkkuni perheen kanssa viikoksi Gotlantiin.

Saaren karttaa ollaan tutkittu ja mietitty missä käydään.
Mökkimme sijaitsee Visbystä 38km päässä, Itä-Gotlannissa.
Sieltä on hyvä tehdä päiväreissuja eri puolille saarta.
Toissa kesänä Öölanti lumosi meidät kauneudellaan.
Uskon, että tänä kesänä on Gotlannin vuoro.

Lasten kanssa ehdottomat paikat ovat Kneippbyn vesipuisto,
jossa on muutakin mukavaa.
Lisäksi Lummelundan tippukiviluolat.
Uskon, että omat lapset viihtyy vain kun katselee saaren luontoa.
Onhan se erilaista mitä kotiseudun maisemat.

Kuvat täältä
Viime kesänä joitakin bloggaajia tekivät reissun tuohon saareen.
Heidän blogeistaan olenkin jotain käymisen arvoisia paikkoja lukenut.
Onko siellä lukijoissa ketään, joka on vieraillut Gotlannissa?
Olisiko antaa jotain vinkkejä ja käyntikohteita?


maanantai 15. joulukuuta 2014

Taivas rajana

Taivas rajana-haastetta jo aloittelin omalla joululahjatoivelistalla.
Ideana siis on, että mitä toivoisi itselle, hänelle ja ystävälle/lapselle kun taivas on vain rajana.

Tämä olikin hieman haastavaa.
Tiedän, ettei mieheni on enemmän jalat maassa- ihminen
joka ei haaveile suurempia.
Kolme asiaa kuitenkin sain laitettua kollaasiin.

Harrastusporukalla tekevät eri videoita, joten siihen kaipaisi tuollaista videokameraa.
Itse en kuitenkaan noista sen suuremmin ymmärrä, niin en tiedä onko just tuo se mikä olisi hyvä.

Oma kotiteatteri on ollut miehellä jo kauan haaveena.
Joku täällä kodissa laittaa vastaan, ettei meidän olkkariin tule erilaisia kaiuttimia.
Kukakohan se mahtaa olla...
Miehellä olisi haaveena saada meidän vintti asuinkäyttöön
 ja sinne rakentaa elokuville tarkoitettu huone.

Haave, mikä miehelläni on ollut jo niin kauan kuin ollaan tunnettu, käydä Kanadassa.
Samoin se on tullut minun haaveeksi.
Jospa me viimeistään eläkepäivillä sinne yhdessä mennään.

Sitten en osannutkaan valita jotain yhtä ystävää.
Lapsillekaan ei suurempia toiveita tule.
Tai no lapsethan toivoisi itse suuuren kasan erilaisia leluja.
Nyt on in: lego friends, little petshop, 
barbie, monsterhigh, my little pony.

Haasteen heitän sellaiselle, joka ei ole vielä blogissakaan kirjoittanut kirjettä joulupukille.
Olkaapas hyvä!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lämmintä ympärille



1. Artek Siena-huopa
2. Ferm Living Remix-torkkupeitto
3. Ratzer Twist a Twill-peitto


1. Pappelina Vera-huopa
2. Brita Sweden Anna-Lisa-huopa
3. Brita Sweden Gunnel-huopa
4. Brita Sweden Karin-huopa
1.Throw Fuzzy ¨Like Smoke¨
2. Alpaca Line Throw Lovely ¨Stone¨
Beach House Company


1. Highland throw, ivory
2. Lucca throw, 100% baby alpaca, dark grey
3. Lucca throw, light grey
4.  Kid mohair throw, ecru
Balmuir

 Näin pimeänä ja kylmänä aikana tykkään kotona kietoa viltin minua lämmittämään.
Houkuttelisi kovasti uuden viltin ostaminen, vaikka vanhakin vielä ajaa asiansa.
Ihania kaikki ja jokaisen voisin meille huolia.
Yksi suosikkini on kuitenkin ensimmäisen kollaasin nro kolme.

Nyt mä jatkan tätä sunnuntaiaamun (vai jo päivän) rentoa olo.
Blogeja lukien ja kahvia juoden.
Neideillä on hyvät leikit menossa. Suunnittelevat petshop-videota.
Kohta saan mennä kuvaajan rooliin.



Ei ole maksettu mainos

maanantai 6. lokakuuta 2014

Keltaisten kassien aikaa

Mukavata viikkoa! 
Minulla alkoi ihan oma viikonloppu. 
Olo on kyllä ihan rättipoikkiväsynyt, joten vapaat ovat enemmän kuin tarpeeseen.

 Tässä viime päivinä on tullut selattua Hullut Päivät-kuvastoa.
En ole oikeastaan koskaan erityisesti mennyt ns. sekaisin stockmannin hulluista päivistä.
En ole niissä edes käynyt moneen vuoteen.
Joten on aika ihme, että nyt puhun siitä jopa postauksessa asti.
Keskiviikkona voisin käydä jopa paikan päällä, kun on sopivasti vapaapäivä.
Viime vuonna jotain yritin netistä tilata,
mutta kasilta aamulla tuote oli jo loppuunmyyty.

Keskiviikko on tuotteiden osalta mielestäni paras päivä.
Tältä päivältä poimintoina:
Hay DLM-pöytä
Calligaris New York-työtuoli
String Työpistekokonaisuus
Maze Now-lehtiteline
Georg Jensen Moneyphant-säästölipas
Stelton Laivalamppu

Torstaina voisin meille kotiuttaa:
Design House Stockholm Work-riippuvalaisin
Aalto-vati
Marimekko Siirtolapuutarha-astioita


 
Perjantaina hulluilta:
Kartell Victoria Ghost-tuoli
Everyday Design Paperikassiteline ja kassi
Lauantaipäivän ohitan kokonaan.
Viimeiseltä hullaripäivältä, sunnuntailta:
Nomess Dress Up-vaaterekki
Kay Bojesen Apina
Artek 606-sivupöytä

Kollaasien kuvat Stockmann
Sitten oli vielä jotain lasten- ja naistenvaatteita yms. mitkä jäivät mielenpäälle.
Tässä keskityin vain tähän sisustuspuoleen.

Joko olet haamulehteä lueskellut?
Oletko jo kenties jotain suunnitellut ostavasi?

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Jos minulla olisi mökki..

Lähdetään sunnuntain kunniaksi pienelle haaveilumatkalle.

Tykkään todella paljon erilaisista sisustustyyleistä.
Jos minulla olisi mökki olisi sen sisustustyyli ehkä vanhahtava,
maalaisromanttinen.

Tiettyihin pintamateriaaleihin minulla on myös tarkka mielikuva.
Poimin Pinterestin ihmeellisesti maailmasta,
millaiseksi voisin sen kuvitella.

Lähdetään siitä, että suurin haaveeni on hirsimökki.
Hirsiseinät ovat vain yksinkertaisesti niin kauniita. 
 Jonkun osan seinästä haluaisin tiilellä
Kuva Stadshem
 Katto valkoisena, jossa menisi tummat parrupuut.
Keittiö valkoinen, jossa olisi myös avohyllyjä.
Kuva täältä
 Puupintaa näkyisi sisustuksessa,
niinkuin tässä alempana olohuoneen pöytä ja naulakko.
Kuva täältä
Kuva täältä
  Ehdottomasti olisi ihanaa saada pönttöuuni.
Leveät vaaleat lautalattiat.
Kuva täältä
Mökissäni olisi ulkosauna, mutta myös sisällä pesumahdollisuus.
Ja mikäs tärkeintä, mökki olisi vesistön äärellä.
Millainen sinun (kesä)mökkisi olisi?
Olisiko sisustustyyli samaa kuin kotona vai jotain aivan muuta?


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kynttiläaikaa

Olen jo todella kauan ihastellut Menun Pov-seinäkynttelikköjä.
Kuumeisesti yrittänyt miettiä olisiko meillä kotona joku vapaa seinäpaikka,
missä tällainen/tällaiset pääsi oikeuksiinsa


Kuvat Menu

Ulkoseinään pääoven läheisyyteen olen haaveillut Tine K Homen seinälyhtyä

Koska kynttiläaika on alkanut,
 katsotaan mitä muita upeita kynttiläjalkoja ihastelen.

Kollaasin kuvat Finnish Design Shop
Ylhäältä vasemmalta 
By Lassen Kubus
Hay Loop

Alhaalla vasemmalta
Georg Jensen Precious
Menu Double

Kuva Normann Copenhagen
Normann Copenhagenin Nocto monissa upeissa väreissä.

Folk ja Heima
Kuvat Normann Copenhagen
Siinä oli aika monta haaveilun kohdetta.

VALOA JA ILOA PÄIVÄÄN!



maanantai 4. elokuuta 2014

Kurkistus esikoisen huoneeseen

Vihdoin ja viimein sain teille hieman kuvia otettua.
Yksi seinä tapetoitiin ja loput maalattiin.
Tapetissa on kimallusta minkä huomaa kunnolla vasta lähempää katsottua.

 Esikoisen huoneeseen on pienenä haaveena Muuton Unfold-valaisin.
Kattoon kuitenkin päätyi Ikean Hektar-valaisin.
Edellinen valaisin oli laitettu kattoon reilu seitsemän vuotta sitten, 
kun muutimme tähän taloon. Ikkunan puolelta varjostin oli täysin auringon polttama.
Kyllä on voimaa auringolla.

Jyväskylän asuntomessuilla käydessä kävimme ystäväni kanssa tutustumassa myös Jyväskylän liikkeisiin.
Harjun paperi oli kyllä korttien taivas.
Sieltä lähtikin mukaani mm. esikoisen huoneeseen kuvassa olevat pienet kortit.
Huomatkaa ihana kaarvalaiva, minkä tyttöni on itse tehnyt.
Haaparannalla käydessä sain vihdoin käytyä myös HomeNord putiikissa.
Sieltä Bloomingvillen nupit esikoiselle naulakoiksi.

AURINKOISTA VIIKKOA!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Suuria haaveita

Mä oon jostain saanut päähäni suuria haaveita.
String system-työpöytä olisi todella kiva saada kuopuksen uuteen huoneeseen.
Huone on meidän kaikista pienin makuuhuone.
Pöytä olisi sopivan kevyen oloinen kyseiseen huoneeseen.


Korkeus saisi olla hieman kuvassa olevaa matalampi.
Alle haluaisin tuollaisen kaapiston.

Tyttären väritoiveena on huoneeseen turkoosi (mammas flicka).
Marimekon kangasvalikoimaa katsellessa mieleeni jäi erityisesti Merimerkit kangas.
Siinä on toivottua turkoosia, hieman vielä tyttömäistä väriä ja harmaata, mitä löytyy myös tapetista.
 Ainoa pieni ongelma vaan tuli siinä, että ajattelin verhoiksi kapan
ja tämä kangas näyttäisi parempana pitkänä verhona.

Valaisimeksi meidän oman Pikku Myyn huoneeseen
sopisi harmaa Muuton Myy valaisin.
Nyt vain lottoa tekemään, jos vaikka onni potkaisisi.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Työtuoli mietteitä

Makuuhuoneessa oleva työpiste tarvitsisi jotain työtuolia.
Alunperin minulla oli ajatuksena laittaa siihen pinnatuoli,
mutta se olikin pöytää nähden liian matala.
Tällä hetkellä työtuolina on keittiöstä otettu Artek 66 tuoli, mikä vaikuttaa
istumakorkeudelta hyvältä. 

Tuoleja tutkiessa kiinnitin huomiota siihen, että useimmat tuolit ovat istumakorkeudeltaan 46cm.
Artek kyllä viehättää. Varsinkin tuo vasemman puoleinen Artek 69 (320e)
Nämä tuolit ovat istumakorkeudeltaan 44cm.



Merkki jolla on useampi ihanuus - Hay

Hay Hee (161e) on kevyen näköinen. Sopisi myöhemmin vaikka myös ulkokäyttöön.
Mietityttää kuitenkin millainen tuoli on istua.

Tässä useampi. Jokaisessa jotain kivaa.
Ylhäällä vasemmalla käsinojat, "pesämäisyys" (234e)
Oikealla olevan sirot jalat (239e)
Alimman tuolin jalat (205e)


Muuto
Vasemmalla Visu (229e) puujaloilla. Saatavilla myös metallijaloilla.
Tässä myös istumakorkeus 44cm, niinkuin Artekissa.
Oikealla Nerd (349e), istumakorkeus 46cm.
Näistä molemmista mietityttää se ettei tuolia ole valkoisena.
Toisaalta harmaa olisi myös kiva ja hieman erilainen väri.
Muutkin värit, esim. tuo keltainen, näyttää kivalta mutta ehkäpä siihen kyllästyisin.

Loppuun tuolit, jotka eniten tuntuu oikeanlaiselta minulle meille.

Kartell Masters (183e), istuinkorkeus 48cm.
onkohan liian korkea.
Soveltuvat myös ulkokäyttöön mikä antaa käytölle lisää mahdollisuuksia.

Ja tämä kauneus Vitra DSR (295e)

Nyt mä alan odottamaan lottovoittoa, kun olisi kyllä paljon muutakin ostettavaa.
Onneksi nykyistä tuolia voi vielä hetkisen tuossa käyttää.
Meidän perheen vauva (kuopus 5v) kun istuu vieläkin TrippTrapissa.

Mutta ehkä tällaisesta postauksesta on jollekin toiselle samaa asiaa miettivälle apua.
Ja te joilla on kyseisiä tuolia, niin kertokaahan millaiset tuolit ovat istua.

KAUNIITA HETKIÄ PÄIVÄÄN!



Kuvat: Alin kuva Stockmann
Muut Finnish Design Shop

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tarjoiluvaunuja

Olen miettinyt keittiössä olevaan "koloon" tarjoiluvaunua.
Alunperin tässä kohdassa oli ajatuksena nauttia aamiaista samalla katsoen pihamaalle.
Voin sanoa että tällaiset aamiaiset ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Tarjoiluvaunuun voisi laittaa leivänpaahtimen, blenderin jne.
Sellaista mitä tarvitsemme aika usein mutten halua niiden vievät tilaa pöytätasolta.
Haluaisin sen olevan sellainen mitä voisi tarvittaessa käyttää muuallakin kuin keittiössä.

Suurempana haaveena nämä kaksi.

Normann Copenhagen Block-pöytä
ja/tai
Swedese Teatime
Kuvat Swedese

Eri vaihtoehtoja etsiessä ihastuin myös House Doctorin tarjoiluvaunuun.
Ei kyllä just siihen paikkaan sopivin mutta kelpaisihan tuo johonkin muualle.


Ehkä joutuu tyytymään Ikean paljon halvempaan versioon.
Onneksi haaveilu ei maksa mitään.

MUKAVIA HETKIÄ PÄIVÄÄN!