Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Viikonloppureissu


Pari viikkoa sitten tein lasten kanssa viikonloppureissun Kalajoelle.
Harmi vaan, kun ilmat eivät oikein suosineet.
Sen vuoksi JukuPark ja kiipeilypuistokin jäivät kokematta.

Tytöt kuitenkin tykkäsi juosta hiekkarannalla ja käydä hieman kahlaamassakin vedessä.
Poika oli siihen asti ottanut kotona parin askeleen pyrähdyksiä ilman tukea.
Tuolla rannalla askeleita tulikin hieman enemmän.
Siitä se sitten lähti. Ikää tuolloin pian 10kk.

Tällä hetkellä meillä jo kävellään enemmän kuin kontataan.
Toisen päivän aamunakin tytöt halusivat rannalle varpaita kastelemaan,
vaikka välillä hieman tuli vettä.
Pojan päiväunien jälkeen lähdettiinkin SaniFaniin polskimaan.
Kylpylä oli kyllä hieman huono meidän porukalle.
Iso allas oli melko syvä eikä sinne ollut näkyvyyttä pienten altaasta.
Tyttöjä olisi myös houkutellut ns. virtaava joki, 
mutta yksin sinne eivät uskaltaneet enkä kyllä olisi ehkä päästänytkään.
Kyllähän me siellä kuitenkin reilu tunti saatiin aikaa kulumaan.
Tytöt kuitenkin toivoivat, että mentäisiin joskus koko perheellä,
niin toinen vanhemmista voisi olla pojan kanssa ja toinen katsoa tyttöjen perään.
Illalla vielä ulkoilua ja jätskien syöntiä ennenkuin sadekuuro iski päälle.
Sunnuntaikin avautui sateisena.
Emme oikein keksineet mitään tekemistä,
 joten lähdimmekin ajamaan heti lounaan jälkeen kotiin.
Nyt sitten suunnittelemaan sitä koko perheen reissua.
Kyllähän se itseä hieman helpottaa, kun on toinen aikuinen kaverina.
Toki tytöistä on todella paljon apua,
ja mielellään puuhastelevat pikkuveljenkin kanssa.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Omenapuun kukkia ja arvonnan voittaja

Jonkun aikaa sitten omenapuun oksa koristi kotiamme.
Säännöllisellä veden vaihtamisella vihdoin omenapuunoksa alkoi kukkimaan.
Lapset tietenkin innoissaan kysymään milloin vuorostaan omenat tulee.
Ehkä siihen ei riitä pelkkä veden vaihtaminen.

Olemme saaneet kyllä vetää lähes kaikki sisustusesineet (ja muutakin)
 pikkumiehen ulottumattomiin.
Jotain juttuja olen kuitenkin jättänyt, että voidaan harjoitella mitä
 "ei saa koskea"-lause tarkoittaakaan.
Olemme päässeet siihen vaiheeseen, että lause kyllä ymmärretään
 ja oikeastaan tietyistä jutuistakin tiedetään mikä on kiellettyä aluetta.
Tässä vaiheessa tulee silmiin pieni pilke, hieman voidaan vilkaista näkeekö kukaan,
koskea kiellettyä juttua ja lopulta nauru päälle.

Kaikkea ei kuitenkaan ehdi nähdä ja omenapuun oksaakin saatiin hieman maisteltua.
Ilmeisesti oli kai hyvää, kun sitä ehdittiin maistelemaan useamman kerran.

Ja joo, olen ollut äiti joka on hieman ajatellut,
 että kyllähän nyt jokainen lapsi oppii mihin saa koskea ja mihin ei.
 Lasten vuoksi ei tarvitse tavaroita nostella ylemmäksi jne.
Jokainen kolme lastani on erilaisia ja esikoisesta tähän kuopukseen vauhti on kiihtynyt.
Pikkumies, nyt 8kk, ehtii joka paikkaan ja löytää kaiken.
Ketterästi muuten kävellään vitran rar-keinun kanssa ja keittiössä vaihdetaan artekin tuoliin,
tai sitten toisinpäin. Äidin sisustuskaveri siis kun huonekalutkin vaihtaa paikkaansa.
Design siis kelpaa vaikka kävelyn tueksi.
Blogissani ollut Anna-Mari Westin tuotteiden arvonta on päättynyt jo tovi sitten.
En suinkaan ole tätä unohtanut, mutta..

Vihdoin ja viimein kuitenkin arvontakone käynnistyi.
Kiitoksia kaikille osallistujille
ja erityiskiitos Anna-Mari Westille, joka lahjoitti arvontapaketin!

Arpoja tuli yhteensä 36.
Random org arpoi voittonumeroksi
numero 8, joka osui Sanna Ukonaholle.
 "Kahdella arvalla mukaan ja ruusut ottaisin. Nämä on kyllä aivan ihania tuotteita ❤️"

Laittaisitko minulle sähköpostiin kotihiirivarvikossa@gmail.com
 yhteystietosi, niin saisin paketin matkaan.

Onnea voittajalle!

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivänä

AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ! ♥
 Aamulla sain perinteisesti odotella sängyssä herätystä.
Lopulta kun keittiössä oli kaikki valmista,
tuli lapset ja mies herättämään.

Ihanat lahjat sain jälleen kerran minun rakkailta! <3

On kyllä etuoikeutettu olla Äiti.
Saan olla kiitollinen, että minulla on kolme lasta.
Oikeastaan vähän ihmeitä kaikki.
Onneksi minulla on teidät lapseni.

ps. En ole unohtanut mennyttä arvontaa.
Arvontakone laulaa alkuviikosta, joten olkaapa kuulolla.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Lasten taidetta

Meillä on jonkun aikaa ollut olohuoneessa pieni taidenäyttely.
Olohuoneen tasolle on löytänyt esikoisen kaksi taulua
ja pienemmältä tytöltä myös yksi.
Lisäksi peikonlehden luona tähyilee esikoisen pöllö.
 Lapsillehan on tärkeää että työt pääsevät esille,
ja tottakai sitä äitinäkin on ylpeä lastensa töistä.
Kuitenkin sitä kaipaa sisustuksen suhteen aina välillä jotain pientä muutosta.
Piirrustukset ovat siinä mielessä hyviä, 
että ne saa aika kätevästi talteen.
Meillä kyllä piirretään niiiin paljon,
että suurinosa on kyllä mennyt roskiin 
ja ainoastaan ne parhaimmat säilytetty.

Entä sitten isommat työt.
Mihin ne laittaa.
Onko teillä tallessa lastenne töitä ja miten niitä säilytätte?
Ja siis ainakin vielä on saanut tv-tasolla olla kaikki paikoillaan.
Tuota vanhempaa tv-tasoa poika heiluttelee siihen malliin,
 että "ei saa" lausetta ollaan yritetty alkaa jo opettelemaan. 
Kauhistuttaa milloin saa kukan päällensä.
Oon muka auton laittanut eteen, jos vähän estäisi,
mutta kätevästihän tuo jo laitetaan pois edestä.

Jos hakisi kahvikupposen ja alkaisi pienelle blogikierrokselle.
Poika päätti puoli viideltä aamulla yöllä, että nyt olisi aika herätä.
Liekö syynä myös mies, joka hieman kolisteli keittiössä töistä tullessaan.
(Huomenaamulla saa kyllä vain hiljaa hiipiä. Ei kiitos toista yhtä aikaista herätystä)
Nyt poika menikin sitten pienille unille, 
mutta eipä sitä itse enää saa unta.
Onneksi taas tuo aurinko paistaa,
niin sen avulla jaksaa hieman paremmin.

IHANAA LAUANTAITA!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Pienen miehen ensimmäinen juhla

Reilu viikko sitten vietettiin pienen ensimmäistä juhlaa,
kun poika sai kasteessa nimen.
Päivä oli oikein onnistunut.
Poikakin jaksoi hyvin juhlia, vaikka ei päivän aikana malttanut juuri nukkua.


Tarjolla oli täytekakku, voileipäkakku, voileipäkakku ja rieskarullia.
Pikkuvieraiden mieleen keksejä, mokkapaloja ja coktailpiirakoita.
Tällä kertaa kakut tuli tilattua valmiina sillä aikani ei olisi riittänyt niiden tekemiseen.



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Reissussa, osa 5 - Länsi-Gotlanti

Hypätään näin sunnuntain kunniaksi kesään ja meidän lomareissuun.
Viimeinen postaus Gotlannista.

Gotlannin länsirannikolla Visbyn pohjoispuolella sijaitsee Lummelunda Grottan.
Tippukiviluola, mikä oli kyllä hieno nähdä.
Valitettavasti luolan sisältä ei saanut oikein onnistuneita kuvia.
Luolassa kulku oli opastuksella ja samalla kerrottiin historiasta.
Vinkkinä muille, että siellä on mahdollisuus saada myös suomenkielistä opastusta.
Tämän voi vaikka tilata etukäteen.
Itse ei oltu asiaa huomattu edes ajatella,
mutta meidän tarvitsi vain kuluttaa reilu puoli tuntia aikaa kun alkoi kierros,
 minkä sai kuulla myös suomeksi.
Lapsillehan tämä oli mielekkäämpää, niin hekin saivat tällä tavoin enemmän paikasta irti.
Luolaan on myös syytä pukeutua lämpimästi, sillä siellä on vain 8 astetta lämmintä.
Visbyn  pohjoispuolella sijaitsee myös Krusmyntagården.
Ihana yrttipuutarha, missä on mahdollisuus syödä ja kahvitella sekä tehdä putiikista ostoksia.
Sieltä tulikin ostettua tuliaisia sekä itsellekin mausteita.
Villi kaneja oli Gotlannissa joka paikassa.
Visbyyn tutustuimme lähtöpäivänä.
Vaikka meillä oli useampi tunti aikaa, niin se meni vauhdilla.
Harmittamaan hieman jäi, kun niin paljon jäi näkemättä.
Vanha kaupunki muureineen oli tietysti näkemisen arvoinen.
Muutamissa ihanissa putiikeissa käytiin, ja jotain tuli ostettuakin.

Huh, itse olin kyllä väsynyt tuon päivän jälkeen.
Lämmin päivä, valtava vatsa, turvotus ja niin kipeät jalat.
Ehdottomasti joskus uudestaan.
Kesäisin Visbyyn menee myös lentoliikenne Helsingistä,
joten se voi olla yksi vaihtoehto jos ei laivoilla kulje.

perjantai 28. elokuuta 2015

Vauvan tuoksua

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!


  Instagram seuraajat ovatkin huomanneet,
että kotimme on vihdoin täyttynyt vauvan tuoksusta.
Vihdoin sain aikaiseksi ilmoittaa ilouutisesta myös tänne puolelle.

Poika syntyi viikko sitten, perjantaina 21.8.
Mitat pikkumiehellä oli 3670g ja 51cm.
Isosiskot ovat ottaneet pikkuveljen hyvin vastaan.
Haleja, suukkoja, syliä ja paijaamista on riittänyt valtavasti

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Puistoilua ja kasvien ihailua


Tästä puistoilu päivästä on jo hieman aikaa,
mutta vielä ei ole kuvat päätyneet blogiin asti.
Viime aikoina ei ole paljon ehtinyt blogimaailmaan tulla.
Toisaalta, rehellisesti sanottuna ei ole jaksanutkaan.
 
Vielä ei ole vauva päättänyt tulla maailmaan,
ja oma olo alkaa olemaan jo aika tukala.
Yritän jaksaa ajatella, että viikon päästä vauva on ainakin jo sylissä
kun alkaa nyt pikkuhiljaa aikaraja kolkuttamaan vastaan.

Raskasta on tällä hetkellä myös muuten.
Sitä en osaa vielä enempää sanoiksi kirjoittaa.
Sitten joskus.
 Nyt kuitenkin näihin puistoilupäivän kuviin.
Kävimme tyttöjen kanssa Oulun Ainolanpuistossa.
Siellä oleva kasvihuone on aivan ihana paikka.
Viidakko lasten mielestä.
 Nautimme myös jätskiä.
Pieni paljastus minusta - en tykkää vohvelista, joten oma jätskini on aina kupissa.
Mielestäni se vohveli pilaa makunautinnon, kun se pitäisi vielä viimeisenä syödä.
Hassua, kun kuopuksemme taas tykkää enemmän siitä vohvelista kuin itse jätskistä.
Toinen paljastus minusta ja tyhmyydestäni.
Kävelimme taidemuseon pihan ohi.
Esikoinen halusi mennä katsomaan ylläolevia taideteoksia.
Putkia oli enemmän, mitä kuvissa näkyy.
Yritin, ettei siellä mitään taidetta ulkona ole vaan jotain remonttia tekevät.
Taiteellinen tyttöni näki enemmän kuin minä.
Lähempää katsottuna minäkin sitten ymmärsin tätä taidetta hieman enemmän.

Toivottavasti seuraava postaus olisikin jo vauvauutinen.

MUKAVAA LOPPUVIIKKOA!