Millaista pääsiäistä te vietätte? Onko pääsiäisen menu lammas vai jotain ihan muuta?
Onko jälkiruoaksi mämmiä ja suklaamunia?
Koristellaanko koti pääsiäiseksi?
Kuuluuko pääsiäiseen tapoja mitkä siirtyvät vuodesta toiseen?
Onko mahdollisesti perheen perustamisen jälkeen pitänyt miettiä uusia juttuja?
Yhdistää tapoja, mitkä puolison kanssa on ollut eritavoin lapsuus- ja nuoruusaikana.
Meillä ei oikeastaan ole mitään monia asioita, mitkä siirtyvät vuodesta toiseen.
Vuorotyöstä johtuen ei välttämättä olla pääsiäispyhiä vietetty yhdessä.
Tänä vuonnakin itse olen pitkäperjantaina ja maanantaina, 2. pääsiäispäivänä, töissä.
Miehellä on ainakin näillä näkymin vapaata.
Palmusunnuntaina lapset ovat käyneet virpomassa mummuloissa.
Ehkä ensi vuonna voi olla jo se aika, kun mennään virpomaan myös naapureihin.
Pitkäperjantain Lankalauantain iltana täytyy muistaa laittaa pipo sängyn alle.
Yöllä pupu tai kukko tai molemmat käyvät sinne tuomassa pääsiäisnamuja.
Tämä on ollut, ja on edelleen, meidän suurin "ongelma".
Mun lapsuudessa pupu on piilottanut kotiin pääsiäismunan ja sen on saanut etsiä.
Miehen kotona kukko on käynyt munimassa pipoon.
Molemmat haluaisivat lapsilleen välittää sen oman jutun, mikä oli
siellä omassa lapsuudessa. Tällaiseksi se on muodostunut.
Pääsiäiskoristeina on ollut vain virpomisoksia. Ruoho ehkä kasvamassa, jos sen on ajoissa muistanut.
Ehkä muutama tipu siellä joukossa. Tietysti myös tulppaaneja ja suklaanamuja.
Lapset tekevät joka vuosi hoidossa pääsiäiskoristeita ja nämä pääsevät kotona hetken ajaksi esille.
Pääsiäisenä ollaan kyllä usein syöty mummuloissa.
Siellä ollut ehkä hieman ns. parempaa ruokaa, mutta kattauksissa ei kovin pääsiäinen ole näkynyt.
Usein myös pääsiäisen aikoihin ollaan tehty omalle pihalle nuotio, jossa ollaan paistettu makkaraa.
Tärkeintä on yhdessäolo ja yrittäen vaan nauttia hetkestä kiirehtimättä mihinkään.
Lopuksi täältä muutama inspiraatiokuva pääsiäisestä
Kivan näköinen muffinsi
Tänään alkaa meidän perheessä muilla pääsiäisloma paitsi minulle.
Varmaan moni voi lähteä pääsiäisen ajaksi pienelle lomalle,
joten toivotan nyt tässä vaiheessa kaikille OIKEIN RAUHALLISTA JA IHANAA PÄÄSIÄISTÄ!
Varoitan, että nyt tulee hieman surullisempi postaus.
Pakko oli saada kirjoittaa.
kuva otettu eilen, palmusunnuntaina
Siitä on jo vuosi kun rakas mummuni nukkui pois. Oli minulle todella läheinen ihminen.
Vielä vuosi sitten silitin mummua. Yritin helpottaa hänen oloaan.
Tiesin, että mummu tietää meidän olevan lähellä vaikkei enää jaksanut silmiään aukaista.
Välillä hän silitti ja taputti myös minua kädestä.
Tiedän, kuinka hän vielä silloinkin mietti kuinka meidän täytyy jaksaa eteenpäin.
Kuinka hänellä oli isovanhemman huoli, että meidän pikkutytöistä on pidettävä hyvää huolta.
Hän piti meitä hyvinä vanhempina, mutta isovanhempana tunsi olevan vastuussa vielä siitä sanoilla varmistamaan.
Koko päivä oltiin hänen lähellään. Illalla sanoimme heippa ja lähdimme kotiin.
Kotiin saapuessa saimmekin ikävän puhelun. Mummu oli päättänyt nukkua pois kun on yksinään.
Lähdimme vielä sairaalaan sanomaan loput hyvästit.
Kuinka ihminen voi olla kaunis. Niin levollisin näköinen.
Mieheni ei halunnut tulla enää tässä vaiheessa katsomaan. Olen sanonut, että olisi kannattanut.
Näin jäi paljon paremmat muistot, koska tuskaa ei enää näkynyt.
Sinä lähdit salaa, et kertonut minne. Tähdeksikö asetuit, vai tuulenako kuiskaat koivupuissa? Vai olitko se häikäisevä aalto, jonka rannalla näin? Vaan kun kuuntelen tarkkaan, sydämelläni kuuntelen, sinä sittenkin kerroit: -teihin jäin.
Vielä tuntuu, ettei vuosi ole paljon muuttanut surua.
Tällä hetkelläkin, kun tätä kirjoitan kyyneleet valuvat poskeani pitkin.
Kurkussa on iso pala ja sydäntä puristaa.
Vieläkään en ole voinut poistaa puhelimestani mummun numeroa.
Välillä pysähdyn tuijottamaan sitä. Olisi niin paljon asiaa!
Mummu, me täältä vilkutamme, kun tähtenä taivaalta meitä katselet.
Lapsilla on tietysti ollut myös raskasta aikaa.
He myös näkivät läheltä hautajaistenjärjestelyä ja mummun tavaroiden jakoa.
Näitä hetkiä elettiin elokuulle asti.
Kuopuksella meni kauan aikaa, kun iltaisin vaan itki itsensä uneen.
Oli meille vanhemmille vihainen, kun ei päässyt enää sairaalaan mummua katsomaan.
Esikoista ollaan taas yritetty saada avautumaan. Mielessään pohtii asioita.
Isoja kysymyksiä on heitetty ilmaan ja niihin ollaan parhaimman mukaan yritetty vastata.
Toisaalta lapset saavat surullisestakin asiasta välillä hauskan.
Keskenään ovat jo tehneet perinnön jaon mun vanhempien luona.
Esikoinen tuumasi "minä haluan mummun korut". Kuopus "minäpä haluan Koko talon"
Meillä on ollut jo kaksi raskasta vuotta.
Eletään nyt luottaen siihen, että paljon hyvää olisi tulossa.
On käytävä alhaalla, että osaa taas nauttia siitä noususta.
Laulu mummulle
Surullisesta postauksesta huolimatta haluan toivottaa jokaiselle
MUKAVAA MAANANTAITA!
