Pitkästä aikaa

Heipä hei täältä Varvikostakin pitkästä aikaa!

Miten se elo vaan vie mennessään, ettei oikein mitään tunnu ehtivän.

Itsehän menin tosiaan takaisin töihin toukokuun puolessa välissä.

Niin se vaan äitiyslomakin eteni vauhdilla ja jätkä kasvanut silmissä.

Mies jäi kesäksi kokeilemaan koti-isänä oloa.

Kuulemma ei ole ollut ikävä töihin.

Yllättävän hyvin jätkäkin on sopeutunut äidin poissaoloihin.

Me kun oltiin aikamoisessa symbioosissa ihan loppuun asti.

Siinä vaiheessa kun töistä kotiudun, niin kiire on syliin kova ja minussa kiinni roikutaan.

Vielä kun mennään imetyksellä,

 niin välillä olen kyllä miettinyt että onko ikävä äitiä vai tissejä.

Ehkä molempia.

Vauhdikas pikkumies on edelleen laittanut kodin sisustusta vähän uusiksi.

Kaikkea on saanut nostaa pois mihin vain pienet sormet yltävät.

Ja siis ne pienet sormethan yltävät koko ajan korkeammalla,

ja kun ottaa koroketta niin sillä saa vielä lisää pituutta.

 

Meninpä sitten jättämään tv-tasolle pöytävalaisimen ajatuksella,

 että sehän on niin painava ettei varmasti saa sitä alas.

Ei se sitten niin painava ollutkaan ja olikin eräänä iltana lattialla.

Ja tietysti rikki.

Välillä siis tuntunut, ettei täällä kotona ole edes mitään sisustus-asioita jaettavaksi,

kun mitään ei oikein voi pitää esillä.

Tulipa koettua tämäkin että kaikkiin lapsiin ei tehoa "ei saa koskea"-lause.

Mutta tämä on loppujen lopuksi pieni ajanjakso meidän elämässä.

Varmasti tulee yllättävän pian se aika, kun äidin sisustusjutut saa olla ihan rauhassa.

 

Yhden pienen kesäreissun olen lasten kanssa tehnyt.

Katsotaan jos siitä vaikka saisin postauksen aikaiseksi.

Tyttöjen synttärit häämöttää ihan nurkan takana,

ja niitä saisi alkaa valmistelemaan.

 Heinäkuun puolessa välissä koittaa kesäloma,

ja heti loman alettua lähdetään reissuun.

Jotenkin tuntuu, että niin se tämä kesäkin menee vauhdilla.

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä lukijoilla on?

Oletko jo lomalla vai onko se vielä edessäpäin,

vai peräti jo takanapäin?

 

ps. Pientä sisustusjuttua tuli takan päälle vaihdettua jonku aikaa sitten.

Tuli niin kaipuu Gotlantiin, missä kävimme viime kesänä,

että piti ihan kiviä laittaa esille.

Ripaus vaaleanpunaista

ILOA HUHTIKUUHUN!

Kevään myötä sohva sai uudet sohvatyynyt.

Tällä kertaa ripauksella vaaleanpunaista.

Mistähän minuun iski?

Tyynyn väriä valitessa pohdin,

 ettei tämä(kään) väri ole varmaan ensimmäisenä miesten mieleen.
Ja kuinkahan moni vaimo kysyy sisustusmielipiteitä mieheltänsä.
Täytyy myöntää, että allekirjoittanut harvemmin.
Ainoastaan isommat jutut päätetään yhdessä,
ja silloinkin joku päättää aina sen ns. kaapin paikan.

Toisaalta mieheni ei luultavasti edes välitä minkälaiset tyynyt sohvalla on,
kunhan on jotain mihin päänsä painaa.
(ja siinä vaiheessa joku huutaa älä sotke, pilaa, laita läjään mun tyynyjä) 

Juu, ei ole kuulunut mitään sanaa uusista tyynystä.
Mutta meidän 10-vuotias esiteini, joka ei yleensä myös mitään huomaa,
laittoikin merkille että jotain on muuttunut.
"Siis yök, siis Miks Vaaleanpunaista!?" 

Äiti nyt välillä haluaa vähän hempeillä. 

Isännän paikka

Kun pikkuisännällä tuli 6kk mittariin kolme viikkoa sitten,

 luovuttiin TrippTrapin newborn kaukalosta ja alettiin istumaan.

Kaukalossa oleminen alkoikin olemaan aikamoista taistelua,

kun missään vauva-asennossa ei viihdytä.

Nyt isäntä on oikein tyytyväinen pöydän kunkkuna.

Joululahjaksi jo ostettiin pojalle uudet pehmusteet syöttötuoliin.

Enpä sitten pakettia silloin ajoissa tutkinut ja 

pehmusteet eivät olleetkaan helposti pyyhittävät niinkuin oli tarkoitus ostaa.

Eli eivät oikein käytännöllisiä vauvan kanssa.

Hieman nyt petyin TrippTrappiin siinä suhteessa, että kun tuotteita kehitetään uusiksi,

niin vanhat eivät näytä sopivan enää hyvin uusien kanssa.

Tuolihan meillä on ostettu jo 2006 esikoiselle.

Silloin ei ollut vielä erillistä vauvasettiä, 

eli erillistä korkeaa selkänojaa.

Tämä ostettiin 2008 nuoremmalle tytölle.

Nykyään tuo setti on edelleen muutettu,

ja etukaarikin on muovinen.

Mikä on kyllä todella hyvä, sillä onhan se helpompi puhdistaa.

Lisäksi tuo nahkainen remmi on kyllä huono.

Ilmeisesti tuo uudempi vauvasetti on kuitenkin hieman erikokoinen,

sillä nykyiset pehmusteet on hieman liian isoja vanhan kanssa.

Joka kerta kun poikaa laittaa tai ottaa pois istuimesta selkänojan pehmuste lähtee irti.

Aika on tehnyt tehtävänsä ja tuolista värikin hieman muuttunut.

Turvakaari on hieman erivärinen.

Siinä mielessä ollaan kyllä oltu TrippTrappiin tyytyväisiä,

että se on todellakin pitkäikäinen.

Meillähän tuoli on ollut jatkuvassa käytössä siitä asti,

kun esikoinen sitä aikoinaan aloitti käyttämään.

Nuorempi tyttö siirtyi tavalliseen keittiöntuoliin,

vasta viime kesänä kun vauva syntyi.

Pöytätabletiksi pöydän isäntä sai KG Designin Rally-tabletin.

Itselläni oli kai liian ruusuinen kuva kuinka tämä pysyisi hyvin pöydässä.

Yleensä auto menee suuta kohti ja lopulta se heitetään lattialle.

Hienoa pöytätabletissa on se kuinka sen saa hyvin pestyä puhtaaksi.

Kun poika alkaa itse syömään, niin lautanen myös pysyy hyvin silikonisen alustan päällä.

 

Ristiäislahjaksi poika sai oman muumiastiaston.

Tässä hyvä lahjavinkki kastelahjaksi.

Ei juuri sillä hetkellä vielä ajankohtainen,

mutta hetkessä sekin aika koittaa.

Tästä iloa pitkään ja lisäksi tarpeellinen.

Ja hyvin on soseet maistuneet pojalle.

Ruokahalu on kyllä jotain aivan erilaista, mitä tytöillä aikoinaan.

Valoa ja pehmeyttä

 Kauniisti taas aurinko paistaa.

Ihanaa on ollut huomata kuinka päivätkin ovat pidentyneet.

Vaikka sää tuo hitusen sitä kevään tunnetta, niin vielä ollaan täydessä talvessa.

Täällä vielä tuodaan kotiin pehmeyttä ns. talven tekstiileillä.

Ei, en ole vielä valmis niistä luopumaan vaikka hitusen jo miettinyt mitä seuraavaksi.

Jännä ollut huomata kuinka vauvakin alkanut seuraamaan valoa mikä tulee sisälle.

Toisinaan yritetään omasta varjosta ottaa kiinni.

Ei ole kiire kevääseen ja kesään tämän pienen ilopillerin vuoksikaan.

Niin haluan nauttia just näistä hetkistä,

vaikka yöt on todella katkonaisia ja se oma aika on kortilla.

Eletään nyt täysillä tätä aikaa.

 Tiedän että joskus olen vielä niin hullu että tätä ikävöin. 

Enää ei pikkumies pysy siinä missä äiti haluaisi olevan.

Kädet alkaa ojentumaan ylöspäin, eli saa nähdä onko kohta äidin sisustustavarat vaarassa.

Helmi, Maalis, Huhti.

Kolme kokonaista kuukautta vielä kotona.

Sitten päälle vielä puolet Toukokuusta.

Kuinkahan vauhdikas kaveri meillä sitten onkaan.

Saa isi juosta pojan perässä päivät kun äiti käy töissä.

IHANIA HELMIKUUN PÄIVIÄ LUKIJOILLENI! ♥

Blogini tarina

Blogini tarinaa on pyytänyt/haastanut Sanatorio ja Meidän mökki ja kaupunkikoti

 Joskus aikaisemminkin olen aukaissut tarinaa blogin takaa,

mutta kertaus on opintojen äiti vai miten se meni.

Blogini nimi tulee yksinkertaisesti meidän tontin nimestä.
Tonttihan ollaan ostettu miehen mummulta,
 joka asui lähes loppuun asti omassa mökissään tässä samalla pihalla.
Viime kesänä isomummu nukkui pois.
Hauskaa kun tonteilla on omat nimet.
Isomummulla olikin tapana puhua näistä kylän ihmisistä myös tonttien nimillä.
Näinhän se on ennen ollut tapana.
Täällä siis Varvikon Marru,
oikealtaa nimeltään Marianne.

Alkuun nimi oli Kotihiiri Varvikossa.
Kotihiiri tuli siitä, kun blogi käsittää enimmäkseen tämän kodin asioita.
Myös meidän pienempää neitiä sanottiin ennen kotihiireksi.
Nyt tuntuu olevan paremminkin kylähiiri,
kun aina olisi jossain kaverilla menossa.
Jossain vaiheessa halusin lyhentää nimen ja heitin pois Kotihiiri sanan.
Voi kun sen saisi vielä osoitteestakin poissa!

 Aivan ensimmäisen blogikirjoituksen olen julkaissut 5. joulukuuta 2011,

eli tässähän on blogia takana jo 4 vuotta.

En tuolloin alkuun blogiani tuonut kauheasti esille enkä kommentoinut muiden blogeihin.
Sisustusasioista juttelin eräällä keskustelupalstalla.
Sinne linkkiä laitoin, kun kotona oli jotain uutta tms.
Blogi tuntui siis aluksi olevan vaan pohja tuolle.

Keväällä 2012 blogini tuntui enemmän käynnistyvän.
Silloin oli takana ollut raskasta aikaa.
Itse olin ollut jo vuoden sairauslomalla loukkaantumisen jälkeen.
Elin kovassa kivussa. Samalla yritin vaatia oikeuksia myös vakuutusyhtiöltä yms.
Tuolloin myös rakas mummuni sairastui ja nukkui pois.
Alkoi tuntumaan, että kaipaan jotain tekemistä.
Jotain mihin voin kirjoittaa ja kuvata niitä elämän pieniä iloja.
Toisaalta myös sitä turhamaisuutta, joka tuntuu aika pieneltä silloin kun elämä koettelee.
Kuitenkin se turhamaisuus antaa omalla tavallaan voimaa.
Kun saa tehdä sitä, mistä tykkää.

Välillä blogini on hakenut suuntaa, mitä tänne kirjoitan.
Jossain vaiheessa oli enemmän lastenvaatteistakin juttua,
mutta kun ei kotona ole yhteistyökykyisiä lapsimalleja niin se vähän jäi.
Toisaalta kun tämä on lifestyle tyyliä, niin blogihan elää arjen mukana.

Tietysti blogini on antanut minulle myös paljon.
Olen saanut tämän kautta tutustua uusiin ihmisiin.
Muistan kuinka jännitti mennä ensimmäiseen blogitapaamiseen,
mutta voitin jännitykseni. Onneksi.
Toivottavasti kaikkea kivaa on vielä edessäpäin tämän harrastuksen parissa.

Nyt en nimeäkään ketään varsinaisesti,
mutta haasteen saa sellaiset bloggaajat jotka eivät ole vielä blogitarinaa kertonut.
Olkaapa hyvä!

HAASTEEN SÄÄNNÖT:

Haasteen saatuasi kirjoita oma tarinasi blogissasi: 
Miten blogi sai alkunsa, kuinka se kehittyi ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia?

Tämän jälkeen haasta neljä (4) bloggaajaa kirjoittamaan oma tarinansa.

Lopuksi, mikäli olet mukana Instagramissa, käy lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogitarina. 
Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

#blogitarina-haasteen käynnisti KOTOTEKO-blogi.

Miten se menikään

Kyllähän sitä joka vuoden alku täytyy muistella 

mitä siihen edelliseen vuoteen mahtuikaan.

Edellinen vuosi onkin ollut aktiivisimman bloggailuaikani hiljaisin vuosi.

Syynä se, että vuoteen on mahtunut paljon iloa ja surua,

mitkä on myös vaikuttanut tähänkin harrastukseen.

Tammi-Helmikuu

Tammikuussa ei ole paljon kameraan koskettu.

Se olikin aikaa, kun enimmäkseen menin sohvan ja vessanpöntön väliä.

Helmikuussa sitten paljastin suuren salaisuuden täälläkin.

Nyt tuo ihana salaisuus tuhisee omassa sängyssään.

Helmikuussa oli jo hieman energiaa.

Sitä ahmittiin lisää hedelmistä, auringosta ja kauniista kukista.

Pop-bloggaajat myös treffasivat Karlalla.

 Kiva oli päästä kurkkaamaan kotiin, mitä jo pitkään blogista katsellut.
Samalla tavata muita bloggaajia ja saada ns. kasvot kirjoittajille.

Maalis-Huhtikuu

Maaliskuussa jo annettiin tulevan kesän näkyä kodin sisustuksessa.

Makuuhuoneen tulevaa järjestystä pohdittiin.

Kyllä vain tykkäisin enemmän tuosta entisestä,

mutta pakkohan jossain vauvan jutut on olla.

Kävimme laskettelureissulla.
 Ja tämä äiti kyynelehti rinteen juurella
 kun huomasi kuinka isoja omat tytöt taas ovatkaan.

Yksi suuri haaveeni sisustuksen suhteen toteutui.
Perustelin ostosta että siinä on sitten pojan kanssa mukava keinua.
Näin on myös ollut! Alkuun yöt siinä poikaa syötin.
 Nykyään en koe sitä niin helpoksi paikaksi syöttämiselle, kun jätkä on sen verran pitkä.
Kyllä me kuitenkin muuten siinä sylitellään.
Ja onpahan tuo mieskin jo siinä alkanut istumaan,
vaikka alkuun oli hieman vastaan.

Touko-Kesäkuu

Ensimmäistä kertaa kokeilin saada omenapuunoksan kukkimaan sisällä.

Pop-bloggajat kokoontuivat Vinttikissan kotona ja Kodin1:ssä.
Vinttikissan luona ollut tapaaminen on jäänyt erityisesti mieleen.
Koti täynnä kivoja yksityiskohtia.
Meitä oli myös niin pieni porukka koolla, että oli oikein lämminhenkinen tunnelma.

Kodin sisustus alkoi olemaan kesäistä.
Ja voi kuka se tuolla nukkuukaan.
Ikävä tuota karvakuonoa!

Yksi matkahaaveistamme toteutui, reissu Gotlantiin.
Samalla kyllä katselimme Smoolannin seutua.
Huomattiin kyllä että kun on kolme viikkoa reissussa,
 niin kyllä siinä ajassa alkaa jokaisella koti-ikävä painamaan.

Heinä-Elokuu

Nämä kaksi kuukautta perustuvat kahteen niin erilaiseen tunteeseen.
Iloon ja suruun.
Reissulta palattua jouduinkin sairaalaan nestetankkaukseen.
Hieman myös pikkumies antoi merkkejä että tulisiko sittenkin etuajassa.
Loppujen lopuksi kaikkea muuta.
Tuli kuitenkin kiire laittaa vauvalle kaikki valmiiksi.

 Pikkumies piti kyllä meitä jännityksessä, kun pyöri loppuun asti mahassa siihen tahtiin
 ettei aina tiedetty mitenpäin on.
Tämän vuoksi synnytyspoli tulikin jo etukäteen hyvinkin tutuksi.
Yhtä vilkkaalta kaverilta on vaikuttanut mahan tällä puolenkin.

 Tyttöjen syntymäpäiviä kun juhlittiin,
 niin samanaikaisesti menetimme pihassamme asuneen isomummun.

 Elokuun alun yksi päivistä on jäänyt pysyvästi mieleen,
kun appiukko sairastui vakavasti.
Niin kovasti odotti pojan syntymää ja yhtäkkiä kaikki muuttui.

Tämän jälkeen päivät olivat aika harmaita.
Oikeastaan arjessa pysyi kiinni lasten vuoksi.
Kaikki alettiin vielä enemmän odottamaan pojan syntymistä,
kun uusi elämä toisi iloa mukanaan.

Vihdoin hän saapui elokuun loppupuolella.
Tietenkään sekään ei mennyt ihan oppikirjojen mukaisesti.
 Synnytys meni kiireelliseen sektioon.
Ilman sitä hän ei olisi meidän sylissä.

Syys-Lokakuu

Muistan kuinka elokuun lopussa/syyskuun alussa heräsin yhtäkkiä
 pihalla siihen että syksy on saapunut.
 Syksyllä nautin omista pienistä hetkistä.

Huonompi kesä säiden suhteen toi mahtavan syksyn.
Vaunulenkkejä tuli tehtyä paljon ja välillä jotain luonnonmateriaalia tuli sisälle asti.

Lokakuussa myös vietimme poikamme kastejuhlaa.

Marras-Joulukuu

Tein yhteistyötä Desenion kanssa.
Muutama kiva printti löysi sitä kautta kotiimme.
Pikkuhiljaa alettiin kotiin laittamaan joulua.

Pop-bloggaajat viettivät pikkujouluja satumaisen kauniissa kodissa,
Valkoisen kartanon elämää bloggaajan luona.

Joulujutut jäi tänä vuonna vähäisiksi tässä blogissa.
Kokeilin uusia pikkuleipiä, ja sen reseptin ehdin tännekin näpytellä.
Näitä tullaan tekemään vielä uudestaan.

Itsellä tietenkin jäi vielä joulun ajasta mieleen koiramme sairastuminen.
Hienoa, että eläinlääkäritkin tekevät työtänsä myös jouluisin ja saatiin koiralle apua.
Näin karvakuonon kanssa saatiin vielä hetken viettää yhteisiä aikoja.

Joulu olikin niin paljon erilainen kuin ennen.
Vauvallemme joulu oli ensimmäinen, koirallemme viimeinen.
Pappa ei ollut joulua viettämässä meidän kanssamme.

Vuosi oli kyllä aikamoinen.
Iloa ja surua.
Annettu ja otettu.
Mukavia ja ei niin mukavia muistoja.

 Mielenkiinnolla odotan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.


Ps. Huh, vihdoin tämä valmis.
 Saanut monta kertaa kirjoittaa kun aina syystä tai toisesta keskeytyy.

Zzzz

 Kun näitä kuvia katsoo niin tekisi mieli vaan hypätä sänkyyn.

Vetää peitto korville ja nukkua.

Täällä on viime yöt vauva nukkunut huonommin.

Nuha häiritsee unta ja ilmeisesti myös hampaiden tulo hieman laittaa pienen miehen kiukkuiseksi.

Mikähän siinä on, että sitä kelloa on katsottava yöllä.

 Varmasti muistaa milloin viimeksi ollaan oltu hereillä. 

Sitten kun huomaa, että tunti sitten laittoi pojan takaisin nukkumaan niin ei paljon naurata.

 Järkevintä tietysti olisi laittaa se puhelin (=kello) kauaksi yöllä.

Tosin aamuyöstä ei ollut kaukana, että puhelin olisi lentänyt miestä kohti.

Itse kun heräsin Taas syöttämään pientä, niin sängystä kuului.

"Nythän se nukkui aika pitkän pätkän".

No ei todellakaan, unimäärä oli silloin 1h 15min.

Sitten jotku fiksut käskee levähtämään päivällä, kun vauvakin nukkuu.
Entä jos vauva onkin sellainen, että nukkuu vain yhdet päiväunet ja nekin ulkona!

Ei kyllä itse uskalla alkaa sisällä nukkumaan, ja luottamaan pelkkään itkuhälyttimeen.

Mennään siis silmät ristissä.

Oikeasti, eiköhän tämä ole vain joku hetken kestävä vaihe.

Tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, että tällaista olisi voinut olla alusta asti.

Monta kuukautta mennä silmät ristissä.

Kyllä sitä tottuisi.

Kannattaa arvostaa ja nauttia hyvistä unista!

Mukavaa pyhänpäivää!

Pyhäinpäivä, halloweeni.. mitä tässä juhlitaan ja muistellaan..

Ainakin tuntuu siltä, että some täyttyy halloween-päivityksistä,

lapset olleet koko viikon täynnä halloweenia.

Hyvin on tämä amerikkalainen hömpötys vallannut suomenkin.

Jo aikalailla perinteeksi muodostunut kurpitsa on ilmestynyt terassillemme.

Itselle tänä päivänä on tärkeää käydä sytyttämässä kynttilä niille rakkaille,

jotka eivät ole enää täällä.

Tätä tapaa haluan opettaa myös lapsilleni,

 vaikka todellisuudessa he eivät aina niin innoissaan olekaan hautausmaa vierailuista.

Illalla ajattelimme tehdä pitsaa. Sen jälkeen vielä herkutella sipseillä ja karkeilla.

Sellainen on meidän pyhäinpäivä.

Millainen teidän?

MUKAVAA PYHÄINPÄIVÄÄ!

Mikä päivä vain voi muuttaa suuntaa

Mistä alkaisin...

Tänä kesänä perhettämme on hieman koeteltu.
Tämän johdosta blogi on jäänyt hieman taka-alalle.
Kun elämässä on isoja murheita ja suruja tuntuu blogin sisustus ja muut jutut turhan pinnallisilta.
Toisaalta taas tuota pintaliitoakin hieman kaipaa.
Antaahan se jollain tavoin myös voimaa ja saa ajatuksia myös toisaalle.
Ehkä se on vähän sama kuin joillakin rankka urheilusuoritus.
Itse tykkään valokuvaamisesta ja blogimaailmasta.
Toisaalta taas välillä on tuolla jossain joku ääni puhunut voinko ja saanko nyt sellaisesta nauttia.

Niinkuin blogissani aikaisemmin kirjoittelin, niin pihamme isomummu nukkui pois kesällä.
Tätä ennen ja sen jälkeenkin oma raskaus tuotti välillä huolta ja murhetta.
Tuntui, että siinä on jo ihan tarpeeksi.
Kovasti odotettiin pienen syntymää.
Ajateltiin lopulta, että niinhän se elämä menee
- yksi lähtee, ja toinen tulee.
Nyt vain keskitytään enää vauvan tulemiseen.
Iloon ja onneen.

Viisi viikkoa sitten meillä kuitenkin taas tapahtui.
Appiukko sai ison sydänkohtauksen.
Mikä onni, että ei ollut yksin kotona.
Itse olin toisena henkilönä elvyttämässä ennen avuntuloa.
Kuinka pitkältä tuntuu minuutit siinä vaiheessa.
Kuinka ihmeellisesti sitä itsekin sai siinä vaiheessa voimaa.
Iso kiitos kuuluu puhelimessa tsempanneelle ja lopulta ensiavun antajille.

Viisi viikkoa on mennyt vauhdilla.
Joka päivä sairaalassa käyntiä, useammankin kerran päivässä.
 Hieman edistystä, mutta ei mullistavaa.
Tässä vaiheessa kaipaisi ennustajaa, joka kertoisi jatkosta.
Toivomme ja uskomme parempaa.
Nyt vain taistellaan.

Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Elämä voi heittää aivan yhtäkkiä kunnolla kuperkeikkaa.
Kun osaisi iloita juuri tästä hetkestä ja olla kiitollinen siitä mitä on ♥

Nauttikaa niistä pienistä hetkistä!

Ruusu kukkii

 AURINKOISTA KESKIVIIKKOA!

Näin kesä kun on, niin jatketaan kukka teemalla.

Kaikki tuntuu luonnossa olevan tänä kesänä myöhässä.

Vihdoin ja viimein meidän ruusu on kukassa.

Sisällekin tuli napsittua siitä hieman iloa.

Nopeasti nuput aukesivat, kun sisälle tulivat.

Täällä on kärsitty hieman myös jotain blogikriisiä.

Oon yrittänyt olla stressaamatta ja huolehtimatta siitä,

että nyt ei tunnu blogille olevan aikaa ja jaksamista niin paljon kuin haluaisin.

Tämä on kuitenkin vain harrastus.

Asia, joka pitäisi tuottaa vain hyvää mieltä.

Toisaalta tuntuu, niinkuin olisi lukijoille jotakin velkaa.

Lukijamäärän mukaan jotain pientä joukkokatoamista näyttää olevan kuitenkin ilmassa.

Sekös bloggaajaa jos mikä harmittaa, vaikka toisaalta tietää että lukuhan ne vaan on.

Jos siellä sentään jotkut pysyy menossa mukana,

vaikka välillä vähän hitaanlaista onkin.

Kun pitäisi osata nauttia

Täällä oon saanut viettää pidennettyä viikonloppua yksinään.

Mies kun lähti erääseen työhommaan etelä-suomeen,

niin tytöt lähtivät mun vanhemmille.

Ajatuksena vähän, että mulla olisi helpompaa,

 kun tämä raskaus ei tunnu olevan helpoimmasta päästä,

ja tytöillä mukavaa puuhastelua.

Ensimmäiset päivät menikin siinä,

kun kärsin oksennustaudista.

Voin sanoa, ettei mikään mukava fiilis kun oksettaa,

 supistaa ja vauva myllertää mahassa yhtäaikaa.

Onneksi tuo tauti oli suhteellisen nopeasti selätetty!

Mitä sen jälkeen tein.

Sain ainakin nukuttua päiväunia 

(yöt menee enimmäkseen valvoessa),

katsellut ja kuvannut pihan kukkia.

Herkutellut ihan yksinään.

Käynyt pienillä kävelylenkeillä koiran kanssa. 

Yrittänyt nauttia kodin hiljaisuudesta.

Todellisuudessa olen ikävöinyt perhettäni.

Koti on tyhjä, kun tytöt ei ollut pitämässä ääntä.

Yön tunnit tuntuivat pitkiltä, kun ei kuulunut perheen kuorsausta ja unista tuhinaa.

Ääni, joka joskus on niin ärsyttänyt, niin nyt sitä olikin ikävä.

Miehen kanssa ei yleensä olla kauan erossa toisistaan.

Harvemmin toinen käy yksinään jossain.

Välillä kun arki on vienyt mennessään sitä on miettinyt,

sillain kepeäasti, onko vielä ne samat tunteet kuin joskus ennen.

Tällainen pieni ero sopivasti muistuttaa,

että kyllä sitä samaa rakkautta ja ikävöintiä on edelleen.

Monesti ne asiat vaan jää arjen hampaisiin

ja toinen tuntuu jotenkin itsestäänselvältä.

Tytöt hain jo eilen kotiin.

Hieman aikaisemmin kuin oli alunperin tarkoitus.

Kohta pitäisi miehenkin saapua.

Sitten taas perhe koossa ♥

Aloin muute alkukesästä ennen meidän reissua tekemään lavasohvaa taakse.

Tarkoitus oli projektia jatkaa reissun jälkeen,

mutta oma vointini sanoi toisin.

Eipä tuota kyllä ole paljon ollut päiviäkään, jolloin siinä olisi voinut kesästä nauttia.

Pystyy siinä nyt kuitenkin jotenkin olemaan.

Nauttimaan jätskiä ja lukemaan uusinta Dekoa,

mikä on asuntomessu numero.

Tänä vuonna messut jääkin käymättä.

Ensi kesänä sitten Seinäjoelle.

AURINKOISTA ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!