torstai 7. helmikuuta 2013

Inspistä siivoukseen

Beauty of Life-blogin ihanainen nainen Love on esitellyt blogissaan Method-tuotteita.
Hän myös järjesti kyseisistä tuotteista arvonnan.
Itselle tuotteet olivat ihan uusia tuttavuuksia.
Harmitti kun arpaonni ei suosinut, joten ajattelin itse ostaa näitä myöhemmin.
Niin paljon alkoivat kiinnostamaan.

Method tuotteista sanotaan näin:
Method tukeutuu tuotteissaan kasviraaka-aineisiin 
ja panostaa liiketoiminnassaan monin eri tavoin haittojen minimointiin.
Eettisesti ja ekologisesti valmistettuja puhdistusaineita ja saippuoita, 
 joiden valmistukseen on käytetty ainoastaan kasvisperäisiä raaka-aineita. 
Pakkaukset ovat 100% kierrätettyjä ja kierrätettäviä. 
Tuotteet ovat turvallisia ja tehokkaita sekä täysin biohajoavia 
eikä niiden valmistuksessa käytetä eläinkokeita. 
Method tuotteet valmistetaan myös hiilineutraalisti.

Stockmannilla käydessä huomasin kyseisten tuotteiden olevan kanta-asiakasalennuksessa.
Vaikea oli päättää mitkä kaksi tuotetta otan ensimmäiseksi testiin.
Enempää ei voinut ottaa kun oli eräs painavampi ostoskin kannettavana.

Päädyin näihin kahteen:


Keittiösuihke
Todella hyvin lähti rasva- ja ruokatahrat.
Samalla keittiöön tuli ihana klementiinin tuoksu.
Yleensä olen herkkä tuoksuille, mutta tämä on ihanan mieto.

Kylpyhuonesuihke

Tämä tuote veti puoleensa sanoilla kylpylän tuoksu kotisuihkussa.
Mietin kaupassa, jos todella on näin niin se on kyllä ihana tuoksu.
Oikeassa oli!
Meillä on vähän ongelmana se että todella herkästi tulee kalkkisaostumia.
Toivottavasti tästä on apua!
Tuotetta siis suihkutellaan märälle pinnalle ja jätetään vaikuttamaan.
Ei tarvitse huuhdella.
Ajan kuluessa sitten näkee estääkö liat.

Mikäs se ihanempaa kuin hakea siivoukseen inspiraatiota uusilla puhdistusaineille!
Nyt tekee taas mieli enemmän siivota kun puhtauden lisäksi saadaan ihanaa tuoksua.

Onko kyseiset tuotteet jo sinulle tuttuja?

6 kommenttia:

  1. HIENOA :):) Ja tosi hyvä, että olit tyytyväinen :):) Noi kaksi tuotetta on kyllä munkin lemppareita :):)

    Kivaa päivää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäisi päästä uudestaan stockmannille että voisin ostaa muitakin testattavaksi :)

      Kivaa päivää myös sinulle!

      Poista
  2. Eipä ole tuttuja. Kuulostaa kyllä kätevältä, jos ei tarvitse pyyhkiä pois. Mut eikö siitä jää tahmea pinta silloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jää tahmea pinta. Vaikuttaisiko ne raaka-aineet mitä siinä on käytetty.

      Poista
  3. Syksyllä ostin tuo keittiö suihkeen, en ollut ikinä kuullutkaan tuotteista mutta jotenkin näytti mukavalta ja nappasin mukaan :-) Ja olen ollut enemmän kun tyytyväinen, ja se tuoksu mikä siitä tulee! :-) Nyt alkaa oleen lopuillaan joten lisää tarvitsee hankkia! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo tullut koskaan katsottua esim. stockkalla siivoushyllyjä joten varmaan senki takia jäänyt ihan huomaamatta. Nyt satuin huomaamaan kun oli varmaan paremmin laitettu esille tarjouksen ajaksi, ja pullot oli jo kuvista tuttuja. :)
      Itse tulen myös ehdottomasti ostamaan lisää kunhan tuo joskus loppuu.

      Poista