tiistai 12. helmikuuta 2013

Kaverisuhteita

Kuva täältä
 Tytöt ovat alkaneet pikkuhiljaa viettämään myös ns. omaa elämää.
Kaverit ovat tulleet entistä tärkeämmäksi.
Kaverisuhteita luodaan päiväkodin ja eskarin/koulun kautta.
Enää ei ole pelkästään niitä kavereita, joiden äiteihin minä olen sattunut tutustumaan.
Aletaan itse valitsemaan ja luomaan ystävyyssuhteita.
En myöskään tiedä läheskään kaikkien vanhempia, joita esikoinen koululla tapaa.
Puheissa vilahtaa monia nimiä, joita en oikeastaan edes tunne.

Kavereiden luona vieraillaan nykyään entistä enemmän ilman äitiä.
Kavereiden kanssa on paljon juttuja, mistä meille vanhemmille ei edes kerrota.
Kun esikoiselta kysytään esim. "mitä puuhasitte".
Voidaan saada vain vastaukseksi "meidän salaista juttua".
Minun on annettava periksi, että myös lapsillani tulee olemaan entistä enemmän salaisuuksia.
Kaikkia ei kerrota äidille. Eikä tarvitsekaan.

Tänään kuopus kävi ensimmäistä kertaa ilman vanhempia tai siskoa
ystävän luona leikkimässä.
Sattui olemaan vielä sellainen kyläilypaikka, missä tyttö ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt.
Tämä oli iso askel sekä tytölle että meille vanhemmille.
Meidän pieni alkaa vain entistä enemmän irtautumaan vanhemmista.
Hänellekin tulee omaa elämää. Napanuoraa on vain venytettävä entisestään.
On luotettava lapseen, että kyllä hän selviää.
Meidän pieni, joka on ollut meissä vanhemmissa niin kiinni, on kasvanut jo hieman isommaksi tytöksi.
Hän on saanut nyt myös omia kavereita.
Ei pelkästään niitä, jotka on oikeastaan tullut siskon kautta.
Isolla ylpeydellä lähdettiin oman kaverin luo ilman siskoa.
Missä vaiheessa meidän äidin helmoissa pyörivä neiti on kasvanut noin isoksi?

Mies oli hakenut onnellisen neidin kotiin. Äidille olisi ollut paljon kerrottavaa.
Tarkoitus oli ollut odottaa, että äiti tulee harrastuksesta kotiin.
Meidän pieni oli kasvanut muutenkin sillä reissulla.
Tyttö, joka ei omassa sängyssä juurikaan nuku, oli halunnut omaan huoneeseen nukkumaan.
Siellä omassa sängyssä rauhallisesti tuhisi kun tulin kotiin.
Ilmeisesti kyläily oli vienyt hieman voimia ja uni voittanut yllättävän nopeasti <3


4 kommenttia:

  1. Koskettava kirjoitus. Itse näitä tulee mietittyä pikkuneidin äitinä paljonkin, vaikka vielä ei ihan tuossa vaiheessa ollakaan. Mutta että liian nopeasti nämä pikkuiset kasvavat ja kuinka tavallaan vaikeaa on antaa lisää vapautta ja kuinka helpottavaa toisaalta on saada vapautta myös itselle. Hankalia asioita, vaikka on ihanaa, että lapset kehittyvät normaalisti, saavat omia ystäviä ja itselle tärkeitä juttuja, pärjäävät ja tutustuvat. Mutta silti olisi välillä ihanaa, kun pysyisivät äidin pieninä. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Aika menee yllättävän nopeasti. Lapset ovat niin vähän aikaa pelkästään meidän lähettyvillä. Pikkuhiljaa aletaan ottamaan askeleita vain kauemmas ja kauemmas. Itsellä ainakin tuli myös jotenkin tyhjä tunne kun tuo meidän kuopus on myös alkanut löytämään myös omia juttuja. Niin monta vuotta nuo tytöt ovat olleet minussa kiinni. Pitää yrittää nauttia myös tästä vapaudesta.

    VastaaPoista
  3. <3 <3 <3 Aww. Niinhän se on. Napanuoraa on vain venytettävä, vaikka se pelottavaakin on!! YIKES!!

    Kaunis kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juu, ja lapsille ei voi näyttää täysin sitä millaiselta itsestä tuntuu se napanuoran venyminen.

      Poista