keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Matkahaaste

Sain matkailuhaasteen ihanalta Jossulta. Kiitos!
Alkuun mulla oli ajatus "apua, mitä näihin vastaa kun ei kauheena ole kokemusta matkustamisesta.
Koska olen Todella otettu, että minua muistetaan haasteella,
 niin yritin nyt kuitenkin jotain vastailla.

Alkuun kuva-arvoitus ja sen jälkeen vastauksia kysymyksiin.

Mistä tämä kuva on otettu?


Pelottavin lentoyhtiö, jolla olet lentänyt?
Saksaan lennettiin Lufthansan koneella. Toisella matkoista oli pienempi kone, ja muistan että alas tulo oli pelottavan tuntuista.

Suosikki matkakohde?
En osaa suosikkia sanoa. Miehen kanssa ollaan autoreissulla käyty mm. Tanskassa.
Haaveena tyttöjen kanssa käydä siellä myös joskus. Varsinkin Etelä-Tanskassa.

Maapallon laitamilla kaukana kiireestä ja hälystä?
Kyllä se on Suomessa, jollain rauhallisella mökkipaikalla.
Oi, se tunne kun kesäiltana/yönä istut laiturilla ja kuuntelevat vain luonnon ääniä.
*huokaus*


Mieluisin matkaopas?
 Kauheena ei ole matkaoppaista kokemusta, mutta sellainen on hyvä joka osaa työnsä.
Parhaiten kohteen tietysti tuntee paikallinen ihminen.

Seuramatka vai itsekseen?
Tykkään molemmista. Jos on pakko valita, niin itsekseen matkailu saa pisteitä enemmän.

Pahin paikka vatsataudin saamiseen?
 Paikka, missä ei pääse vessaan!
Tietysti!

Ensimmäinen kulttuurishokki?
Eipä oo kauheena kulttuurishokkeja.
Ehkä eniten se kuinka yllätti saksalaisten epäystävällisyys ulkomaalaisia kohtaan,
jotka eivät osaa maan kieltä.
No, saatiinpa yksi leirintäalueyö nukkua ilmaiseksi kun ei suostuttu meitä palvelemaan.

Ulkomaille muutto?
Oikeastaan en tiedä haluaisinko enää muuttaa ulkomaille.
Ollaan asuttu vuosi Ruotsissa. Jotenkin se oli aika yksinäistäkin aikaa,
kun ystävät ja sukulaiset olivat kaukana. Toisaalta se lähensi(?) meitä perheenä.
Jos jonnekin pitäisi muuttaa niin takaisin sinne Ruotsiin. Kyllähän sitä välillä ikävöi niitä paikkoja.
Sitten joskus vanhana eläkeikäisenä voisin asua vaikka osan vuodesta Espanjassa.
Tykkään niin lämpimästä! Tuskinpa tuo toteutuu kun mies inhoaa lämmintä ja kai me yhdessä pysytään :D

Tällä kertaa en laita haastetta eteenpäin. 
Tästä jokainen saa tämän vapaasti napata, jos haluaa tehdä :)

10 kommenttia:

  1. Nappasin haasteen mukaani! Kuva-arvoitukseen pitää vastata, ettei mitään hajua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Täytyy käydä jossain vaiheessa blogissasi lukemassa.

      Vielä en paljasta kuva-arvoitusta. Jos joku vaikka haluaa kokeilla tietämystään :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Onhan se! hmm..kävitkö fbn puolella albumeita katselemassa? :)

      Hieno silta on. Tarkoitus oli silloin käydä maailmanpyörästäkin ihastelemassa, mutta kovan tuulen vuoksi ei päästykään.

      Poista
    2. En käyny. Mä luulin, että olit vaan jostain netistä ton kuvan ottanu :) Tuli vaan sun tekstistä mieleen, että voisko olla toi ja sit piti googlettaa :)

      Poista
    3. Hyvin ajateltu! Mut eihän tuo toki netistä ole kun omaksi kuvaksikin olen nimennyt ;)

      Poista
  3. Hei! Blogissani on sulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Mukava oli tehdä, vaikka täytyi hieman miettiä mitä vastaa :) Kiitos haasteesta! <3

      Poista