torstai 4. heinäkuuta 2013

Vapaapäivät

Vapaapäivät oli taas näin keskellä viikkoa.
Tuttuun tapaan ne meni vauhdikkaasti, mutta jotain sentään saanut tehtyäkin.

Eilen illalla kävin istumassa iltaa ystävän luona.
Alunperin tarkoitus oli lähteä kaupunkiin terassille,
mutta luonto päätti toisin.
Mukava ilta oli siitä huolimatta.
Hyvää juomaa ja herkkuja.
Ja mikä parasta - mahtavaa seuraa <3


Tänään aurinko armas näyttäytyi ja ollaan nautittu ulkoilmasta.
Isomummun kanssa ahkeroitiin puutarhassa.
Enimmäkseen minä tein ja mummu oli "johtajana",
mutta näinhän sen kuuluu mennäkin.
Hyvin näyttää ruusut aloittaneen kasvun ja rikkaruohot poistettu.
Myös mm. meidän etukuistin edessä olevat pensaat siistittiin.
Mietin keräisinkö siihen penkkiin kiviä, niin ei rikkaruohot pääsis paljon leviämään.
Pienen kasan hain mietittäväksi.





Iltapäivällä tehtiin tyttöjen kanssa pyöräilylenkki.
Tällaiset vietiin ovelle/postilaatikkoon.
Alunperin tarkoitus oli tehdä itse kutsut, mutta joskus on mentävä helpoimman kautta.
Kuvat Kotihiiri Varvikossa

2 kommenttia:

  1. Ihana vapaapäivä ollut sinulla :) Ja tiedän niin tuon tunteen lastenkutsuista ja niiden tekemisestä. Joka kerta on vakaa aikomus tehdä kaikki itse ja vieläpä jotkut super hienot... Mutta. Ei ole kerta tai kaksi, kun valmiit korttipohjat on viimetipassa tiputettu luukkuihin/viety kouluun kavereille :) Joskus voi ihan hyvin mennä helpoimman kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tästä aiheesta tulossa pieni postauskin jos vain saan tehtyä. Kyllä on suunnitelmat ja haaveet todella hienot mutta toteutus on varmasti eri luokkaa :D

      Poista