lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä

Täällä ollaan uupuneita kiireisen ja raskaan työviikon jäljiltä.
Tänään vielä tein tekemässä loppurutistuksen.
Nyt saan viettää ansaittuja vapaapäiviä.

Alkujaan oli tarkoitus tehdä lapsille jotain kivaa halloween-juttua,
mutta pitkiksi venyneet työpäivät veivät kaiken voiman.

Pyhäinpäivänä meillä on tapana käydä viemässä haudoille kynttilät.
Halutaan myös lapsille opettaa tällainen kaunis tapa.
Tyttöjen kanssa ihasteltiinkin hautausmaiden kaunista kynttilämerta.

Muutaman rakkaan hauta on kauempana,
mutta onneksi hautausmailla on paikka muualle haudattujen muistamiseen.

Tuolla syksyn pimeydessä loistaa nyt kynttilänliekit
minun mummuille, papalleni, miehen papalle ja
serkulleni, joka joutui lähtemään aivan liian varhain.




Kynttilän liekki kertoo,
että en unohda
sinua, joka kuljit
kanssani matkalla,
sinua joka täältä
sait kutsun lähteä,
sinulle joka lensit
lähelle tähteä.

Kynttilän liekki kertoo:
muistelen sinua
mielessä kipu ja kiitos,
haikeaa kaipausta.
Olisin tahtonut vielä
kanssasi kulkea,
olemuksesi rakkaan
syliini sulkea.

Kynttilän liekki kertoo, 
että en yksin jää.
Hennoinkin liekki voi kantaa
ikuista elämää.
Hän joka rakasti kerran
ei kuole milloinkaan.
Syttyvät tuhannet liekit
haudoille palamaan.

-Anna-Mari Kaskinen-

10 kommenttia:

  1. Kaunis tapa opettaa lapsille - näin on tehty meilläkin aikanaan. Minulle tämä päivä on nimenomaan Pyhäinpäivä - ei Halloween - ja kotona emme ole koskaan Halloweenia juhlineet - lapset ovat toki saaneet sitä viettää esim. koulussa ja harrastuksissaan.
    Minun muistettavien rakkaideni haudat ovat kaukana, joten kynttilät palavat terassilla, mutta Isännän suvun haudoilla on tänäänkin käyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo päivä on itsellekin enemmän Pyhäinpäivä kuin Halloween. Halutaan lapsille opettaa tuollaisia perinteisiä tapoja.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana. Vasta sen jostain luin ja heti tuli pyhäinpäivä mieleen. <3

      Poista
  3. Minun mummejeni haudat ovat niin kaukana etten valitettavasti pääse kynttilöitä viemään. Muistella voi silti. Kaunis postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hetken mietin kirjoitanko. Muille kivaa ja hirvittävää halloween postausta ja minulla hieman astetta vakavampaa. Muistella toki voi muutenkin. Minunkin toisen mummun ja papan sekä serkun haudat kauempana. Laitettiin kynttilät muualle haudattujen paikalle.

      Poista