lauantai 14. joulukuuta 2013

Mukava yllätys

Viime aikoina minulla on ollut onnea arvonnoissa.
Muutama aikaisempi voitto on vielä esittelemättä.

Koti kolmelle-blogin ja Herttanen-puodin arvonnasta voitin House Doctorin puuvillakassin.
Kiitos Anne vielä oikein paljon! <3
Laukku on kyllä ihana ja ehdottomasti tulee olemaan käytössä.
Laukku on tukevan oloinen ja aika iso.
Näppärä esimerkiksi vaikka kirjastokassiksi.

Anne olikin sujauttanut pakettiin vielä pari yllätystä.
Mailegin joulukalenterit.
Viime viikonloppuna mies teki tytöille osasta meidän pihaa kartan ja piirsi siihen rasteja.
Sanottiin että kahdessa rastissa on yllätys.
Tämä lappu löytyi tekemästäni joulukalenterista.
Kyllä oli naapurissa mummulla ja papallakin ihmettelemistä, mitä
ihmettä tytöt aikaisin aamulla juoksee pihalla joku lappu kädessä.
Lopulta aarteet (kalenterit) löytyi. 
Kerralla kun sai avata useamman luukun, niin saivat äiti ja isikin vähän suuta makoisaksi.

Paketin mukana oli vielä kortti, minkä otin myös osaksi sisustusta.
Nyt tämä löytyy tietokonepöydältä.
Hyvä muistutus jokaiselle.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

6 kommenttia:

  1. oih..ihanan paketin olet saanut. onnittelut vaan voitosta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Paketti oli kyllä uskomattoman ihana.

      Poista
  2. Onneksi olkoon! hieno paketti!
    Ja kiitos kattausvinkeistä. :)
    Mukavaa joulun odotusta! <3

    VastaaPoista
  3. Ompa kyllä onni suosinut, hieno kassi ja lisukkeet!!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain! Nyt kelpaa laukku olalla kuljeskella..

      Poista