perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuoden loppu ja uuden alku

Hei blogistania!
Miten siellä on vuosi 2014 alkanut?

Täällä ainakin oikein mukavasti.
Sää saisi olla kyllä hieman talvisempi.

Uutta Vuotta tosiaan vietettiin ihan kotosalla.
Tänä vuonna tulee muuten mulle pyöreä luku täyteen.
Vanhaksi kai sitä tulee, kun vuoden vaihtuessa oli jo nukkumassa.
Rakettien paukekaan ei häirinnyt unta.

Laitetaanpa muutama kuva meidän uudesta vuodesta.
 Ulkoilua lumisateessa
Rakettien ihailua
 Lumipallojen pyörittämistä ja lumisotaa.
Herkkujen syömistä.
Niistä oli meidän uuden vuoden juhla tehty.

Sain Saatiin muuten nuo jalalliset kastehelmikulhot joululahjaksi.

Ja miksi blogissa on nykyään hiljaisempaa?
Mä oon taas ihan hurahtanut virkkaamiseen.
Tässä jotain..
Jos yhden kokonaisen työn esittelisin omana postauksena.
 Lisäksi kirjat ovat vieneet mennessään.
Dekkareita on tullut luettua useita.
Tällä hetkellä hieman erilaista.
Tätä kirjaa ehdottomasti suosittelen.
On puhutteleva ja ajatuksia herättävä!

KAUNISTA VIIKONLOPPUA!

3 kommenttia:

  1. Vau kuinka herkullisen näköisiä neliöitä :) Ootpa taitava!! Teetkö jotain peittoa?

    Tuo kirja pitää itekki lukasta, oon hidas lukemaan mut tuo saattas olla pian luettu kun noin sitä kehut :)

    Sanna

    VastaaPoista
  2. Hahah, taitavuudesta en tiedä. Enkä kyllä tiedä sitäkään mitä tuosta syntyy. Anopille kyllä vastasin että A:lle peittoa ;D
    Alat lukemaan kun tuon sinulle takaisin palautan.

    VastaaPoista
  3. No oishan se pitäny arvata, selvästihän siitä tulee A:lle peitto ;)

    Sanna

    VastaaPoista