torstai 24. huhtikuuta 2014

Tulee aika..

Tämä kolahti aikoinaan. 
Nyt löysin taas luettavaksi ja muistutti asioiden tärkeydestä.

Tulee päivä, äiti, jolloin en enää itkekään, kun lähdet huoneesta.
Tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla.
Jonain päivänä, isä, en enää pyydä sinua halaamaan keskellä yötä.
Jonain päivänä et enää muista, milloin viimeksi jouduit pyyhkimään poskilleni levinneen suklaan.
Koittaa yö, jolloin et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain tyynylläsi.
Koittaa aika, jolloin minua ei enää tarvitse kantaa unisena autosta omaan sänkyyn tai
 kuljettaa reppuselässä kotiin, koska pienet jalkani eivät jaksaneet perille saakka.
Elä siis kanssani hetkessä, äiti.
Ota ilo irti jokaisesta päivästä, isä.
Sillä koittaa päivä, jolloin en ole enää pieni.

Välillä Usein meidän arki on aika kiireistä.
Kalenteri kädessä suunnitellaan arkea eteenpäin.
Missä pitää olla milloin, kuka on siellä ja toinen täällä.
Kas, itse pitäis olla yhtä aikaa siellä ja täällä.

Kalenteriin merkitään työvuorot. Päiväkotiin pitäisi ilmoittaa hoitopäivät.
Kuinkahan monta kertaa nekin on jäänyt ilmoittamatta.
Mitähän siellä hoitotädit ajattelee. On nuokin vanhempia.
Kalenteri kädessä suunnitellaan viikkojen päähän kavereidenkin näkemistä.
Sitten valitan kun tämä meidän arki on niin kiireistä.
Töissä tietenkin pitäis käydä. Ärsyttää ja ahdistaa kun lapset huutaa meidän työssäkäynnistä.
Eivätkö ymmärrä että se on tärkeää.

Untakin tarvitsis. Sillain kunnolla. 
Aamulla väsyneenä ja kiukkuisena miettii, kunpa joskus olisi yö kun saa nukkua kunnolla.
Ei pieniä jalkoja päällä ja käsiä tiukasti ympärilläni (ja nehän eivät ole mieheni kädet).
Ei ahdasta tilaa. Nyt on paikat jumissa yhdessä kohdassa nukkumisesta.
Eikö jo lasten pitäisi nukkua omassa sängyssä.
Ei varmasti kenelläkään muulla ole tämänikäisten kanssa perhepetiä.

Välillä tarvitsee omaa henkireikää vaikka lenkkeilyn muodossa.
Ei kukaan vaatimassa mitään. Yksin musiikkia kuunnellen.
Kaverin kanssa juoruilen.
Sinnekin täytyy joskus lähteä salaa. Joku voi jäädä huutamaan perään.
Äitiä tarvitaan just nyt, eikä isä tietenkään silloin kelpaa.

Toisinaan lapsilta tulee puheluita jatkuvasti.
Milloin olet kotona. Sinun pitäisi olla jo kotona.
Tule nyt jo kotiin.
Selitystä pienelle.
Hetken päästä puhelu toistuu lähes samana.
Sillä hetkellä se hieman ärsyttää.
Pitäisi tehdä muutakin, vaikka niitä töitä. Taas.
On tämäkin aikamoista oravanpyörää.

Mutta se muistutus..
Oikeasti joskus varmasti koittaa päivä kun tuijotan tyhjää kalenteria.
Ehkä yritän keksiä sinne jotain menoja.
Onhan se paukkunut täytenä monia vuosia.

Koittaa aika, jolloin lapset eivät varmasti välitä milloin olemme töissä.
Töihin ei satele puheluita, milloin tulemme kotiin.
Voi olla että kotona ei kukaan odota juuri minua.

Tulee öitä, jolloin herään siihen kun sänky tuntuu tyhjältä.
Ei ole niitä pieniä käsiä ja jalkoja, jotka nyt tuntuvat olevan yöllä joka paikassa.
Varmasti on tulossa öitä, jolloin mietin missä lapseni nyt ovat.
Toivoisi niiden olevan siinä kainalossa. Perhepedissä.

Tulee aika, jolloin saan ottaa aikaa itselleni kenenkään huutamatta perääni.
Haluten itse huutaa "Nyt Äiti lähtee lenkille",
 kenenkään siitä välittämättä tai edes kuuntelematta.

Tulee aika kun huomaan tämän hetkisen elämän olevan vain kasa muistoja.
Toivoen että saisin hetkeksi tämän ajan elämästäni takaisin.
Toivoen etteivät lapseni kasvaisi niin nopeasti.
Lupaan yrittää nauttia tässä ja nyt.

12 kommenttia:

  1. Niin ihanasti kirjoitit ja kaikki niin totta... niin totta, että sait kyyneleet silmiini :) - Kohta saan taas "pikkulapsukaiseni" kotiin kouluista... (kohta 15- ja 18-vuotiaat vauvat) :))
    Ihanaa päivän jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joskus on aikaa istahtaa ja kirjoittaa kunnolla. Lasten kasvettua ehkä sitä aikaa tulee käytettyä tällaiseenkin enemmän. Sinulla onkin lasten kanssa hieman erilaista arkea kuin meillä. Me kyllä jo vähän kauhuissaan odotellaan tyttöjen teini-ikää ;)

      Poista
  2. Olipa kaunis kirjoitus ja niin totta joka sana. Tämä muistuttaa taas pysähtymään hetkeksi ja pitämään omaa pikkuista sylissä, nyt kun hän vielä suostuu. :) Aurinkoa päivääsi Marru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Kannattaa sylitellä. Menee hetki kun huomaa ettei lapsi tulekaan enää syliin.
      Aurinkoa myös sinun päivääsi!

      Poista
  3. Kaunis kirjoitus Marru <3 Erittäin kaunis.

    VastaaPoista
  4. Tämä kyllä kosketti, totta joka sana <3

    Sanna

    VastaaPoista
  5. Törmäsin tuohon samaan runoon jokunen kuukausi sitten, se on aivan ihana ♥
    Noinhan se menee... valitettavasti. Kalenteri on täynnä koko ajan. Joulun alla tuntui, että nyt on liikaa, kun yksi ihminen ei kaikkea ehtinyt (mies tekee pitkää päivää) kuskaamaan/olemaan läsnä. Aloin oikein tutkimaan, että mikä tämän kiireen tekee. Meillä se ainakin tuli lasten koulun juhlista, tarhan juhlista/tonttuilloista, erilaisista harraste esityksistä, neuvolaa jne... Nykyaikana lastenkin "pitää" olla mukana niin kaikessa, ja kun jokaisella on sitten pikkujoulua/jjoulujuhlaa, niin meillä ainakin se kalenteri viiden lapsen kanssa täyttyy vaan aikalailla. Toukokuu tulee olemaan samanlainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonhan se aikaa vie kaikki harrastukset ja niiden eri jutut. Päiväkodin/koulun tapahtumat. Itsestä tuntuu että kiirettä on jo ihan riittävästi kahden lapsen harrastuksissa, niin entä sitten viiden! Tsemppiä meille vanhemmille!

      Poista
  6. Todella kaunis ja koskettava kirjoitus ♥

    Tuosta tekstistä tuli mieleen mieheni laulama laulu lapsille -Stefin laulu, Juha Lehti. Kauniit ja koskettavat sanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3
      Nyt mun täytyy etsiä tuo laulu käsiini. Itselle ihan uusi tuttavuus.

      Poista