torstai 15. toukokuuta 2014

Zoco Homelta postia

Muistatteko kun tein postauksen Zoco Home-toivelistani.
Löytyy täältä -> klik
Eräänä päivänä sain sähköpostiini tiedon että olen tullut kilpailussa kolmanneksi.
Lahjatuote onkin matkalla luokseni ja siitä myöhemmin tiedossa postausta.

Zoco Home muisti minua kuitenkin ennen sitä pienellä kirjeellä.
Kirjeestä paljastui tupsu avaimenperä ja käsikoru.
Kaunista.
 Käsikorussa selvästi minun värit.
Tykkään todella paljon.

Täällä on vapaat nautittu. Aika lähteä taas muutamaksi päiväksi ahertamaan töihin.
Kuopuskin saanut olla kotona yli viikon, kun miehen kanssa työpäivät/vapaat sattunut sillätavoin.
Mielestäni tämä on yksi vuorotyön hyviä puolia.
Lapset saavat olla enemmän kotona kuin että tehtäisiin päivätyötä.
Toki meillä sattuu iltoja ja viikonloppuja, jolloin lapset ovat hoidossa mummulassa.
Meillä on se hyvä puoli, että mummula on naapurissa. Siitä on muodostunut lapsille kuin toinen koti.

Nykyään pikkuneiti on jäänyt aika huonosti päiväkotiin, mutta eilen alkoi jo odottamaan tätä päivää.
Kaverit ovat tärkeitä ja haluaa heidän kanssa leikkimään.
Yleensä heti tuleekin tyttölauma meidän neidin ympärille kun päiväkotiin menee.
On kuitenkin niin vähän päiväkodissa, että kavereillakin on ollut jo ikävä <3

Nyt aamukahvin nauttimista samalla blogeja lukien.
Ihana hetki yksinään ennenkuin herätän neidit tähän päivään.


MUKAVAA TORSTAITA!



6 kommenttia:

  1. Kaunis koru!
    Oikein ihanaa loppuviikkoa sinne ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! <3 Itsekin tykkään tosi paljon tuosta korusta!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin mä taidan vähän olla ;) Tuo rannekoru on kyllä kaunis. Vielä en ole päässyt sitä käyttämään kun ei ole ollut sellaista menoa että koruja voisi laittaa.

      Poista