torstai 31. heinäkuuta 2014

Kesälomareissu vol.2

Tampereelta matkamme jatkui kohti Raumaa, Poroholman leirintäaluetta.
Poroholma kyllä ihastutti meidän perheen täysin.
Ehdottomasti menemme käymään joskus uudestaan.
Ainoastaan miinusta oli se, että karavaanarialueen läpi pääsi kävelemään kuka tahansa.
Viikonloppuna siitä menikin useampi juhlija.
Lisäksi lasten leikkialueeseen olisi voitu panostaa hieman enemmän.

Asuntoauton grilli oli kuumana joka päivä.
Autolla pystyimme tekemään ruokaa, kun samalla vahdimme rannalla leikkiäviä tyttöjä.
Pikaisesti ruokaa masuun ja sitten taas leikkimään.
Joka ilta meitä ihastutti kaunis auringonlasku.


Rauman Vanhaan Kaupunkiin kävimme tutustumassa kävellen (lapset pyöräilen).
Montakohan ihastuksen huokaisua minulta pääsikään.
Vanhoissa rakennuksissa kivoja sisustusliikkeitä, sisäpihoilla kirppiksiä.
Jotain lähti mukaamme. Niistä kuulette varmaan myöhemmin.

Jotain sinne oli pakko jättää, kun kävelen oltiin.
Ihania koreja. Niin olisin itselleni tuollaisen halunnut.

Raumalla olisi voinut olla kauemminkin, mutta kotiinpäin oli lähdettävä.
Seuraavat kaksi yötä olimme Tuurissa.
Sieltä ei olekaan mitään erityistä näytettävää.
Tuurin kyläkaupassa ja miljoonativolissa kävimme.
Uimme ja grillasimme jälleen kerran.
Mahtava yhteensattuma tapahtui kun eräs tuttavaperhe oli samalla leirintäalueella.
Siinä oli meille vanhemmille ja lapsille toisesta perheestä myös seuraa.
Lopulta ajoimme kotiin Ylivieskan kautta, missä kävimme katsomassa serkkua ja kummipoikaani.
Niin nopeasti meni reissu, mutta kotiin oli mukava palata.

10 kommenttia:

  1. Vanha Rauma on kyllä ihastuttava paikka! Sinne haluaa kyllä aina takaisin kun käy. Tervetuloa takaisin kotiin, hienoa kuulla että reissu oli kaikinpuolin onnistunut! Kelitkin hellivät teitä mukavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylipäätänsä vanhat kaupungit ovat ihania. Porvoo oli myös ensin ajatuksissa, mutta päätimme pysyä enemmän länsirannikon puolella.

      Poista
  2. Kävitte kotinurkillani! Ensi kerralla käydään kahvilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. nyt jäi mietityttämään missäpäin kotinurkkasi on. Raumallako? Olisi kyllä kiva nähdä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania. Mahtavaa että tuollaisia on säilynyt!

      Poista
  4. Hienoa, että viihdyitte! Tervetuloa uudelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitoksia :) Ehdottomasti tulemme joskus uudelleen.

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja mitä herkkuja! Nams :))

    VastaaPoista