lauantai 19. heinäkuuta 2014

Synttärijuhlaa osa 1

Aamu alkanut todella rauhallisissa merkeissä,
joten ehdin katsoa synttärikuvat läpi.
Katsoa sieltä sellaiset, jotka näytän teillekin.

Olen hieman vierastanut kertakäyttöastioiden käyttämistä juhlissa.
Nykyään kuitenkin on todella kivan näköisiä juhliin tarkoitettuja astioita.
Koska pieniä juhlavieraita kutsuttiin aika monta, niin katsoin nyt parhaimmaksi tällaisten astioiden ostamisen.
Ja täytyy siis vielä sanoa, että minua ei ole koskaan haitannut jos jonkun muun synttäreillä on ollut kertakäyttöastioita.
 Jostain syystä en meille ole osannut sellaisia aikaisemmin ostaa.


Kaverisynttäreille oli tarkoitus pääherkkuna olla jäätelö kera muut pienet herkut.
Sain kuitenkin kaveriltani ohjeen maidottomaan ja kananmunattomaan kakkuun,
mikä sopi siis jokaiselle pienelle juhlijalle.
Pakko oli testata. Kyllä meidän kuopus oli iloinen kun äiti leipoi kakun mitä hänkin voi syödä.
Tästä kakusta tulossa reseptipostaus myöhemmin.

Miehen kanssa yhdessä järjestimme ohjelmanumeroksi aarteenmetsästyksen.
Idea täältä. Hieman muutettiin valmista satua ja piilopaikkoja.
Lapsista leikki oli todella kiva. Hienosti kaikki yhdeksän lasta pysyivät yhdessä ja selvittivät johtolankoja.
Lopuksi löytyi puinen arkkuterassilta täynnä yllätyspusseja.
Pusseissa luki juhlavieraisen nimi.

 Koska olen ollut laiska laittamaan verhoa keittiönikkunaan tein sinne pienen Diy-jutun.

 Viimeinen kuva illalta jolloin kaverisynttärit oli ohi.
Ilta-aurinko paistaa hienosti keittiöömme.

6 kommenttia:

  1. Hienot koristelut ja aarteenmetsästystä täytyy kokeilla meidänkin synttäreillä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kannattaa kokeilla aarteenmetsästystä. Oli kyllä hauska leikki.

      Poista
  2. Noi jätskikipot ja lautaset näytti tosi kivoilta yhdessä :) Hyvä ostos!

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä tosiaan voi kerttiksilläkin kauniin kattauksen tehdä! Mukavan kuulloiset juhlat olleet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin saa, mutta kun itselle välillä muodostaa jotain tyhmiä "sääntöjä".

      Poista