torstai 2. lokakuuta 2014

Tukholmassa - Gamla Stan


 
Tukholman reissusta kotiuduttu ja paluu arkeen tehty.
Reissu oli oikein mukava ja onnistunut.
Jalat tulivat kipeiksi kaupasta toiseen kävelystä.
Iltaisin uni tuli yllättävän nopeasti,
kun koko päivä oltiin menossa.

Kotiin oli kuitenkin todella ihana palata.
Viimeisenä päivänä, matkustuspäivä, varsinkin alkoi olemaan todella ikävä omaa perhettä.
Tuli tunne kunpa heti saisin ottaa tytöt halaukseen.
Kun saisi jo kuulla kikatukset, hihitykset 
ja jopa ne turhat vinkumiset.

Reissussa huomasi entisestään, kuinka paljon rakastaa miestä.
Kuinka paljon helpompaa itsellä on olla, kun puoliso on lähellä.
Meidän perheen palapelin palaset ovat taas paikoillaan.

Tukholmassa Vanha kaupunki oli sellainen kohde,
mitä odotin tosi kovasti.
Vanhassa kaupungissa oli tosiaan aivan oma tunnelmansa.
Ihanat kapeat kadut, vanhat talot,
kivoja yksityiskohtia.
Montakohan ihastuksen huokaisua päästinkään.
 Kyllähän meidän täytyi myös käydä Kuninkaan linnassa.
Vahdinvaihto olisi ollut myös mielenkiintoista nähdä.
Sitä jäätiinkin hetkeksi odottamaan.
Oli vain niin kova ja kylmä tuuli, ettei jaksanut olla enää paikoillaan.
Näimme siitä kuitenkin alkua, että sentään jotakin.
Sitten itse Gamla Stan

Mielestäni vanha kaupunki ei ollut kuitenkaan shoppailun kannalta mikään paras paikka.
Parhain liike siellä olikin mielestäni ihastuttava karkkikauppa.
Jos käyt vanhassa kaupungissa niin käy ihmeessä kokemassa entisajan karkkikaupan tunnelmaa.
Siellä aikuisen mielikin muuttui hieman lapseksi.
Niin vain itselläkin jotain lähti mukaan.

MAKOISAA PÄIVÄÄ!

4 kommenttia:

  1. Tukholmassa on kyllä kiva välillä piipahtaa - ja Gamla Stan on niin viehättävä, että siellä saisi aikaansa kulutettua vaikka kuinka kauan.
    Ja niin totta - kun vähän aikaa on poissa kotoa, sitä arvostaa taas ihan eri lailla - ja varsinkin niitä siellä asustavia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä tämä oli ihan ensimmäinen kunnon käynti. Aikaisemmin vain mennyt läpikulkumatkalla.
      Kaunis kaupunki. Varsinkin vanhassa kaupungissa olisi saanut ajan kulumaan pelkän kameran kanssakin todella kauan.
      Välillä on hyvä ottaa etäisyyttä arkeen niin näkee ne rakkaatkin uusin silmin <3

      Poista