maanantai 15. joulukuuta 2014

Taivas rajana

Taivas rajana-haastetta jo aloittelin omalla joululahjatoivelistalla.
Ideana siis on, että mitä toivoisi itselle, hänelle ja ystävälle/lapselle kun taivas on vain rajana.

Tämä olikin hieman haastavaa.
Tiedän, ettei mieheni on enemmän jalat maassa- ihminen
joka ei haaveile suurempia.
Kolme asiaa kuitenkin sain laitettua kollaasiin.

Harrastusporukalla tekevät eri videoita, joten siihen kaipaisi tuollaista videokameraa.
Itse en kuitenkaan noista sen suuremmin ymmärrä, niin en tiedä onko just tuo se mikä olisi hyvä.

Oma kotiteatteri on ollut miehellä jo kauan haaveena.
Joku täällä kodissa laittaa vastaan, ettei meidän olkkariin tule erilaisia kaiuttimia.
Kukakohan se mahtaa olla...
Miehellä olisi haaveena saada meidän vintti asuinkäyttöön
 ja sinne rakentaa elokuville tarkoitettu huone.

Haave, mikä miehelläni on ollut jo niin kauan kuin ollaan tunnettu, käydä Kanadassa.
Samoin se on tullut minun haaveeksi.
Jospa me viimeistään eläkepäivillä sinne yhdessä mennään.

Sitten en osannutkaan valita jotain yhtä ystävää.
Lapsillekaan ei suurempia toiveita tule.
Tai no lapsethan toivoisi itse suuuren kasan erilaisia leluja.
Nyt on in: lego friends, little petshop, 
barbie, monsterhigh, my little pony.

Haasteen heitän sellaiselle, joka ei ole vielä blogissakaan kirjoittanut kirjettä joulupukille.
Olkaapas hyvä!

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän ton kaiutin taiston. Mä olen toistaiseksi voitolla täällä kämpässä, saa nähdä kuinka kauan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vielä pidän voittoa yllä. Jos saisin päättää niin meiltä lähtis olohuoneesta tv, mutta annetaan vähän miehellekin valtaa :D

      Poista