lauantai 6. kesäkuuta 2015

Lauantai

Lauantai alkanut rauhallisesti nauttien.
 Ihanaa kun kerrankin sai nukkua pitkään.
Tai tulihan sitä pientä herätystä.
Yön nukuin sohvalla kun oli vaikeuksia löytää sängyssä hyvää nukkumisasentoa.
Kuopuksen kanssa ollaan aloitettu tarrapalkinnoilla omassa huoneessa nukkuminen.
Kuuden aikoihin pikkuneiti tuli herättelemään täysin virkeänä.
Pyysin jos vielä nukuttaisiin, kun kello ei ole vielä paljon.
Ihanuus kysyi, että saako yöstä tarran jos tulee minun kanssa sohvalle.
Kyllähän se on palkinnon aika, jos kuuteen asti nukkuu yksin,
ja itse olisi siinä vaiheessa jo valmis heräämään.

Aamupalan jälkeen pientä puuhastelua ulkona.
Vähän leiponutkin kun saadaan ystäväni tänään kylään.
Sitten taas kahvia ja pientä herkkua uusien lehtien äärellä.
Välillä mennyt kauan kun saan uudet lehdet luetuksi.
Joskus taas haluaa ahmia kaiken kerralla.
Tuleeko sinulla muuten tilattua mitään lehtiä
vai ostatko pelkästään kaupasta irtonumeroita?

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

14 kommenttia:

  1. Mulle tulee Oma piha ja Kotipuutarha ja välillä ne jää pariksikin viikoksi pöydälle odottamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aina ei vaan ehdi lukea silloin kun ne tulee. Jossain vaiheessa kiireistä arkea mulla kasaantui kunnon lukematon lehtipino. Silloin hetkeksi katkaisin meidän perheen tilauksen, että saan entiset ensin luettua.

      Poista
  2. Minulle tulee Karvinen! :) On tullut vuodesta 1995 asti ja tulee varmaan hamaan hautaan asti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, en tiennytkään että Karvinen-lehtikin on. Meillä tulee lapsille Tom&Jerry, Aku Ankka, Kissafani ja Pets :)
      Välillä niitä tulee itsekin luettua. Varsinkin nuo lemmikki-aiheiset kun kuopukselle niitä lukee.

      Poista
  3. Kuulostaa ansaitulta tarralta ☆
    Ostan nykyään lehdet irtonumerona fiiliksen mulaan :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ansaittu! Pakko nyt yrittää jollain keinoilla saada nukkumaan omassa huoneessa, kun kohta tulee vauvakin joka varmasti ainakin osan yöstä nukkuu minun vieressä.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Oma talo&koti tulee, siinä ihanan värikäs ja inspiroiva lehti! :-)
    Tsemppiä harjoituksiin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin joskus tullut kyseinen lehti ja tykkäsin kyllä :)
      Kiitoksia tsempeistä!

      Poista
  5. Ehdottomasti tarran paikka <3. Voi pientä!
    Minulle tuli aikaisemmin vaikka kuinka monta lehteä, mutta nyt ei yhtään, kun huomasin, että selailin niitä vain läpi kun tuli niin monta, ja niinpä päätin, että ostan joskus irtonumeroita jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ansaittu tarra <3 Eipä niitä lehtiä kannata tilata jos ei tule kunnolla luettua. Sama sitten ostaa irtonumeroita :)

      Poista
  6. Mulle tulee tällä hetkellä ainoastaan Deko-lehti, mutta aina välillä ostelen irtonumeroita:) Tekisi mieli tilata jokin toinenkin lehti, mutten oikein osaa päättää, mikä se olisi:)

    Tsemppiä tarrailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deko on kyllä kiva. Nyt oli kivoja mökkejä, ja ykshän oli bloggaajan mökki :) Mulle tullut Meidän perhe siitä asti kun vauva-aiheet eivät enää olleet ajankohtaisia.
      Kiitoksia tsempeistä! Niitä varmasti tullaan vielä tarvitsemaan.

      Poista
  7. Avotakka tulee kotiin. Se on sisustuslehtisuokkarini. Joskus voi ostella muitakin jo kansi on houkutteleva. Costume tuli ennen ja pitäisi tilata uudelleen. Hyvä kombo kun tulee yksi sisustus- ja yksi muotilehti.... Kesäaikaan tulee ostettua myös puutarhaan liittyviä lehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avotakka on kyllä myös kiva sisustuslehti. Itsestä tuntuu että on paljon hyviä sisustuslehtiä enkä osaa suosikkiani sanoa. Itsellä keväisin iskee joku puutarha-kiinnostus ja tulee ostetttua puutarhalehtiä :)

      Poista