tiistai 20. lokakuuta 2015

Onni

 Onni tuli meille käymään,
sinut toi se tullessaan.
Kutsui meidät katsomaan.
Onni lauloi pienen laulun,
lauloi lauluista kauneimman.
Lapsen unista kertovan.

Kertoi meille, kertoi muille,
kertoi rannan koivupuille,
kertoi tuulenpoikasille,
kertoi koko kaupungille:
Katsokaa pikkuista pilvien piirtäjää
sydänlohkareen suloista siirtäjää.
Katsokaa kultaa äidin, isän, koko suvun,
katsokaa tätä tarinaa, alkua uuden luvun. 

-Eppu Nuotio-


Tämän onnen myötä aika se vaan tuntuu olevan kortilla.
Oikeastaan tämäkin postaus oli tarkoitus julkaista ajat sitten.
Ylläoleva kuva oli ristiäiskutsussa.
Tarkoitus oli tämä ihana runokin siihen liittää,
mutta oli lopulta liian pitkä.
 
Oi, noita suloisia vastasyntyneen jalkoja ♥
Kuva otettu pojan ollessa yhdeksän päivän ikäinen.

Ristiäisiä vietimme viime viikonloppuna.
Juhlat olivat oikein onnistuneet.
Itse sankarikin hyvällä tuulella, vaikka päivän aikana ei juuri malttanut nukkua.
Jotain kuvia tännekin tulossa, kun ehdin ne käydä läpi.

20 kommenttia:

  1. Voi suloisuus ❤️
    Nauti vauvailusta ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin suloisuus. Niin vienyt meidän koko perheen sydämen mennessään. Taitaa tulla aika pilalle hemmoteltu jätkä <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanaa kun tuli nuo suloiset varpaat ikuistettua.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Nuo varpaat on kyllä..ja koko jätkänpätkä <3

      Poista
  4. Voi nuita pieniä varpaita ♡
    Ihania vauvahetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tästä niin yritetään nauttia täysillä. Nuo varpaatkin jo niin kasvaneet.

      Poista