torstai 7. tammikuuta 2016

Kuulumisia

 HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA!

Onkohan siellä enää ketään?
Harmi kun lukijoita aina lähtee näin hiljaiselon aikana.

Vielä pienen pieni kurkistus meidän jouluun.
Kun jo tuota joulua siivotaan pois, niin en enää kehdannut laittaa enempää kuvia.
Tänään kuusi heitettiin ulos.
Tontut saivat lähteä jo viikonloppuna.
Tulihan niitä taas tarpeeksi katsottua.

Harmittaa ihan kun tänne ei ole ehtinyt.
Mistä saisi taiottua lisää tunteja päiviin?
Miehellä ollut paljon ns. kellon ympäri-päiviä,
jolloin arjen pyörittäminen on oikeastaan minun vastuulla.
Kun kaikenlisäksi vauva on aika vähäuninen,
 niin aika ilman vauvan läsnäoloa on minimaalinen.
Kyllä sitä vaan ihmettelee miten teillä muilla pienten lasten äideillä riittää aika.

Tänä vuonna meillä olikin erilainen joulu kuin ennen.
Ei ollut isomummun luona vierailua.
Ei ollut appiukkoa, joka on omilla tavoillaan tuonut tähän pihapiiriinkin joulumieltä.
Joulua oli ensimmäistä kertaa viettämässä meidän pieni poika.
Lahja paperia tykkäsi rapisuttaa, pukkiakin kiskottiin parrasta hymyn kera.
Ensi vuonna voi olla hieman enemmän jännitystä.

Kun poika vietti ensimmäistä joulua, niin koirallemme se oli viimeinen.
Aattona oli tarkoitus tänne kirjoittaa tervehdys, 
mutta taas sai päivä uuden muodon.
Aaton kiireinen lisäksi sain lähteä viemään koiraa eläinlääkäriin (mies oli Taas töissä).
Koiralla ei takajalat kunnolla kantaneet ja oli kipeän oloinen.
Eläinlääkäristä saimme lääkkeet että pääsemme ainakin pyhien yli rakkaan ystävän kanssa.
Lääkitys kun loppui olo taas huononi valtavasti.
Tämän viikon maanantaina jätimme viimeiset hyvästit tälle uskolliselle ystävälle.
Ei enää kipuja. Nyt on hyvä olla.
Lepää rauhassa ♥

22 kommenttia:

  1. Täällä ollaan, onnekasta tätä vuotta!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ikäviä kuulumisia :(

    Mutta täällä ollaan, eikä kadota! Täkeimmät jutut ensin ja blogi sitten kun ehtii. Niin se vaan arki vie voimia ja itsestäkin täytyisi pitää huolta. Tsemppihalit sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Vaikka blogi on itselle omalla tavallaan tärkeä niin valitettavasti tälle ei vaan ole löytynyt sitä aikaa mitä tarvis.

      Poista
  3. Täällä pysytään! Ja kovasti jaksamista arjen kiireiden ja koirakaverin poismenon keskellä ♥

    VastaaPoista
  4. Voi miten ikävää kuulla uutisia teidän koirasta. Otan osaa suruunne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä hetki oli odotettavissa mutta kuitenkin tuli aika yllättäen. Ikävä tuota kaveria!

      Poista
  5. Kyllä täällä seurataan blogiasi, vaikkei aina tulekaan kommentoitua.
    Surullisia kuulumisia teillä, toivottavasti vuosi jatkuu iloisemmissa merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vuosi toisi mukanaan myös paljon iloa vaikka harmaita pilviä onkin.
      Kiva huomata että kyllä teitä täällä kuitekin on <3

      Poista
  6. On täällä meitä <3

    Todella suuret pahoittelut ja lämmin halaus karvaisen ystävän vuoksi <3 <3

    VastaaPoista
  7. Onpa ikävä ja surullinen asia :( Voimia teille! Täällä pysytään, kynsin ja hampain ♡ Ihanaa uutta vuotta kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka lukijoita lähtee niin näköjään te vakkarit pysytty <3
      Mukavaa vuotta myös sinulle!

      Poista
  8. Täällä ollaan vaikka harvoin kommentoidaankaan. Osanotto lemmikin poismenosta - jouduin itse luopumaan Viiru-kissastani lokakuussa ja ikävä on kova. Onneksi on muistot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo eläimet jättävät niin syvän tassunjäljen sydämeen että ikävä on iso! Onneksi on tosiaan muistot <3

      Poista
  9. Täällä ollaan ja multakin lähti muutama lukia parin vkon tauolla! Oh well. Oikeat lukijat pysyvät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta että ne oikeat lukijat kyllä pysyvät! Kiitos teille! <3

      Poista
  10. Osanotot koiran poismenon johdosta. <3
    Täällä käyn aina välillä kurkkimassa, onko postausta tullut. Toki sitä ymmärtää arjen kiireet ja ajan rajallisuuden. Kirjoitat kun löytyy aikaa.
    Valoa vuoteesi 2016!
    T.Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tosiaan aikaa ei tunnu olevan niin paljon kuin haluaisi.
      Valoa myös sinun vuoteesi!

      Poista