lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! 
Täällä Varvikossa pääsiäinen ei kauheasti erotu normaalista arjesta.
Koristeenakin vain oksia ja tulppaaneita (joita ollut muulloinkin).
Suklaata toki tulee syötyä normaalia enemmän.
Nytkin eletään ns. normaalia päivää.
Mies on kellon ympäri töissä ja itse lasten kanssa päivän keskenään.
Vuorotyöläisinä nämä kalenteripyhät ei aina oikein tunnu miltään.
Tunnistaako kukaan muu samanlaista fiilistä?
Somesta katsottuna monilla pääsiäsen aika tuntuu olevan kuin juhlaa.

Mut nyt mä taidan lähteä jatkaan pyykkihommia.
Kohta meidän arki muuttuu hetken lomaksi.
Operaatio saada pyykkikori tyhjäksi
ja hieman voisi jo laukkuja pakata.

11 kommenttia:

  1. Kovin on tuttua tuo, ettei juhlapyhät oikein tunnu mitenkään erikoisilta. Itse olen tehnyt vuorotyötä puolet elämästäni ja kun molemmat lapset perheineen (nyt onneksi enää toinen) asuvat kaukana, niin perheen kanssakaan juhlapyhiä ei ole tullut vietettyä kovin usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei ole ollut edes tapana viettää kummankaan vanhempien kanssa näitä pääsiäispyhiä. Toki miehen kotitalo on naapurissa, että ovat muutenkin arjessa läsnä.

      Poista
  2. Kauniita, pieniä pääsiäisjuttuja<3 Suklaata täälläkin kuluu enemmän kuin laki sallii! Meillä on tilanne, että voidaan koko perhe lomailla pääsiäispyhät, mutta varmasti kaikilla ei ole näin. Hyvää pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, onkohan suklaakiintiö jo täynnä.. vai voiko se ollakaan? Sitä kun on ammatteja missä pitää olla paikalla myös pyhinä, niin ei samallatavoin ole välttämättä perheelle just silloin aikaa.

      Poista
  3. Ihan pääsiäisen tunnelmaa välittyi sun kuvista. Meillä eka kertaa moneen vuoteen, että ollaan kaikki tämä neljä päivää lomalla. Hyvää viikonloppua sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Outi! Itsestä taas tuntuu ettei meillä taida olla edes mitään pääsiäisen tunnelmaa kun on katsellut mitä toiset bloggaajat ovat laittaneet.
      Kiva että olette saaneet kerrankin nauttia pitkistä vapaista!

      Poista
  4. Minulla on vähän haikea olo, koska esikoinen on Turussa ja me muut täällä kotona . Eka pääsiäinen, ettemme ole kaikki yhdessä. Näin se elämä muuttuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se elämä muuttuu, kun lapsetkin kasvaa. Yhtäkkiä ovatkin niitä juhlapyhiä viettämässä jossain muualla.

      Poista
  5. Meilläkin mies lähti aamulla töihin, joten aika tavallinen päivä tästä tulee. Ihanaa reissua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huomasin että se on täällä ollut erilaista että lapset ovat pysyneet kotona eivätkä ole kavereilla. Osa kavereista toki pääsiäisenvietossa muualla.

      Poista
  6. Meillä on nautittu harvinaisista lomapäivistä koko perheen voimin. Jopa koirat ovat onnellisia, kun kukaan ei ole lähdössä minnekään :)

    Tosin tänään on pyykkipäivä, pyykkiä aina riittää eikä pyykkikori(e)n pohjaa vieläkään näy...

    VastaaPoista