sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulu lähestyy

Viikonloppu on mennyt jouluisissa asioissa ja tekemisissä.
Isomummulla pikkujouluissa, viimeisiä joululahjoja ostellen, 
kotia laittaen joulukuntoon, joulutuoksuja ja joululauluja.
Lapset saivat joulukalenterissa muumi piparimuotit, mitkä ostin Helsingissä. 
Tänään kalenterissa tehtävänä leipoa pipareita.

muumi-fanina lisää muumijuttuja


Viime jouluna saatiin lahjaksi Mauri Kunnas aiheinen purkki. 
Sisältö on tuhottu, nyt taas käyttöä purkille.


Itseni ja lähimpien hämmästykseksi tein ensimmäistä kertaa piparkakkutalon.
Kasaaminen olikin yllättävän helppoa eikä talo lentänyt seinään. Lasten kanssa koristeltiin. 
Karkit olisi kyllä mennyt mielummin suuhun.


Hieman siivottu ja lisää koristeita laitettu. 
Tontut pääsi perinteiseen tapaan takan päälle.



 Esikoinen sai ikkunaan enkeleiden lisäksi lumihiutaleita

Esikoisen huone siivottu ja neiti sai oman jouluhiiren hyllylle istumaan. 
Kirjoja meillä on paljon. Kaikki ei mahdu kerralla hyllyyn, joten osa myös kaapissa.


 Samalla haaveilua uudesta sisustuksesta. 
Välillä mietitty jaksettaisiinko alkaa tapetteja vaihtamaan, 
huonejärjestyksiä muuttamaan. 
Haluaisin vaihtaa jo Kaikki pinnat uusiksi. 
Neljän vuoden aikana jo vähän kyllästynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti