maanantai 4. helmikuuta 2013

Perhe sunnuntai

Sunnuntai olisi ollut hyvä päivä tehdä keittiöprojekti loppuun.
Mies kuitenkin halusi viettää päivän harrastusten ja perheen parissa.
Toisaalta ymmärrän tämän hyvin.
Viikolla varsinkin on pieni hetki kun miehellä on tytöille kunnolla aikaa.
Viikonloputkaan meillä ei ole aina niinkuin muilla vuorotyön takia.
Remppaa voi tehdä silloinkin kun lapset nukkuu.

Eilen siis ulkoilin tyttöjen kanssa sen aikaa, kun mies oli harrastamassa.
Tehtiin kävelylenkki hautausmaalle. 
Mummun haudalla oli ihanat tulppaanit ja lyhdyissä kynttilät.
Esikoinen ihasteli, kuinka hautausmaalla oli niin rauhallista.
Onhan se totta. Aika tuntui pysähtyneen.

Sieltä käveltiin hetkeksi pulkkamäkeen.
Jonka jälkeen koko perheen voimin uimahalliin polskimaan.
Uimisen jälkeen nälkä kurnikin jo vatsassa, joten hampurilaiselle ennen kotiin menoa.
Kotona mies teki lapsille jälkiruoaksi pirtelöä.
Tässä vaiheessa minä jo nukuin sohvalla, 
joten kuvaa ei ole tästä herkusta.
Raskas mutta mukava päivä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti