Kirja täynnä kaikkia ihania lauluja.
Uskomattoman hieno lauluntekijä ja laulaja.
Sävelet. Sanat. Kokonaisuus.
Onnellinen olin, kun yksi suosikkilauluistani,
joita harvemmin kuulee, oli myös kirjassa.
Saippuakuplat.
Mahtavaa olisi päästä taas livenä kuuntelemaan.
Tulee kyllä esiintymään Ouluun elokuun alussa,
mutta en uskalla ostaa lippua sillä keikka on kaksi päivää ennen laskettua aikaani.
Tässä sinulle kyseinen laulu kuunneltavaksi.
Varoen niin ulko-oven hän sulkee,
on aamu ja uninen maa
Pelkoa yön pakoon hiekalle kulkee,
muut jääneet on nukkumaan.
Poikanen vaan ajaa perhosta takaa
ja aurinko käy olallaan.
Peloissaan yöt peiton alla hän makaa,
kuuntelee ja odottaa.
Kertosäe:
Puhaltaa saippuakuplansa tuuleen
huikaisevaan siniseen korkeuteen.
Silmänsä sulkien toivoo ja luulee
nousta ne voi taivaaseen.
Selvästi sen viime yönä hän kuuli,
toinen on lähdössä pois.
Ja kiros sen kaiken minkä onneksi luuli,
miten lapsonen ymmärtää vois.
Aurinkoon päin kulkee varjona taakka
hennoilla hartioillaan
Urhea mies kovin pienestä saakka
olla saa poikanen vaan.
Kertosäe:
Puhaltaa saippuakuplansa tuuleen
huikaisevaan siniseen korkeuteen.
Silmänsä sulkien toivoo ja luulee
nousta ne voi taivaaseen.
Tuo onkin ihana laulu. Hänellä on kyllä huippusanoituksia ♡
VastaaPoistaItselleni tuo kolahti joskus aikoinaan heti kun kuulin. Paljon on kyllä hänellä ihania lauluja, ja varsinkin sanoitukset on <3
PoistaIhanat sanat <3
VastaaPoistaNiin on <3
Poista