Tyttöjen kanssa käytiin ensimmäistä kertaa Oulun liikennepuistossa.
En tiedä miksi se on vaan joka kesä jäänyt,
mutta vihdoin sekin kokemus tuli tyttöje osalta korkattua.
Oikeastaan päivä oli esikoisen palkinto-päivä.
Meillähän kuopus on ollut aina huono nukkumaan,
ja aloitettiin tarrapalkintojen avulla kannustaa omaan sänkyyn.
Viime talvena myös esikoinen alkoi nukkumaan huonosti.
Kiitos opettajan kummitusjuttujen ja tytön vilkkaan mielikuvituksen.
Keväällä/kesän alussa alkoi tulla mitta hieman täyteen,
kun meidän sängyssä nukkui koko perhe ja itselläkin jo maha vei kiitettävästi tilaa.
Lopulta molemmille tytöille tehtiin tarrasysteemi.
Koko yö omassa sängyssä, niin palkintona on tarra.
Esikoiselta myös ehkä ilkeästikin vaaditaan itsekseen nukahtamista.
Ennen ei ole edes halunnut, että vieressä istuttaisiin niin kauan kuin nukahtaa,
ja yhtäkkiä tätäkin alkoi vaatimaan.
Kymmenen tarraa kun on kerättynä, niin sen jälkeen on joku yhdessä mietitty palkinto.
Oikeastaan me vanhemmat oltiin yllättyneitä,
että tytöt eivät toivoneet palkinnoksi lelua tai mitään mahdotonta elämystä.
Molemmilla oli toiveena jotain tekemistä koko perheellä,
vaikka puistossa käynti.
Kun esikoinen sai tarrat täyteen (reissussa ei kerääminen onnistunut),
niin ehdotin palkintopäivään liitettäväksi liikennepuistossa käynti.
Tämähän sopi tytölle.
On tuo liikennepuisto kyllä opettavainen paikka.
Välillä hieman satuttiin eksymään reitiltä.
Silloin vaikka äiti tuli apuun.
Yllätyin myös siitä, kuinka paljon siellä oli työntekijöitä.
Seurasivat lapsien ajamista.
Jos ei käskyistä ja kielloista huolimatta osannut käyttäytyä oikein auto otettiin varikolle.
Kyllä me viimeistään ensi kesänä mennään uudestaan.
Kiva paikka kyllä ja opettavainen samalla.
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua!
Todellakin! Tuolla sitä on itsekin lapsena ajellut :)
PoistaKiva, kun esikoinen sai palkintonsa! Liikennepuisto on kiva paikka. Liian harvoin tulee siellä käytyä....
VastaaPoistaTyttö oli tyytyväinen ja nyt on oikeastaan yöt mennyt paremmin. Ei ole itse edes puhunut että alkaisi tarroja keräämään uusiksi :)
PoistaTuolla tosiaan voisi käydä useamminkin, mutta miksi sitä ei vaan jotenkin muista.