maanantai 7. maaliskuuta 2016

Vierailulla Oulun Puustellissa

Hieman on jo vierähtänyt aikaa, kun vierailimme
 Pop-bloggaajien kanssa Oulun uudistuneessa Puustellissa.
Vihdoin ja viimein sain tämän vierailun postaukseksi asti.
Tutustuimme ekologiseen Miinus-keittiöön.
Muuntautuva, mukautuva.
Kestävä, ajaton.
Puhdas, huoleton.
Siirrettävä, kierrätettävä.
Sellainen on täysin suomessa suunniteltu ja kehitetty Miinus-keittiö.
Lisää voit lukea täältä.
Puustellin laatu koostuu muutenkin kestävistä ja puhtaista materiaaleista.
Lisäksi ympäristöystävällisistä valmistustavoista.
Puustellin keittiöt ovat saaneet parhaan M1-päästöluokan.
Keittiökalusteiden toimivuustakuu on 30 vuotta.
Kaikki kalusteet valmistetaan Suomessa Harjavallassa.
Meillä on keittiö ja muutkin kotimme kiintokalusteet Puustellista.
Näin yhdeksän vuoden kokemuksella olemme olleet tyytyväisiä.
Keittiössä alkaa vain oma kyllästyminen tulemaan vastaan.
Asiaa ei tietenkään yhtään helpottanut, kun kävi Puustelli vierailulla.
Niin paljon kaikkea kivaa näki, ja hyviä ratkaisua mitä haluaisi omaankin kotiin.
Vierailulla saimme suolaista ja makeaa naposteltavaa.
Olipas kyllä herkkua. 
Varsinkin nuo konvehtit.

Sitten vielä etu teille lukijoilleni:
 Nyt blogini alueen lukijoille etuja blogikoodilla.
 Saat yllätyslahjan blogikoodilla Puustelli316 ja blogini nimen mainitsemalla
 varatessasi suunnitteluajan Pohjois-Pohjanmaan (Raahe, Ylivieska, Oulu) Puustellista 31.3.2016 mennessä.

Kiitos Puustellille, kun saimme tulla vierailulle!

8 kommenttia:

  1. Keittiössä tulee väkisinkin vietettyä niin paljon aikaa, että sen esteettisyys on vähintään yhtä tärkeää kuin toimivuus. Meillä on menossa keittiöremppa parhaillaan, eikä kyllä hetkeäkään liian aikaisin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta! Ja meilläkin on keittiö ja olohuone yhtä suurta tilaa, ja siinähän sitä vietetään kaikista eniten aikaa. Voi kun saisi itsellekin keittiörempan.

      Poista
  2. Ihana tuo vaalean puunvärinen keittiö ♡
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kans ihastuin siihen. Ja hyvä just noin että alakaapit puunväriset ja ylhäällä valkoiset. Toisaalta kiva väriyhdistelmä oli tuo Miinus-keittiön musta-keltainen.

      Poista
  3. Aivan mielettömän ihania keittiöitä! Tää ei yhtään auta sitä asiaa, että haluaisin räjäyttää meidän keittiön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihania, ja niin vaan tuli itsellekin olo että nyt koko keittiö uusiksi.

      Poista
  4. Haluaisin vähintään vaihtaa keittiötason, mutta myös muutama yläkaappi vois haihtua pois... Ihania keittiöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puustellin tapahtumassa puhuttiin näistä keittiötrendeistä. Kyllähän se yksi on yläkaapittomuus. Itsekin haluaisin niin että olisi pieni tila jotain hyllyä eikä kaappia ollenkaan. Meillä ei ole kuitenkaan mahdollisuus poistaa yläkaappeja sillä ne just nielee suurimmanosan tavaroista.

      Poista