maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hamahelmeilyä

Meillä kuopus on innostunut tekemään hamahelmillä.
Lähes joka hoitopäivä päiväkodistakin kannetaan uusi työ kotia.
Hienoa ollut huomata, kuinka neiti on kehittynyt tässä puuhassa.
Nykyään selvästi välillä mietitään, miten kuvio tehdään.
Mitä väriä laitetaan mihinkin.

Viime viikolla sairastaessa neiti jaksoi kotonakin tehdä näitä töitä.
Tuli kuvattua tytön puuhaa.


Viime aikoina tehdyt työt

Hamahelmeily kehittää hyvin hienomotoriikkaa.
Tämä tullut testattua myös omakohtaisesti. Loukkaantuessani hienomotoriikka huononi.
Tyttöjen kanssa oon välillä tehnyt hamahelmitöitä ja treenannut näin itseäni.
Näin hienosti saanut yhdistettyä oman kuntoutumisen ja lasten kanssa puuhailun.

MUKAVAA UUTTA VIIKKOA!


Kuvat: Kotihiiri Varvikossa

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Mansikka-mustikkakakku


Tein tällaisen kakun kun veljeni ja hänen tyttöystävänsä kävivät kylässä.
Tarkoitus oli laittaa päälle tuoreita mansikoita, mutta en ehtinytkään enää kauppaan.
Maistuihan nuo pakastemarjatkin, vaikkei yhtä kauniita olekaan.
En tosiaan lisännyt täytteeseen sokeria ja meidän makuun oli just hyvä.

Näin sen tein.

Pohja:
 2pkt (a' 175g) Mansikkadomino-keksejä
100g margariinia

Täyte:

3dl kermaa
2 prk Valion kuningatarrahkaa
4 liivatetta
2rkl mansikkamehua

Murskaa domino-keksit täytteineen.
Sekoita murskattujen keksien sekaan sulatettu margariini.
Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Painele muruseos vuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Kuumenna mansikkamehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet mehuun.
Sekoita liivate rahkan joukkoon.
Lopuksi kerma rahka-liivateseokseen.
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa.

Ennen tarjoilua koristele marjoilla.
Valmis nautittavaksi!

MAKOISAA SUNNUNTAITA!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Perjantaina

Eilen saimme veljeni ja hänen tyttöystävänsä kylään.
Grillasimme ja herkuttelimme.
Tykkäsin kun sain järjestää tällaista.

Kuistilla syreeninoksia ja pelargonioita.
Pitkästä aikaa tuli otettua sisältäkin kuvia.
Eipä täällä ole mikään muuttunut, mutta laitetaan nyt teillekin näkyville.
Keittiön ja olohuoneen pöydälle kävin poimimassa kukkasia tontilta.
Kyllä nuo niitynkukat ovat kauniita näin kesällä.
Ei välttämättä tarvitsis edes ostaa kaupasta leikkokukkia.
 Peikonlehti tuntuu vaan kasvavan ja kasvavan.
Isoin lehti on jo aika iso.
Keittiön puolelta.
Tuli laitettua taas matto keittiönpöydän alle.
Paljon parempi näin. Eipä näy joka murunen, mikä lattialle tipahtaa.

Esikoinen kattasi pöydän


Salaatit
Ylemmassa perunaa, tomaattia, mozzarellajuustoa, kahta eri salaattia, 
rucolaa ja ripaus mustapippuria.
Alemmassa kahta eri salaattia, viinirypäleitä, kurkkua, tomaattia, ananasta, paprikaa
Siemensekoitus meillä säilytetään iittalan jars-purkissa. 
Se oli kätevä myös nostaa pöytää.
Salaatin lisäksi pihvejä, makkaraa, maissia ja kesäkurpitsaa.
Niistä ei enää kuvia tullut otettua.
Lopuksi herkuteltiin kakulla. Siitä tulossa oma postaus.
Illan päätteeksi lasillinen kuohuvaa
Pitkästä aikaa minulla on viikonloppuna edes yksi vapaapäivä.
Nautitaan nyt tästä lauantaista!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Meidän eläimet esittäytyy. Osa 1, koira

Eläimet aina silloin tällöin, tai aika usein, vilahtaa minun postauksissani.
Onhan ne tärkeitä perheenjäseniä.
En ole heitä kuitenkaan sen tarkemmin esitellyt. Olisiko nyt aika.
Ensimmäisenä esittelyvuorossa on meidän vanhus, eli koira.
Oikeastaan ikää ei ole paljon siihen, mitä voi olla vielä edessä.
Vanhuuden merkkejä on vain alkanut ilmaantumaan.


Hei. Olen karkeakarvainen mäyräkoira Pontus.
Olen syntynyt huhtikuussa 2004 Seinäjoella. Perheessä, jossa ensimmäiset viikkoni elin, oli useampi lapsi. 
Olen siis tottunut lapsiin alusta lähtien. Tykkään heistä valtavasti.
Välillä isäntäväki ei voi ymmärtää, kuinka minua kiinnostaa jos tuolta läheiseltä kentältä kuuluu lasten ääniä. 
Tottakai niitä täytyy käydä tervehtimässä. Okei, kaipaan myös hieman rapsutusta.

Oikeasti olen isännän koira, mutta olen minä tuon emännänkin tuntenut yhtä kauan.
Yhdessä tulivat minua hakemaan uuteen kotiin.
Aluksi emäntä taisi olla hieman ennakkoluuloinen meitä mäyräkoiria kohtaan.
Valloittavilla nappisilmillä ja mahtavalla jääräpäisyydelläni valloitin kuitenkin heti hänen sydämen. Kuka minua voisi vastustaa? 
Sainkin häneltä heti lempinimeksi Rotta. Näytin kai pienenä jotenkin kaukaa katsottuna Rotalta. 
Tunnistan kyllä edelleen myös sen nimenäni. 
Muita lempinimiäni on Ukko, Vanha Herra, pskaperse, paskiainen (juu, luit oikein), Ponnari, Pontzo
 Jos rakkaalla lapsella on myös monta nimeä, niin eikö se päde myös meihin eläimiin?
Taidan siis olla todella rakas.

Nykyään lempipuuhaani on nukkuminen ja levähtäminen. Ulkona tykkään myös olla. 
Näin kesäisin minä en mielellään lähde sisätiloihin. Auringossa makoileminen on parasta.
Voi kuinka kivaa on kaivaa maata ja talvella lunta. Välillä nuuskuttelen ja jatkan hurjana kaivamista. 
Siinä ihan unohtaa kaiken muun eikä aina kuule jos minua huudetaan.

Minulle on opetettu meidän perheen ja mummulan tonttien rajat. 
Kun minulle sanotaan "oma piha" en saisi mennä noiden rajojen ulkopuolelle. 
Toisinaan ei vaan kiinnosta totella. Naapurin pellot on niin paljon mukavempia. 
Olenhan minä muutaman kerran käynyt seikkailemassa vähän kauempanakin. 
Onneksi silloin ei  ole käynyt pahemmin ja kivat ihmiset on ottaneet minut kiinni. 
Tällaisten seikkailun jälkeen saan rangaistuksen. Kyllä mä sitten jonkun aikaa olen taas kiltisti.


Arvatkaapa mikä on minun keino saada tahtoni läpi ja saada huomiota?
Yksi sellainen on mennä istumaan isäntäväestä sopivalle katse-etäisyydellä. 
Siinä painaa kuono lattiaa vasten ja katsella silmillä hieman ylöspäin.
Näin kun oon hetken voin saada hieman herkkuja ja paijaamista.

Jos minua ei ole päivän aikana huomioitu menen tyttöjen huoneisiin ja otan suuhuni jonku muovilelun. 
Tiedättekö, että ne PetShopit on tosi kivoja! Ne on oikein kivan tuntoisia hampaissa. 
Sitä menen heiluttelemaan isäntäväen eteen. Jos eivät heti huomaa, mitä olen tehnyt niin alan puremaan lelua. 
Kyllä ne jossain vaiheessa huomaavat, että koira se on taas kaivannut huomiota. 
Miettivät pitäisikö asialle tehdä jotain.



Lapsien lisäksi tykkään myös muista eläimistä ja haluaisin olla kaikkien kaveri.
Välillä käyn nuolemassa ja nuuskimassa meidän pupua.
Kissan kanssa tulee välillä myös leikittyäkin. Varsinkin iltaisin juoksemme kilpaa.
Silloin on jotenkin sopiva rauha kun lapset ovat rauhoittuneet niin meillä on tilaa.

Tällainen minä olen. Nyt aamulenkille!

torstai 6. kesäkuuta 2013

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ulkona kameran takana

Sisältä ei paljon kuvia tule otettua.
Ulkona on kaikkea ihanaa ja kaunista.
Kesäsade ja ukkonen ihastutti meitä eräs ilta.
Monien hellepäivien jälkeen tuollainen sää oli enemmän kuin tervetullut.
Kuinka ihana tuoksu tuli sateen jälkeen!

Vielä meidän pihasta kuvattua.
Lapset laittoivat papan kanssa perunat kasvamaan.
Meidän kiviaitaa tontin reunalla.
Kaunis syreeni!
Ei tarvitse kuin kävellä syreenin läheltä, niin tuoksu antaa arjen pientä iloa.
Meren rannallakin tuli muutamia kuvia otettua.
Tällä hetkellä merivesi on todella matalalla.

Lämpimistä ilmoista huolimatta meidän pienin flunssassa.
Toivottavasti pian paranisi ja isompi säästyisi taudilta.

MUKAVAA KESKIVIIKKOA!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Runotyttö

 Tänään muistimme päiväkodin hoitajia kortein ja kukkasin.
Lahjoista ei nyt tullut kuvaa otettua.
Eilen illalla tullessani töistä puoli kymmenen jälkeen lapset olivat vielä hereillä.
Päivän aikana olivat tehneet kortit. Odottivat minua niitä katsomaan.
 Aloin etsimään sopivaa runonpätkää tms. kortteihin.
Esikoinen tuumasi "Äiti, minä olen kyllä keksinyt tänään runon."

Näin se meni

Nalle istui kuusen alla
löysi sieltä lämpöisen tuulen.
Sitten hän muisti,
ettei tuulta voi ottaa
ikiomaksi.
Muisto kantaa suuresti.
- Runotyttö 6v -

Esikoinen vielä kertoi runosta. 
Runo kertoo siitä kuinka hän on ollut päiväkodissa ja tänä kesänä sieltä pois lähdössä. 
Hänellä ja hoitajilla on kuitenkin muistot niistä kaikista päiväkotivuosista.
Vaikka ikävä tulee hoitajia ja päiväkotia, niin onneksi on muistot.
 
Esikoinen yllätti minut täysin! Niin viisaita ajatuksia minun rakkaalla. 
Pienellä runotytöllä <3

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesäkuu

meidän voikukkameri
 
 Pii paa puu, terve kesäkuu!
Rannalla on hyttysiä,
kokkoon tehdään syttysiä.
Laulut kantautuu, onhan kesäkuu.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Seikkailu odottaa

Koulun kevätjuhlassa kuulin itselleni aivan uuden laulun, joka kolahti heti.
Laulu oli kuin eskareille ja kutosille tarkoitettu.
Yksi ajanjakso on takanapäin.
Mennään kohti uutta seikkailua.

Ollaan tyytyväisiä, että meidän neiti on saanut pienin askelin tutustua koulumaailmaan.
Eskari on toiminut koululla. Siellä ollaan oltu melkeinpä kuin muutkin koululaiset.
Samaa porukkaa. Päiväkodilla on saanut olla taas vähän pienemmän oloinen.
Opettaja on todella herttainen ja ihana ihminen. Niin äidillinen ollut noille pienille!
Haikeana jätämme hyvästit. Ei haluttaisi katkaista siteitä.
Myös äitinä on saanut rohkaisuja mieltä askarruttaviin asioihin.
Apuopet ovat olleet aivan suunnattoman tärkeitä siinä porukassa.
Todellakin myös vanhempana huomannut, kuinka tärkeätä työtä ovat tehneet.
Hyvästellään myös nämä ihanat ihmiset.


Jossain vaiheessa talvea tytölle tuli tärkeäksi, että hänelle puhuttiin eskarista tai koulusta.
Hän ei mielestään ollut enää päiväkotilainen. Kasvua sekin.
Otettiin jo hieman ajatuksenkin tasolla etäisyyttä tuohon turvalliseen hoitopaikkaan.
 Tämän vuoden aikana on ollut kunnon kasvua lapselle ja ennenkaikkea myös meille vanhemmille.
Kasvu ei tästä lopu eikä hiljene, oikeastaan päinvastoin.

Syksyllä mennään tuttuun, mutta jotain uuttakin on edessä.
Ei olla enää niitä koulun pienimpiä.
Onneksi koululla on uutena juttuna melkeinpä vain opettaja ja luokkahuone.
Koulurakennus ja luokkakaverit ovat samoja vanhoja.
Ollaan jo totuttu välitunteihin ja ruokasaliin, joka vielä syksyllä pelotti pientä eskarilaista.
Niin paljon lapsia ja hälinää. Itsensä tunsi pieneksi kuudesluokkalaisten edessä.

Eilen tyttö huokaisi ja sanoi "Eipä sitten enää koulussakaan leikitä".
Kysyin oliko koulussa jotain puhetta asiasta vai mistä tuli tuollainen mieleen.
Uusi huokaisu "mehän ollaan syksyllä jo niin isoja, että sen takia ei leikitä".
Yritin lohduttaa että leikkiä toki saa. Välitunnit ovat sitä varten.
Enää ei vaan ole sitä leikkituntia lukujärjestyksessä.
Niin iso ei ole koskaan, että tarvisi leikin lopettaa jos se itsestä tuntuu kivalta.
Näin tuli tytölle hieman parempi mieli. Saa luvan olla iso pieni.
Tyttö jää tyytyväisenä kesälomalle koulumaailmasta ja innoissaan odottaa elokuuta.

Miltä tämä sitten äidistä tuntuu?
Haikealta, onnelliselta, vaikealta, uskomattomalta, pelottavalta.
Tunteiden sekamelskaa.
Miten minulla voi olla jo kouluikäinen lapsi!?
Minulla on jo iso lapsi!
Missä välissä tuo pieni kasvoi noin isoksi?
Vastahan me seitsemän vuotta sitten odotettiin sinua syntyväksi.
Mihin tämä aika menee?
Miten uskallan päästää lapseni tuonne pelottavaan maailmaan?
Olenko varmasti osannut antaa hyvät eväät tulevaan?
Kannustanko ja rohkaisenko tarpeeksi, mutta en kuitenkaan liikaa.
Annanko lapselle tarpeeksi luottamusta nousta omille siiville.

Tyttö varmasti nauttii kesästä, mutta meneekö tällä äidillä aika murehtimiseen miten kaikki syksyllä järjestyy.
Siitä varmasti kuulette myöhemmin.

Tässä teillekin laulu. Kaunista eikö?

Milli Menninkäisen laulu

On jalkojesi juuressa melkein koko maailma. 
Vasten tuulta korkealle pääset lintunen.
Älä liian kauaa pesi, vaan nouse siivillesi ja katso sieltä maailmaa. 
Seikkailu odottaa.

On siipes vielä pienet, mutta kohta lienet 
kotka uljas kannella taivaan sinisen.
Mitä vielä mietit? Ajan onnellisen vietit. 
Lennä suureen seikkailuun ja kanssas ehkä tuun


Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea tämän koko tylsän postauksen,
mikä oli tällä kertaa enemmän tekstiä kuin kuvia. Tarkoituksella.

HYVÄÄ KESÄÄ!!

Toukokuu - haastetta koko vuodeksi


Eilen oli toukokuun viimeinen päivä, joten oli aika vastata haasteen kysymyksiin.
Täällä on kerrottu haasteesta enemmän.

Toukokuu
- Päivän asu, nimi kertoo kaiken.
toppi ja caprit

- Muutos, oletko tänään tehnyt muutoksen jossain tai saanut sellaisen aikaiseksi?
Eipä ole muutoksia tapahtunut.

- Uutinen, eli uutinen joka jäi tänään mieleen.
Ehkä eniten se, kuinka ihmetellään tämän korkeusasteen hellesäätä.
Lisäksi n. 30km päässä meistä oli käynyt pieni myrsky ja meillä ollut koko päivän mahtava sää.

- Mielipide, oliko sinulla tänään jostain mielipide ja millainen?
Kyllähän mielipiteitä aina on. Äitinä niitä joutuu aika usein perustelemaan.
Toisinaan usein menee kyllä siihen "siksi kun minä sanon"-juttuun,
mitä itsekin inhoan.