perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kuulumisia

Nyt alkoi kolmen päivän vapaat. Todellakin on tarpeeseen.
Töissä että kotona ollut todella kiireinen viikko. Väsyttää paljon ja ajatuskaan ei tunnu luistavan. 
Viikonloppu on kyllä täynnä menoa, mutta maanantaina yritän ottaa vain rennosti.

Helpotustakin on saatu erääseen stressitekijään. Koiran sairasteluun löytyi syy - kapi eli syyhypunkki.
Eilen vanha herra sai niskaan ensimmäisen lääkeannostuksen. Olo on kyllä jo nyt helpompi, joten tehokkaasti auttoi.
Eläinlääkäri ei millään voinut uskoa, että kyseessä ei ole metsästyskoira, koska yleensä se tarttuu vain ketuilta. 
Itse kyllä luettiin netistä, että voi se tarttua niinkin että kettu hieronut itseään esim. puuhun ja koira käy siinä. 
Alkoi vaan hieman ärsyttämään, kun eläinlääkäri sanoi jo alussa tätä tautia miettineet, 
mutta oli sen poissulkenut vain sillä ettei meidän koira käy metsällä.

Tietysti meillä nousi pieni ahdistus taudin kuultua.  Jopa miehellä, mikä oli minulle pieni yllätys.
Mies oli jo ehtinyt aloittaa kotona siivousta, kun saavuin töistä kotiin.
Samoin anoppilassa aloitettiin reippaasti viikkosiivous, kun koira käy usein sielläkin.
Myöhemmin luettiin, ettei tämä sama syyhypunkki viihdy ihmisissä.
No, onpahan nyt molemmat mökit puhtaina!

Täällä on ihanan rauhallista. Kuopus lähti kaverille leikkimään, esikoinen pelaa tabletilla.
Itse ajattelin laiskotella vain näin läppärin kanssa.
Myöhemmin ajateltiin lähteä syömään kiinalaista ruokaa.
Sillä on hyvä aloittaa viikonloppu.

Jottei tämä postaus olisi vain yhtä kirjoitusta, niin laitetaan näkyville muutama inspiraatiokuva
mitkä olen pinnannut omalle seinälle pinterestissä.

Kauniilla tuolilla kauniit tyynyt
Todella kätevä yrteille. Missähän tällaisia.
Ihana tiiliseinä ja tietty myös tyynyt
OIKEIN MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE! <3

6 kommenttia:

  1. Vitsit, mä näin noita mustia roikkuvia ruukunpidikkeitä/roikkuruukkuja jossain. Siis jossain sivuilla. Missäköhän se oli. En yhtään muista. Damn! Kannattaisi aina laittaa ylös kun löytää itselle mieluista, sillä itsekin silloin pohdin että onpas kauniit ja sopisivat meille.

    Ja mukava kuulla, että sairasteluun löytyi syy ja koira sai lääkettä vointiinsa!

    Mukavaa viikonloppua koko perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos satut muistamaan, niin vinkkaapa minullekin :) Täytyy vielä yrittää googlettaa.
      Mukavaa viikonloppua myös teidän perheelle!

      Poista
  2. Onneksi koiran juttu selvisi :-) Epätietoisuus on pahinta.

    Nauti vapaista, kaunista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epätietoisuus on todellakin pahinta. Onneksi nyt sai oikeat lääkkeet :)

      Todellakin Nautin vapaista. Tällaisen jälkeen sitä osaa nauttia entistä enemmän.
      Kaunista viikonloppua myös sinulle! <3

      Poista
  3. Ihan mahtavat nuo ruukut <3 Ja katoin jo pikkukuvasta et mitä, ootko hankkinut itelles noi ihanat tyynyt ja tuolin, mutta se olikin haavekuvaa :D Ihanat ovat kuitenkin! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa olisinkin hankkinut mutta haaveilla täytyy edelleen. Koira ja autot tuntuu vievän kaiken ns. sisustusrahan.
      Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista