maanantai 2. syyskuuta 2013

Haaste vuodeksi - Elokuu


Niin se uusi viikko taas pyörähti käyntiin. Itsellä tosin olotila kuin monilla loppuviikosta. 
Vielä yksi työpäivä ja taas saa nauttia vapaista.
Jostain syystä meillä alkanut olemaan pitkiä työputkia. Minulla sellaista 6-7päivän.
Ei kyllä pitäis valittaa, kun joillakin ollut jopa kahdeksan päivää putkeen töitä.

Elokuu vaihtui Syyskuuksi, joten on myös tämän aika.
Haasteesta on kerrottu enemmän täällä.

Elokuu

- Päivä tunnilleen lävitse
ei ehkä ihan tunnilleen mutta suunnilleen että miten teidän tämä elokuun viimeinen päivä meni ja mitä tehdessä :)

Menipä vaikeaksi. 
Muistaakseni heräsin klo 8.30. 
Sen jälkeen aamupalaa (tietokoneen ääressä), suihkussa käynti, 
tyttöjen vaatteiden pakkaamista yökyläilyyn ja harrastuksiin, hieman kotitöitä.
Klo 13.20 lähdin työpaikkaa kohti.
Klo 14.20 aloitin työt
Ilta menikin töitä tehden ja niistä en halua kertoa enempää
klo 20.30 lähdin töistä ja tunnin myöhemmin olin kotona.
Sen jälkeen hieman herkuttelua ja tvn katsomista.

- Mitä söit tänään? 
 Elikkäs sitten listaamaan kaikki suuhun laitetut synnitkin ja kertomaan, mitä sitä tänään syötiinkään?

Aamupalaksi söin leipää ja kahvia.
Töissä tuli syötyä lettuja, kanasalaattia, kiivi ja leipää
Illalla kotona herkuttelin karkilla ja suolakekseilla tuorejuuston kera.

4 kommenttia:

  1. kiva haaste :D Kun vaan muistaa aina sen päivittää :D

    VastaaPoista
  2. Ei se auta, kesä on kyllä virallisesti ohi ja syksyä eletään, oikein mukavaa syyskuista viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Taskussa mukavat kesän muistot. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Hyvin sen muistaa, kun tuolla luonnoksissa pyörii :)

    VastaaPoista