perjantai 22. elokuuta 2014

Nyt on aika pysähtyä

Täällä kroppa kai kertoo, että nyt on hieman rauhoitettava tahtia.
Iski sitten flunssa. Nyt vain lämmintä juomaa, duactia ja astmalääkkeitä tuplana.
Jospa tällä kertaa välttyisin korva- ja poskiontelotulehduksilta.


Yleensä asioissa on aina myös hyvä puoli.
Olkoon tässä se, että kun voimani ei riitä enimmäkseen kuin nenän pyyhkimiseen ja istumiseen,
niin voin tutustua blogeihin, joita minulle on ilmiannettu.

Tässä joitaki mitä nostan esille:

Leivontaa, ruokaa ja sisustamista tarjoaa

Edellisen blogin ilmiantajankin voisin nostaa esille, eli 

Katri tohkeissaan-blogista kävi ilmiantamassa itsensä.
Itse olinkin jo valmiiksi lukijana, mutta jos sinä et vielä ole
niin menehän tutustumaan blogiin missä sisustetaan ja elämän parhaat asiat on tässä ja nyt.

Dream In Color Emilia keskittyy blogissaan elämänsä suuriin ja pieniin ilon aiheisiin.

Täältä löytyy elämäntapa, jolle voin hattua nostaa.
Blogissa myös mm. sisustetaan.

Sisustamista ja tuunaamista löytyy blogista

Lopuksi vielä blogi, josta itse haluan vinkata teille
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. 
Tai voi olla vielä tuplasti enemmän. Huomaat kun kurkkaat blogiin!

Lisää vinkkejä on vielä jossain vaiheissa tulossa!
Edelleen saa myös blogeja ilmiantaa!

Sehän on muuten perjantai!
Hauskaa viikonloppua ihanaiset!

8 kommenttia:

  1. Täällä samoten flunssan kourissa, mutta onneksi jo vähän parempaan päin. Paranemisia sinne ja mukavaa viikonloppua! :)
    Mää vinkkaan yhen mulle uuen blogin, http://niinanunelmia.blogspot.fi, käypä kurkkaan jos ei vielä oo tuttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista myös sinne! Kiitos blogivinkistä. Täytyy käydä katsomassa :)

      Poista
  2. Tsemppiä kovasti flunssan selättämiseen!
    Ja kiitos blogivinkeistä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos blogivinkeistä! Ilmiannan omani, valokuvablogini kurkistuksia.tumblr.com . Hetkiä meidän perheen elosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos itsellesi kun jaoit oman valokuvablogisi. Kauniita kuvia täynnä!

      Poista
  4. Oho, minunkin blogi ilmiannettu :) kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vinkattiin niin minäkin blogisi löysin :)

      Poista