perjantai 14. marraskuuta 2014

DIY Hyvään uneen

Kuopuksen oma Diy, unisieppari.
 Kun sain kuulla, että eskarissa oli tehty omat unisiepparit tytön sairastelun aikana,
laitoin eskariopettajalle viestiä voisiko sen tehdä jälkikäteen myös meidän neidin kanssa.
Jokaista keinoa on yritettävä, miten kuopus saisi viihtymään omassa sängyssä.
Kuopuksella ja minulla on aika pitkä napanuora, mikä ei vieläkään ole antanut kunnolla periksi.
Tässä taas yksi keino, millä neidin saisi vähän minusta erkanemaan ja yötkin ehkä vähän rauhoittuisi.

Nyt on unisieppari viemässä pahat unet pois.
Omassa sängyssä nähdään vain hyviä unia, joten siellä voi nukkua yksinkin.
Viikon tämä on ollut käytössä.
Iltaisin on nukahtanut omaan sänkyyn, kun itse ollaan oltu vieressä nukuttamassa.
Nukuttaminen on tapahtunut aika pian.
Ei niinkuin joskus aikaisemmin, että siihen meni itseltä monta tuntia illasta.
Siinä vaiheessa koin paremmaksi, että neiti tuli hakemaan unta meidän sänkyyn,
 niin sain itsekin laitettua ajoissa nukkumaan.

Koko yötä tämä unisieppari ei ole vielä toiminut.
Aamuisin olen herännyt pikkuneiti kainalossa.
Yöt olen nukkunut niin sikeästi, että en yhtään tiedä missä vaiheessa tyttö on meidän sänkyyn tullut.
Miehen mukaan kuitenkin vasta aamuyön tunteina.
Sitten pari muuta kuvaa neitokaisen huoneesta.
Tuliaiseni Tukholman reissulta.
Neidin oma sisustusostos.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on <3 Tuli kyllä olo että pitäiskö itsellekin tehdä :)

      Poista
  2. Unisieppari! Sitäpä ei ole meillä vielä kokeiltu, mutta siinä voisi olla ideaa. Meilläkään kun ei tahdota omassa sängyssä pysyä, ei oikeastaan edes haluta aloittaa siellä unia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Lapsen kanssa vaikka yhdessä tehdä ja samalla hieman käsitellä aihetta. Meilläkin ihana eskariope oli samalla rohkaissut neitiä, kun tiesi tästä meidän ongelmasta. Ja siis meilläkään ei ole edes haluttu aloittaa unta omassa sängyssä ja monenmoista keinoa ollaan jo kokeiltu. Tänään neiti vielä tuli kotiin oman rohkeusamuletin kanssa, minkä olivat myös tehneet eskarissa.

      Poista
  3. Hyvin on suloinen unisieppari alkanut toimimaan ja kiva kun nyt itse olet saanut kunnolla nukuttua. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Katsotaan kuinka kauan tätä hyvää vaihdetta kestää ;)

      Poista
  4. Ei oo meilläkään ihan koko yötä toiminut tämä unisieppari ;) Kyllä se vielä joskus toimii!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos siinä alkaa vaikutus sillain vähitellen ;) Olivat tehneet eskarissa myös jotkut rohkeusamuletit. Se myös huoneeseen, niin saa rohkeuttakin yksin nukkumiseen :))

      Poista