torstai 16. huhtikuuta 2015

Todeksi tullut haave

Aina välillä sitä tulee sisustussuhteen materiaalihaaveita.
Osa jää vain haaveeksi, jotkut toteutuvat.
Joskus haaveen toteumista on saanut odottaa. 
Lopulta haave ei olekaan tuntunut enää niin tärkeältä.

Itselläni on ollut jo monta vuotta eräs designhaave.
Ei ole lähtenyt pois haaveista eikä muuttunut.
Toteutuminen sai itselleni hieman lisäpotkua tulevan vauvan myötä.
 Näen jo itseni vauva sylissä tässä keinussa istumassa.

Kyseessä siis on Vitran RAR-keinu.
 Minun lisäkseni keinu on vienyt mennessään myös meidän esikoisen.
Nykyään olkkarissa neidin ehdoton lempipaikka.
On siinä jopa osan yöunistakin nukkunut.

Sitten vain lisää haaveilemaan.
Se on aika mukavaa eikä aina tarvitse haaveiden toteutua.
Haaveiletko sinä jostain kodin sisustukseen liittyvästä asiasta?

22 kommenttia:

  1. Toi on ihana ♥ Ja varmasti viihdytte siinä vauvan kanssa!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin on. Välillä mietin jotain ns. vanhanaikaistakin mutta ne on niin isoja.

      Poista
  3. Tuo on ihana ja minunkin pitkäaikainen haave. Melkeen nyt pitäisi hankkia et saisi sit vauvan kanssa tuossa keinutella ;) koska sinulla oli muuten la? Mulla elokuun 19pv, sattuuko samalle kuukaudelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ja vihdoin haave toteutui. Mä niin toivon että vauva myös keinuessa viihtyy ;) Kyllähän meillä sattuu la samalle kuukaudelle. Mulla on 9.8.

      Poista
  4. Tuo on niin kaunis <3 Klassinen ja selkeä, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  5. Wautsi! Niin ne haaveet toteutuvat ;))!

    VastaaPoista
  6. Onpas veikeä ja sopii ihan täydellisesti paikalleen. Ihanat nuo keltaiset pallovalotkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sopii kyllä, mutta jossain vaiheessa hakee varmaan vielä paikkaansa. Luulen että kesällä saa kaverikseen componbilin makkarista kun luultavasti se joutuu väistymään pinnasängyn tieltä.

      Poista
  7. Tuo on yksi haaveistani! Ihana klassikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kauan oli minunkin haaveeni. Vihdoin täällä!

      Poista
  8. Kaunis keinu. Siinä onkin ihana vauvan kanssa keinutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Kaunis muotoilu ja sopivan siron näköinen. Kyllä me varmasti vauvan kanssa tykätään siinä sitten istua.

      Poista
  9. Ihana keinu,kaunis muotoilu :) tuossakin on mukava kaiken ikäisten keinua :) Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kaunis. Ja lapset on kyllä ihastuneet tuohon kun tuntevat olevansa kuin jossain pesessä.
      Sunnuntai meni kyllä mukavasti. Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  10. Pitääpä tulla huomenna koeistumaan tämä :) Kaunis on!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulehan istumaan :) Samalla muuten näet sen meidän uuden menopelin ;)

      Poista
  11. I-H-A-N-A!! Todella kauniin näköistä muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Maija. Tuo on kyllä ihana enkä ole yhtään katunut ostosta!

      Poista