lauantai 18. heinäkuuta 2015

Reissussa osa.1

Vihdoin ja viimein osa kuvista tullut käytyä kunnolla läpi,
ja jotain voin teillekin näyttää.

Matkamme siis suuntasi etelä-ruotsiin, jossa asuu sukulaisiani,
ja yhden viikon vietimme Gotlannissa.
Matkustimme Ruotsiin päivälaivalla.
Suomeenpäin lähtiessä sukulaisteni luota on helpointa mennä yölaivalla.
Näin toinen suunta päivällä, niin lapset saivat siitä erilaista kokemusta.

Laivalla nukuimme (me vanhemmat), söimme, tanssimme (tytöt),
leikimme, pelasimme, osallistuimme kilpailuihin
ja välillä vaan ihastelimme kaunista merta.

Reissulle esikoisella oli vain yksi toive - päästä käymään Astrid Lindgrenin maassa Vimmerbyssa.
Siellä olemme käyneet aikaisemminkin.
(Täällä kirjoitus aikaisemmasta käynnistä.)
Yhden päivän vietimme siis siellä katsellen ja touhuten.
Päivä oli aika lämmin. Ainakin verrattuna siihen, mihin olimme Suomessa tottuneet.
Itse ei jaksanutkaan juuri paikkoja kiertää, niin tarkasti kuin viime käynnillä.
Suurinosa kuvistakin on mieheni ottamia.
Onneksi tytöt sen verran isoja, että pystyivät menemään johonkin tiettyyn paikkaan kaksin
 ja me jäimme odottelemaan johonkin.
Tällä kertaa koko perhe myös halusi nähdä enemmän näytelmiä,
joten paljon mentiin niiden aikataulujen mukaisesti.
Lapsetkin näistä tykkäsivät, vaikka eivät kieltä ymmärrä.
Eemelin metkuja katsomassa.

Veljeni Leijonamieli.
Ensi kesäksi onkin valmistumassa uusi Veljeni Leijonamieli-paikka.

Ronja Ryövärintytär
 Peppi Pitkätossun luona
Loppuajasta ilma hieman kylmeni ja alkoi satamaan.
Sopivasti kyllä silloin, kun paikka oli kohta menossa kiinni.

Eräänä päivänä teimme myös tutustumisen Kissankulmaan.
Paikka, jossa on kuvattu Eemeli-elokuvat.
Sijaitsee lähellä Vimmerbyta.
Olimme käyneet siellä aikaisemminkin, kun esikoinen ollut vuoden ikäinen.
Nyt kun tytöt ovat katsoneet kyseisiä elokuvia, oli kiva näyttää paikka myös heille.
Tällaista tällä kertaa.
Seuraavassa reissu postauksessa mennäänkin Gotlantiin.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA!


4 kommenttia:

  1. EEEEMEELIII! Voi ihanuutta tuo Kissankulma :D
    Lapset ovatkin päässeet aivan mahtaviin paikkoihin.
    Jatkoa jo odottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissankulma ollut kyllä kiva nähdä ihan omin silminkin kun katsonut ohjelmat.
      Melukylä sijaitsee myös noilla seuduilla. Lapset eivät vain niitä ohjelmia ole katsoneet, niin ei siellä käyty.

      Poista
  2. Voi, tuo on varmaan hieno ja mielenkiintoinen paikka, niin lapsille kuin lapsenmielisille ja miksei sitten aikuisilkekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat on kyllä kivoja paikkoja, mutta kyllä Astrid Lindgrenin maassa viihtyy varmasti koko perhe! Taitavat näyttelijät rooleissa. Taloissa paljon kaikkia kivoja yksityiskohtia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Itselleni oli nyt kolmas kerta, kun olen käynyt myös lapsena.

      Poista