maanantai 25. maaliskuuta 2013

Vuosi sitten

Varoitan, että nyt tulee hieman surullisempi postaus.
Pakko oli saada kirjoittaa.

kuva otettu eilen, palmusunnuntaina
Siitä on jo vuosi kun rakas mummuni nukkui pois. Oli minulle todella läheinen ihminen.
Vielä vuosi sitten silitin mummua. Yritin helpottaa hänen oloaan.
Tiesin, että mummu tietää meidän olevan lähellä vaikkei enää jaksanut silmiään aukaista.
Välillä hän silitti ja taputti myös minua kädestä. 
Tiedän, kuinka hän vielä silloinkin mietti kuinka meidän täytyy jaksaa eteenpäin.
Kuinka hänellä oli isovanhemman huoli, että meidän pikkutytöistä on pidettävä hyvää huolta.
Hän piti meitä hyvinä vanhempina, mutta isovanhempana tunsi olevan vastuussa vielä siitä sanoilla varmistamaan.

Koko päivä oltiin hänen lähellään. Illalla sanoimme heippa ja lähdimme kotiin.
Kotiin saapuessa saimmekin ikävän puhelun. Mummu oli päättänyt nukkua pois kun on yksinään.

Lähdimme vielä sairaalaan sanomaan loput hyvästit.
Kuinka ihminen voi olla kaunis. Niin levollisin näköinen.
Mieheni ei halunnut tulla enää tässä vaiheessa katsomaan. Olen sanonut, että olisi kannattanut. 
Näin jäi paljon paremmat muistot, koska tuskaa ei enää näkynyt.

Sinä lähdit salaa, et kertonut minne.
Tähdeksikö asetuit,
vai tuulenako kuiskaat koivupuissa?
Vai olitko se häikäisevä aalto,
jonka rannalla näin?
Vaan kun kuuntelen tarkkaan,
sydämelläni kuuntelen,
sinä sittenkin kerroit: -teihin jäin.

Vielä tuntuu, ettei vuosi ole paljon muuttanut surua.
Tällä hetkelläkin, kun tätä kirjoitan kyyneleet valuvat poskeani pitkin.
Kurkussa on iso pala ja sydäntä puristaa.
Vieläkään en ole voinut poistaa puhelimestani mummun numeroa.
Välillä pysähdyn tuijottamaan sitä. Olisi niin paljon asiaa!
 
Mummu, me täältä vilkutamme,
kun tähtenä taivaalta meitä katselet. 

Lapsilla on tietysti ollut myös raskasta aikaa.
He myös näkivät läheltä hautajaistenjärjestelyä ja mummun tavaroiden jakoa.
Näitä hetkiä elettiin elokuulle asti.
 Kuopuksella meni kauan aikaa, kun iltaisin vaan itki itsensä uneen.
Oli meille vanhemmille vihainen, kun ei päässyt enää sairaalaan mummua katsomaan.
Esikoista ollaan taas yritetty saada avautumaan. Mielessään pohtii asioita.
Isoja kysymyksiä on heitetty ilmaan ja niihin ollaan parhaimman mukaan yritetty vastata.
Toisaalta lapset saavat surullisestakin asiasta välillä hauskan.
Keskenään ovat jo tehneet perinnön jaon mun vanhempien luona.
Esikoinen tuumasi "minä haluan mummun korut". Kuopus "minäpä haluan Koko talon"

Meillä on ollut jo kaksi raskasta vuotta.
Eletään nyt luottaen siihen, että paljon hyvää olisi tulossa.
On käytävä alhaalla, että osaa taas nauttia siitä noususta.

Laulu mummulle


Surullisesta postauksesta huolimatta haluan toivottaa jokaiselle
MUKAVAA MAANANTAITA!

17 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitit muistosta! <3

    Kovasti voimia päivääsi! <3

    VastaaPoista
  2. Marru, sä et voi uskoa mikä ajoitus tällä sun postauksella oli. Sain tänään äidiltäni puhelun kesken työpäivän ja sain kuulla, että mun mummo ja täti on molemmat kuollut... Täti eilen ja mummo viime yönä...

    Voimia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu oma suru pieneltä sun rinnalla. Voimia oikein paljon!! <3

      Poista
    2. Jossu, otan osaa suruun. Paljon jaksamista ja virtuaalihalaus täältä. <3

      Poista
    3. Voi Jossu!! Im so sorry!! <3

      Poista
  3. Munkin mummon kuolemasta on vuosi ja ikävä raastaa vieläkin. <3 Viime viikkoina olen paljon vuoden takaisia asioita käynyt läpi, senkin takia että viikko sitten perheessä oli taas hautajaiset :(
    Jossun postaukseen kommentoinkin jo, että tämän Prinsessalle biisin soitin mummolle muistotilaisuudessa viimeisinä terkkuina enkä itkemättä ole voinut vieläkään tätä kuunnella.
    Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voimia myös sinne <3 Pystyyköhän tuota laulua kuuntelemaan enää koskaan kyynelittä.

      Poista
  4. Mullakin valu kyyneleet! Tuli omaa mummia ikävä <3 <3 Hänkin lähti luotani pääsiäisen aikaan kolme vuotta sitten!! Ikävä on sanoinkuvaamaton!!

    Voimia ja haleja sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on ihania muistoja vähän helpottamassa tuota ikävää! Voimia myös sinne <3

      Poista
  5. Kirjoittaminen on hyvää terapiaa. Myös suruun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on. Mulle tärkeimmät keinot on musiikki ja kirjoittaminen.

      Poista
  6. Minunkin on pakko iskeä lusikkani tähän soppaan, vaikken tätä blogia ole aiemmin lukenutkaan, Jossun blogin kautta tänne eksyin. Tuli vain kovin hyvä mieli siitä (niin hullulta kuin se tässä kohtaa kuulostaa!), että joku muukin tunsi sen rauhan jonka näkee poisnukkuneissa <3 Itse kohtasin molemmat vanhempani tässä tilanteessa ja siitä jäi suunnaton rauha itselle, etenkin kun he elivät pitkään särkyjen ja kipujen kanssa. Moni on tästä asiasta eri mieltä ja haluaa ns. elävän muiston, mutta itse koin sen tärkeäksi ja onneksi menin sanomaan viimeiset heipat <3 Ikävä on kova, mutta muistot lohduttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit tänne ja liityit lukijaksi :)
      Tuo on varmasti asia, mitä monet eivät uskalla edes kohdata, joten eivät välttämättä edes tiedä millainen se hetki on. Itse olin jo töissäni kohdannut aikaisemmin poisnukkuneita, joten täysin uusi asia ei ollut.

      Poista