maanantai 18. maaliskuuta 2013

Marabou-juustokakku

Vihdoin meilläkin kävi vieraita, niin pääsin leipomaan.
Päätin kokeilla At Maria's-blogissa olevaa Marabou-juustokakkua.

Vaikka mulla ei ollut mun isoin irtopohjavuoka-käytössä, niin silti tuntui että pohjataikinaa olisi saanut olla hieman enemmän.
Pohja olisi saanut tulla hieman korkeammaksi kuin täyte.
Maku oli kyllä ihanan suklainen, mutta mun makuun maistui ehkä hieman liikaa kananmuna.
Lisäksi hieman vähemmän olisi saanut laittaa sokeria.
Ehdottomasti tulen kuitenkin kokeilemaan uudestaan Marabou-tuorejuustoa!

kuva deski.fi





Marabou-juustokakku 

pohja

100 gr margariinia
1 dl sokeria
1 muna 
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta 

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita tasaiseksi. 
Painele voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin odottamaan.

täyte

2 rasiaa Marabou-tuorejuustoa (á 160 gr)
400 gr maitorahkaa
4 munaa
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl leivontakaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja

Sekoita kaikki aineet sekaisin huolella sähkövatkaimella. 
Kaada irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia. 
Parasta yön yli jääkaapissa levänneenä!

MAKOISAA MAANANTAITA! <3

2 kommenttia: