Helmikuu

kuva täältä

 Valkohanki kimmeltää,   
oksat peittää kuura, jää.
Hymyyn käy jo päivän suu,
onkohan nyt helmikuu?

 Onhan se jo helmikuu ja tässäkin kohta puolessa välissä kuuta.
Niinkuin olette huomanneet niin blogissa on ollut hiljaista.
Ihana kuitenkin oli huomata ettei lukijoita ole poistunut.
Ehkäpä joku siellä minuakin odottaa <3

Blogihiljaisuuteen ei ole ainoastaan yhtä ainoaa syytä.
Yksi on kuitenkin se, että energia on ollut hieman vähissä.
Aikamoista on tämä työ - lasten harrastukset - kotihommat rumba.
Nyt olen ollut toisaalta kiitollinen siitä että aikanaan sairausloma pysäytti minut hetkeksi.
Kuinka kirpaisee äidin sydäntä kuulla lapselta, ettei me olla oikein koskaan koko perhe yhdessä.
Joko molemmat vanhemmat ovat töissä tai sitten ainakin toinen.

Koko ajan vaan tuntuu myös oikeammalta tehdä lyhennettyä työaikaa.
Lapsilla on ainakin pienen pieni pala äidin aikaa enemmän.
Luultavasti tätä tulen tekemään ainakin sinne asti kunnes kuopus päättää toisen luokan.
Lapset ovat pieniä vain hetken. 
Vaikka itsellä on täyden luvun kriisi päällä, niin silti olen vielä suhteellisen nuori. 
Työvuosia on vielä paljon edessäpäin.
Mennään nyt sen mukaan, mikä on tärkeintä!

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA! <3