torstai 18. kesäkuuta 2015

Uusia kenkiä

Talvella ostin ensimmäiset crocsin kengät.
Ne olivat todella hyvän tuntuiset jalassa.
Olin heti sitä mieltä, että tätä merkkiä tulen ostamaan vielä lisää.

Kaikissa raskauksissa minulla ollut ongelmana jalkojen turvotus
 ja sopivien sekä hyvien kenkien löytäminen turvonneisiin jalkoihin.
Uskon, että Crocsin Jayna kengät (alin kuva) olisi tänä kesänä minulle varmasti hyvä.
Stretch Sole Flat kengissä ihastuin malliin, sekä tietenkin tuohon turkoosiin väriin.
Lisäksi kun monissa blogeissa näin kengistä kehuja, kuinka ovat taipuisat yms.
niin ajattelin, että ne voisivat mennä myös minun jalkaani myös tänä kesänä.

Ajattelin, että reissussa varsinkin on tärkeää jalassa olla hyvät kengät
vaikka mitään kävelymaratonia olekaan tekemässä niin varmasti sitä kävelyä kuitenkin tulee.
Täytyykin reissun jälkeen sanoa oliko nämä niin hyvät kuin ajattelin.

KIVAA PÄIVÄÄ!


P.S Crocs ei ole mitenkään mukana tässä postauksessa,
vaan kenkäni olen maksanut omasta pussista.

10 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa nää molemmat kengät ja ovat todella hyvät jalassa :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat kyllä hyviä! Sole Flat kengät jonkun verran joustivat turvotuksen kanssa, mutta kun pahin tuli niin Jayna-kengät oli paremmat. Toisaalta ilmatkin olivat sellaiset, että niillä oli mielummin.

      Poista
  2. Nuo crocsin ballerinat (kankaalla) on ihan huiput! Ostin työkengiksi ja nyt en kesällä muita oikein pidäkkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä aivan ihanat! Nyt kyllä hieman harmittaa kun ei enää noin kauniin puhtaana ole :)

      Poista
  3. Minulla on samanlaiset kengät kun tuossa alimmassa kuvassa. Paljaissa jaloissa en pysty pitämään, mutta sukan kanssa on ihan hyvät.
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä hyvät, joten en kadu ostostani. Itselläkin jossain vaiheessa mahdotonta turvotusta kenkä tuntui epämielyttävältä jalassa pidemmän aikaa kävellessä, mutta muuten ei kyllä mitään.

      Poista
  4. Aivan ihanat nuo turkoosit kengät ja varmasti mukavat jalassa, kuten Crocsin kengät yleensäkin. Mulla on myös Crocsin mustat sandaalit, mutta hiukan erimalli kuin sinulla.

    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä Crocsin kengät jalassa on aivan mahtavat! Paljon siellä olisikin ihania kenkiä, mutta kaikkea ei silti viiti ostaa.
      Kumppareita olen kyllä nyt miettinyt.

      Poista
  5. Crocsin kengät ovat kivoja ja hyväntuntuisia jaloissa! Muutamat löytyy itseltänikin :)
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yhdet crocsit kun ostaa niin taitaa jäädä vähän koukkuun.

      Poista