lauantai 16. kesäkuuta 2012

Puistoilua

Eilen kävimme tyttöjen kanssa puistoilemassa kaupungissa.
 Saimme mukavaa seuraa etelä-suomesta päin. 
Kuusi vuotta sitten tutustuin Internetin ihmeellisessä
 maailmassa saman ikäiseen naiseen, jolla oli samana päivänä laskettuaika. 
Siitä asti ollaan pidetty yhteyttä. 
Tämän kuuden vuoden aikana olemme nähneet muutamia kertoja.
 Me olemme käyneet heillä, he ovat käyneet täällä 
Olemme sopineet samaan kaupunkiin kesälomareissun, jossa olemme nähneet. 
Se on ihmeellistä, kuinka Internetistäkin löytää ystävän.
 Ihmisen, jonka kanssa kemiat todellakin toimii. 
Alkuun meitä yhdisti samanaikainen raskaus, 
mutta pian huomasimme että on paljon muitakin asioita. 
Harmittaa, kun välimatkaa on paljon. 
Mukava olisi nähdä useammin.

Eilen oli taas ihanan lämmintä. 
Oikeastaan ensimmäistä kertaa tytötkin saivat pukea kesävaatteet päälle. 
Välillä tuuli kylmästi, mutta ei kuitenkaan liikaa.
Talvella kuopus olisi aina pukenut kesävaatteita. 
Nyt kun niitä saisi pukea, niin neiti olisi laittamassa enemmän vaatteita, mitä pitäisi. 
Tottakai aina tehdään toisin, mitä äiti sanoo!




Missä tyttö?
Tytöt saivat leikkiseuraa, katsella lintuja, kiipeillä puissa, leikkiä leikkipuistossa, 
ihastella kasvillisuutta ja tietysti syödä jäätelöä!

Äiti sai mukavaa jutteluseuraa, katsella lasten riemua, nauttia kahvia auringossa, 
syödä jäätelöä ja katsella myös luonnon eri juttuja!


Äiti, onko tämä viidakko? Ei rakas lapseni, tämä on kasvihuone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti