perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kokataan tanssien

Käytiin miehen kanssa Clas Ohlsonilla. Satuin näkemään siellä söpöjä pieniä radioita. 
Just sopivia meidän keittiöön. Oli kyllä vaikea valita vaihtoehdoista mieleisensä, mutta tällainen lähti matkaan. Tyttöjen kanssa tulee usein kuunneltua radiota samalla kun tehdään esim. ruokaa. Tanssitaan ja höpötetään yhdessä.
Sitä arjen pientä iloa. 



Aikaisemmin en olekaan julkaissut kuvia meidän koko keittiöstä, joten tässä pieniä palasia.
Öljypulloja lomareissujen tuliaisina. 
Niiden alla minun toinen äitienpäivälahja, jonka esikoinen tehnyt hoidossa. Rakennusaikana yksi minun keittiötoive oli kulmassa liesi ja tuollaiset kaapit. 
Siellä kivasti Mariskoolit esillä.
Keittiönverhoina meillä on taas tällä hetkellä Marimekon unikkokangasta.
 Tykkään tuosta väristä.
Tiskipöydällä koristaa leikkuulauta, jossa samanlaisen pupun kuva kuin meidän pupunen. Isomummu tuonut tytöille reissutuliaisena.
Saint Pauliat Arabian ruukuissa. 
Pitäis saada toisellekin kukalle tuollainen pienempi Arabian ruukku.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti