tiistai 16. huhtikuuta 2013

Luksusta arjen keskellä


Sain mieheltä joululahjaksi lahjakortin kuumakivihierontaan. Viimein koitti tämä päivä. 
Ajan olin kuitenkin varanut jo alkuvuodesta. 

Päiväksikin sattui oikeastaan aika hyvä. Töissä oli todella stressaavaa ja kiirettä. 
Sieltä suoraan kiireellä hoitoon, joten oli sitten todellakin tarpeen!
Kuumakivihierronasta tykkäsin paljon! Huone oli tehty rauhoittavan oloiseksi musiikilla, kynttilällä ja sisustuksella.
Sain käsittelyn koko kroppaan. Olipa ihana kun jalkojakin hierottiin.
Hieronnasta on jo aikaa pari tuntia. Silti minulla on edelleen todella lämmin olo ja rento fiilis.
Tämän päiväisen zumban taidan jättää välistä ja nauttia olostani.

Tässä vielä tietoa hoidosta, jos ei ole jollekin entuudestaan tuttu:

Hot-Stone -hieronnassa koko vartalo hierotaan kuumilla kivillä. 
Hoito on kivuton, hemmotteleva ja lämpö ”tunkeutuu” syvälle lihaksiin rentouttaen niitä.
Kuumakivihieronta laukaisee lihasjännityksiä, syvärentouttaa sekä vilkastuttaa aineenvaihduntaa.
Hieronnassa kivinä käytetään sileäksi vesihiottuja basalttikiviä, jotka ovat miellyttävän lämpöiset ja liukuvat hyvin keholla.
Kuumakivihieronta on hetki luksusta arjen keskellä!

Onko tullut kokeiltua kuumakivihierontaa? 
Tuleeko käytyä silloin tällöin hemmottelemassa itseä?

4 kommenttia:

  1. Olen kerran käynyt ja voi että se oli mielettömän rentouttavaa! Sitä vaan tulee niin harvoin otettua aikaa itselleen, vaikka varmastikin pitäisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että on kokemusta. On se kumma, ettei itselle osaa ottaa tuollaista aikaa. Onneksi edes välillä saa tuollaisia lahjakortteja :)

      Poista
  2. Täällä hemmotellaan! :) Ja tekee hyvää! Olen kuullut tuosta kuumakivihieronnasta, mutta en vielä koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Pitäis itsekin opetella tuollaiseen, että aina välillä ottaisi jotain hoitoja.
      Kannattaa kokeilla kuumakivihierontaa :)

      Poista