tiistai 9. huhtikuuta 2013

Pieni sisustusuudistus

Tämä postaus oli jäänyt tekemättä jo jonkun aikaa.
H&Mltä tuli tilattua pari sisustustyynyä olohuoneeseen samalla, kun tilasin tämän tyynyn meidän makkariin.
Nämä kaksi muuta tyynynpäällistä tuli hieman myöhemmin.
Oikeasti en ollut kovin tyytyväinen näihin. Ärsytti, että toisessa oli jo paketista ottaessa joku musta tahra.
Lisäksi olin kai ajatuksissani ajatellut koon väärin, joten nyt pitäisi ostaa uudet sisätyynyt.
Paketti jäi viemättä takaisin postiin, joten lopulta ne vaan jäi meille.
Ja taas kerran kirosin sitä, kun edes mitään alan ostamaan netistä.
Valitettavasti kuvat on nyt siitä, kun en ollut vielä tyynyliinoja silittänyt.
Aina ei voi onnistua.


Kohta olisikin jo aika tehdä eväät valmiiksi ja lähteä iltavuoroon töihin.

1 kommentti: