perjantai 9. elokuuta 2013

Bloginimen synty

Tämä haasteen nappasin blogista Bon Bon
Jos blogi ei ole teille ennestään tuttu, niin käykää ihmeessä vierailulla.
 
Itseä kiinnostaa, mistä jokaisen blogin nimi on saanut alkunsa.
Tämän haasteen saa siis ottaa kuka tahansa.
Kertokaahan tuohon kommenttiboksiin jos kyseisen haasteen teette.

Blogin nimeä oli oikeastaan aika vaikea keksiä.
Halusin sellaisen, mikä sopii siihen että tämä on aika lifestyle blogi.
Lisäksi halusin että siinä on joku oma juttu.
Niin tuli mieleen tonttimme nimi Warvikko, väänsin sen tuttavallisemmaksi Varvikko.

Blogin aloitin aikoinaan myös sen takia, että halusin pitkän sairausloman ajaksi itselleni jotain.
Kuvia tuli otettua valtavasti kun yhtäkkiä oli aikaa. Täytyi myös löytää itselle hieman uusia juttuja.
Sairausloman aikana tuntui, että piirini olivat pienet.
 Tunsin itseni välillä ihan kotihiireksi kun kivut ja toimintakyky asettivat rajoitteita.

Lisäksi kotihiiri sanalla on toinenkin merkitys.
Meidän pikkuneitiä sanotaan kotihiireksi, koska ikävöi heti kotiin vaikka olisimme kaikki yhdessä reissussa.
Mieleen on jäänyt neidin sanonta "voi kotihiirikin käydä reissussa".
Toki voi käydä, mutta kotihiirellä tulee kaipuu kotiin.
Koti on tärkeä paikka myös minulle.
Täällä viimeistään voin ja saan olla oma itseni. Tämä on minun linnani.



Nykyään en tunne itseäni enää niin kotihiireksi.
Olen parantunut sen verran, että pystyn olemaan taas työelämässä.
Välillä olenkin pohtinut heitänkö blogin nimestä tuon kotihiiren pois ja nimeksi tulisi pelkkä Varvikko.
Sitä vaihtoehtoa vielä pyörittelen mielessäni.


MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

8 kommenttia:

  1. Ihana tarina! Näitä on kyllä kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tuntuu kuin tutustuisi vielä enemmän bloggaajiin.

      Poista
  2. Olipa kiva lukea tarina blogin nimestä:)

    VastaaPoista
  3. Hauska kuulla tämä tarina! :) ja nimi on mun mielestä tällaisenaan kyllä hyvä, jää mieleen, vaikket enää niin kotihiiri olisikaan :)

    VastaaPoista
  4. Minä vastailin tähän haasteeseen jo viime joulukuussa ja nimen taustaa voi käydä lukasemassa täältä http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2012/12/blogin-nimen-taustaa-seka-mies.html

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista